sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Kasvamisesta

Yhtenä iltana poikani hieroi surullisena jalkaansa. Sanoi siihen sattuvan. Pienen haastattelun jälkeen totesin hänelle jalkaan sattuvan syystä, että hän kasvaa. Keskustelimme ja ihmettelimme, miten kasvaminen voi tuntua jaloissa. Tunsin palan nousevan kurkkuuni ja silmieni kostuvan, kun samassa tajusin viime päivieni oireilun koskevan myös kasvamista. 

Näin instagramissa erään Saksassa asuvan suomalaisen perheen olevan matkalla Suomeen lomalle. Tunsin välittömästi suuttumusta ja kateutta. Miten he voivat matkustaa paikasta, jossa nyt vissinä on enemmän koronaa kuin Pohjois-Norjassa Suomeen, kun meiltä se mahdollisuus on viety jo kohta kahden vuoden ajan? Ymmärsin kyllä, että heillä täytyi olla mahdollisuus olla karanteenissa molemmissa maissa - mahdollisuus, jota meillä ei ole ollut. Kuitenkin asialle niin herkistyin, etten pystynyt katsomaan hänen instastooreja sen enempää. 

Huoliryppyni paljasti vielä seuraavana päivänäkin ettei asia ollut unohtunut. Kuljin kotona tavallista hiljaisempana omiin mietteisiini vaipuneena. Havahduin, kun olin huomaamatta kuurannut kylpyhuoneen. 

Aika ajoin suunnittelen muuttoa takaisin Suomeen. En tiedä edes, onko se Suomi enää todellinen, jonne kaipaan takaisin, vai onko se vain muistojen kultaama harhakuva. Onko se ehkä lapsuuteni, jonne kaipaan takaisin? Niihin päiviin, kun päiväohjelma koostui kavereilla käymisestä, joessa uimisesta ja pesistreeneistä? Kun murheita ja huolia ei ollut - sai vain tehdä sitä, mikä mieleen pälkähti. Kaipaavatko muut aikuiset lapsuuttaan?

Tämä "vaiva", tämä "Suomi-ikävä", on pysynyt näiden täällä vuonossa vietettyjen vuosien ajan lääkittynä, kun olemme päässeet siellä käymään. Loman jälkeen on ollut myös mukava palata Norjaan. Nyt ilman lomareissuja tunnen joutuvani käsittelemään uusia kipeitä tunteita, jotka tuntuvat rinnassa. Kasvaa, irrottautua tahtomattani yhä lisää jostain minulle tärkeästä, oppia selviytymään ilman.

Kun aikuinen kasvaa, se tuntuu rinnassa. Tahdoin selittää asian pojalleni, mutta ei hänen onneksi tarvitse tietää. Hän nukahti jalan hierontaan vartin jälkeen. 

Toivon vain... Älä tule huono kesä, tule hyvä kesä. 




lauantai 3. huhtikuuta 2021

Kuulumisia pitkästä aikaa

Varovainen hei täältä Vesterålenista!

Ajatella, että sitä joskus kirjoitti blogitekstejä useamman kerran viikossa, ja kamera kulki mukana kaikkialle! Nyt on kamera myyty, mikä oli kyllä rehellisesti sanottuna vikatikki. Ajattelin, että kuvaustaitoni ovat niin alkeelliset, että saan yhtä hyviä tai parempia kuvia puhelimellani, joten myin kameran tarvikkeineen halvalla noin vuosi sitten. Aivan liian halvalla, sillä osa objektiiveista olivat melko arvokkaita. Ja aivan liian hätäisesti, sillä nyt kun arjen kiireet ovat ehkä hiukan helpottuneet, huomaan kaipaavani kameraa ja valokuvauksen mahdollistamaa tilaa luovuudelle. Hyviä kuvia, tai jopa parempia, saan toki puhelimella, mutta kokemus luovasta tekemisestä ei ole samanlainen. Tehty mikä tehty ja etteenpäin, sano mummo lumessa. 

Vuorien päälle ei ole tullut useasti kavuttua tänä talvena, mutta juoksukengissä on tullut viihdyttyä sitäkin paremmin. Ei juoksuharrastuksen tarvitse olla välineurheilua, mutta kyllä vain ne toimivat (aka vähän hintavammat) lenkkarit vievät juoksun uudelle levelille. Ennen käytin asicsen (piti googlata miten nuo c:t ja s:t meni) tossuja geelivaimenuksilla asfaltilla ja salomonin speedcrosseja maastossa. Nyt olen vuoden juossut hokan clifttoneilla, niillä speedcrosseilla ja viime kuukaudet myös sarvan xero5 nastapohjaisillla maastossa/lumella, ja kombinaatio on kyllä ollut aivan loistava. Hokan kengät jakaa mielipiteet, sillä niissä on niin reilusti pohjaa vaimentamassa iskuja, että kontakti juoksualustaan tavallaan osittain häviää ja juoksukokemus muuttuu sen myötä. Minulla kenkä on kuitenkin toiminut loistavasti. Kävin marraskuulla myös viikottain kiropraktikolla, joka laittoi jotain paikalleen mun alaselässä/lantiossa (voi, kun olisin käynyt jo 4 vuotta sitten!) ja sen jälkeen olen liikkunut kivuitta! 

Juoksulenkeiltä ei tule kuvia räpsittyä. Juoksen yleensä äänikirjan siivittämänä, joka herättää juoksua harrastavissa ystävissäni kummastusta. Miten muka pystyn keskittyä? Mielestäni se on vain hyvää aivotreeniä samalla! Viimeisimpinä kirjoina olen kuunnellut: 

- Hjernesterk - Anders Hansen (suom. Aivovoimaa) Kuinka liikunta vahvistaa aivoja. Tätä kirjaa suosittelen erittäin lämpimästi kaikille!

- Korkeintaan vähän väsynyt - Eeva Kolu

Meidän perheessä me olemme suoratoistopalvelujen ja äänikirjasovelluksien suurkuluttajia. Bookbeatilla kuuntelen suomenkielisiä kirjoja ja Storytellerillä norjan. Jätetään ne tv:n palvelut luettelematta...

Viime viikolla löysin kuitenkin ysäripopin ja annoin äänikirjojen jäädä. Poppi siivittikin minut heti uuteen vauhtiin ja ennätykset paukkuivat. Se olikin yllättävän hauskaa, joten taitaa jäädä poppi ainakin toistaiseksi soimaan lenkkien ajaksi!

Vuorten siluetit ovat tulleet minulle tärkeiksi

Tässä lähdössä vuorelle, kun on jääpiikit kengissä!
Jääpiikit kengissä kun liikun jyrkässä maastossa

Kiva saada joskus juoksuseuraa!

Hyvää lankalauantaita teille, jos tänne nyt vielä joku eksyy :) Täällä minä istun pimeässä olkkarissa migreenipotilaan kanssa muun perheen ollessa Charlotella pääsiäisaterialla. Ehkäpä ne tuo sieltä vähän meillekkin lammasta tullessaan! 

tiistai 22. toukokuuta 2018

Liikkumisen ilo ja välttämättömyys

Juoksu alkaa taas pikkuhiljaa luistamaan, vaikka nopeuksissa ja kilometrimäärissä en ole lähelläkään kolmen vuoden takaista tasoa. Silloin oli kuitenkin myös enemmän aikaa treenaukseen. Nyt on vain tavoitteena päästä liikkumaan pari kolme kertaa viikossa.
Mahtavaa, että lumet ovat lähes sulaneet ja vuorille pääsee ilman suksia tai lumikenkiä. Olenkin käynyt parin viikon sisällä useamman kerran Galtenilla, joka on vuori vieressämme. Täältä meidän puolelta nousu on jyrkkä, ja välillä joutuu käyttämään käsiä kiipeäminen avuksi. Loistava kestävyys- ja Voimaharjoittelun kombi. Jo näin viiden kiipeämiskerran jälkeen polveni voi paremmin, ja tuntuu juostessa tukevammalta.

Kajakin osto kuumottaa, mutta parempi odottaa, että Aaron kasvaa isommaksi. Melontareissut kestävät kuitenkin useamman tunnin ja niin paljoa omaa aikaa ei vielä ole. Toinen haave olisi käydä kiipeilykurssi ja vallottaa kiipeilyvarusteita vaativia vuoria. Ensi kesälle oli facebookin tapahtumissa Ræka-vuoren valloitus ryhmässä, jossa kokenut ohjaaja. Parilla sadalla eurolla saa ohjaajan ja kiipeilyvarusteet - ja ainutlaatuisen kokemuksen. Aiempaa kiipeilykokemusta ei tarvita. Tämä vielä on mietintämyssyssä. Olisiko joku innokas tulemaan mukaan?







Muutamana päivänä täällä nautittiin kesäsäässä. Nyt kuitenkin on palattu todellisuuteen +5 ja vesisade. Vuorilla tullut lunta.

Kuullaan,
Elisa