perjantai 6. huhtikuuta 2018

Oma hyvinvointi etusijalla

Joku päivä sitten tuli facebookissa vastaan linkki.
Oprah sanoo: Priorisoi ensin itsesi, sitten miehesi ja sitten lapsesi. Norjalaiset psykologit olevat samaa mieltä Oprah'n kanssa. Lapset tarvitsevat roolimalliksi aikuisen joka asettaa rajat, ottaa vastuun elämästään ja tekee kompromisseja.

Voin rehellisesti sanoa, että yllätyin. Olen luullut ja pyrkinyt aina asettamaan lapset etusijalle. Voiko oikeasti järjestystä muuttaa? Ehkä juuri tästä oma kenkäni on koko puristanut. Onko aika tehdä asioita toisin?






Psykologien mukaan vanhemmat tekevät lapsilleen karhunpalveluksen priorisoimalla aina heidän tarpeensa omiensa sijaan. Lapset eivät opi suhtautumaan muihin ja muiden tarpeisiin, mikä aiheuttaa jossain vaiheessa ongelmia koulussa, ja aikuisena työelämässä sekä parisuhteessa. 

Artikkelissa kerrotaan konkreettisia ohjeita, miten priorisointi ja rajojen asettaminen käytännössä onnistuu. Kuulostaa yksinkertaiselta. "Minä ymmärrän, että haluat asiaa X nyt, mutta juuri nyt minun täytyy tehdä asia Y, mutta tunnin päästä voidaan X." Kuulijalle selkiintyy ajatusprosessini ja vastaus on helpompi vastaanottaa kuin pelkkä ei (tai tekee juuri niinkuin lapsi pyytää). Ja kysymys joka pitäisi esittää itselleen tuon tuosta: Mitä lapseni oppii, jos menettelen näin?



 

Norjalainen psykologispesialisti antaa kolme perustetta nostaa itsensä priorisointilistan kärkeen. Miksi tulisi priorisoida ensin itsensä? 

1. Huolehtiakseen omista tarpeista 
2. Saadakseen voimaa arkeen ollakseen tarpeeksi hyvä vanhempi 
3. Se on lähtökohta hyvälle perheen sisäiselle kommunikaatiolle.

Seitsemän askelta toteutukseen:
1. Opettele tuntemaan omat tarpeesi
    - Kun tietää, että juoksulenkki tai puhelu ystävän kanssa antaa voimaa, niille pitää tehdä tilaa kalenteriin ja näin jaksaa arjen pyörteissä paremmin, kun on jotain hyvää jota odottaa.
2. Opettele hyväksymään itsesi  
    - Tee aktiivisesti töitä sen eteen, miten kommunikoit itsesi kanssa.
3. Tunnustele, ota vastuuta
    - Jos arki ei toimi, tee muutoksia.
4. Pidä paussi ja pyydä apua ajoissa
    - Ehkä teillä on tarve lastenvahdille kiireisimpänä iltana?
5. Anna aikaa parisuhteelle
    - Syö ateria päivässä kahden kesken
6. Tiedosta mikä antaa voimia, mikä vie voimia?
    - Muista, että sinun tarvitsee tehdä ainakin yhtä paljon niitä asioita, joista saat voimaa
7. Älä anna vanhemmuusvelvotteiden rajoittaa sinua tarpeettomasti
   - Tee lasten kanssa jotain sellaista, joka antaa jotain myös sinulle

Pahoittelen töksähtelevän tekstin. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun käännän jotain norjasta suomeksi. Suosittelen lukemaan linkistä alkuperäisen tekstin. Voit yllättyä, kuinka helppoa norjan kieli on ;)

Paljon ajatuksia jäi mietintämyssyyn vielä tämän postauksenkin päätteeksi. Tärkeää, että perheessä vapaa-aika jaetaan kolmeen: perheaika, parisuhdeaika ja oma-aika. Pikkulasten kohdalla, kuten artikkelissakin mainittiin, joilla ei ole vielä puhetta tai ymmärrystä, tarpeisiin on vastattava heti.

Herättääkö tämä teissä ajatuksia? Voiko olla ykkönen?





2 kommenttia:

  1. Tietyllä tavalla olen samaa mieltä näiden oppien kanssa. Minuthan on itseni kasvatettu näiden mukaan ja hyvä on tullut :) heh. Mutta toisaalta en ihan usko niiden toimivan enää nykyisin.

    Minun lapsuudessani lapsen elämä oli muuten hyvin vakaata. Elämä noin ylimalkaan oli priorisoitu lapsen etua ajatellen. Äiti oli kotona; herätti aamulla valmiiseen aamiaispöytään; päivällinen oli tiettynä kellon aikana, kun isä tuli töistä; en tuntenut kuin yhden perheen, jossa vanhemmat olivat eronneet; illalla piti alkaa iltatoimet klo 21.30 ja klo 22 piti nukkua jne.

    Siinä tasaisessa menossa sopi se, että lapsen tahto oli ikään kuin viimeinen, joka otettiin huomioon. Asennemaailmaa kuvaa esimerkiksi se itsestäänselvyys, että jos bussi oli täynnä (yleensä oli), lapsen kuului seistä, aikuiset istuivat. Se oli niin itsestään selvää, että vieläkin muistan, kuinka kerran eräät kaksoset istuivat bussissa ja olin aivan ällistynyt ja äiti supsutti korvaan, että he varmaan ovat jotenkin sairaita lapsia.

    Nykymaailma ei peruslähtökohdissaan ota lasta huomioon. Hoitopaikat tai ainakin hoitopaikan työntekijät vaihtuvat, niissä on kamala hälinä ja suuret ryhmät, vanhemmat eroavat, äiti- ja isäviikot vaativat jatkuvaa muuttoa, vanhempien uudet puolisot ja näiden lapset tulevat ja menevät, iltaisin harrastetaan tai istutaan mobiililaitteiden ääressä, nukkumisaika on koko ajan vähentynyt, ruoka-ajat ovat mitä sattuu jne.

    Jotenkin on sellainen olo, että koko maailma on jo muutenkin priorisoitu muiden kuin lapsen etujen mukaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista.
    Todentotta. Huh.
    Meillä kun tullaan kotiin 16.30, toinen vanhemmista alkaa heti tekemään päivällistä ja toinen alkaa tekemään lasten kanssa läksyjä. Kun läksyt on tehty ja syöty, lähdetään kiireesti harrastuksiin ja kun sieltä tullaan, tehdään iltapala, mennään iltapesuille ja nukkumaan. Niinä päivinä, kun ei ole harrastuksia, katsotaan tunti kaksi televisiota ja makoillaan lattialla ja jutellaan. Viikonloppuna käydään kaupungilla yhdessä, kavereilla ja ulkoillaan. Lasten tarpeet on etusijalla. Jos alkaisin priorisoida itseni, niin mikä oikeastaan voisi muuttua? Omat tarpeeni on liikunnan lisääminen ja parisuhdeaika miehen kanssa. Ehkä se meidän kohdalla tarkoittaa sitä lapsenvahtia silloin tällöin, ei sen tarvi olla sen suurempi juttu.
    En tiedä tarvitseeko tällaista priorisointijärjestystä ollenkaan, jos vaan osaa olla joustava ja ottaa kaikkien tarpeet huomioon?
    Miksi niin moni liitto päätyy eroon? Voiko se vaikuttaa, että on ollut koko elämänsä vanhempien silmäterä ja saanut kaiken, että on vaikea ottaa toisia huomioon?
    En usko tekstin sanoman olevan, että lasten tarpeet tulisi sivuuttaa, mutta on tervettä, että he oppivat ottamaan myös muut huomioon sillä, että vanhemmat priorisoivat myös omat tarpeensa ja näyttävät lapsille esimerkkiä, että on tärkeää pitää itsestään huolta.
    Sait ajattelemaan!:)

    VastaaPoista