keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Etelään!









Me lähdemme lauantaina ensimmäistä kertaa perheenä etelänlomalle. Matkakohteeksi valikoitui kehuja saanut Mallorca. Lapset ovat laskeneet kalenterin avulla päiviä jo kuukausien ajan: enää kolme yötä jäljellä! Nyt arkiset asiat saa jäädä kahdeksi viikoksi!

Ajattelimme ottaa ensimmäiseksi viikoksi all-inclusive, mutta toisella viikolla on varmasti kiva jo kierreillä muita ravintoloita ja kokkailla yhdessä aamupalaa. Muutenkin ajattelimme oleskella ensimmäisen viikon pääosin altaalla ja rannalla, ja toisella viikolla vuokrata auton ja kierrellä Mallorcaa. Olemme koko sakki katselleet youtube-videoita eri puolilta saarta, ja löytäneet paljon tekemistä ja koettavaa. Tämä etukäteen yhdessä suunnittelu ja odotuksen riemu ovat ehdottomasti osa elämystä.

Niklaksella heiluu hammas, joka voi suurella todennäköisyydellä lähteä irti loman aikana. Luimme, että Espanjassa ei ole hammaskeijua, vaan hiiri Ratoncito Pérez, joka hakee lasten hampaat tyynyn alta! Nyt on tosi jännät paikat!

Tänään lähden vielä kaupungille hakemaan viimeisiä juttuja matkalle mukaan. Ostoslistalla keikkuu vielä omat bikinit ja aurinkohattu, desinfiointiaineet ja laastarit.

Hasta la vista, baby! :)



Kaikki kuvat: Mallorca -Pinterest

maanantai 1. toukokuuta 2017

Vaaleanpunainen pöytä



Ostin käytettynä mäntyisen, käsittelemättömän klaffipöydän muutaman euron hintaan jo ainakin puoli vuotta sitten. Nyt sain viimein aikaiseksi maalata sen. Mietin pitkään, maalaanko valkoiseksi vai harmaaksi. Molemmat värit ovat "päävärejä" kotona. Niiden lisäksi löytyy mustaa, beigeä ja puuta. Teki mieli jotain muuta. Sävyksi valikoitui upea vaaleanpunainen, joka muistuttaa vanhaa roosaa, mutta on vaaleampi. Maalasin pariin otteeseen tartuntapohjamaalilla ja sitten pari kolme kerrosta lattiamaalia päälle. Toivotaan, että kestää käytössä!



keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Äitiydestä



Vaikka tuntuukin, että aika juoksee, päivät, viikot ja kuukaudet vilisevät ohitse kiireen kiristäessä hermoja ja univaje saa olon tuntumaan jyrän alle jääneeltä, sitä kuitenkin elää oman elämänsä parasta aikaa. Kaikki se kiire on meidän kolmen pienen lapsuus. Ja vaikka siitä kiireestä usein kirjoitan ja meillä on kalenterissa menoja, kyllä meillä pysähdytäänkin. Ei se kiire niillä lapsilla ole, vaan meillä aikuisilla on vähän kotitöiden kanssa ongelmia, kun unohdutaan lattialle meuhkaamaan ja lennättämään lapsia jalkojen päällä ilmassa, tai kilpailemaan siitä, kuka saa pallon pysymään kauiten pään päällä. Sitten kun lapset ovat nukahtaneet muistan, että ai niin, ne vaatteet on ollut päivän märkinä koneessa tai postia ei ole haettu päiväkausiin. Muun muassa. Olisi se kiva jos sukat ei tarttuisi kiinni lattiaan ja että tiskipöydällä ei olisi aina edellispäivän tiskejä. Joskus kuitenkin niin on, aika usein siis. Mutta elämä on silti niin hyvää.

Ne on nämä lapset, jotka tekevät elämästäni niin arvokkaan. Jokaisena aamuna saan herätä ja halailla heitä, nuuhkia ja pussata, kantaa sylissä, silittää. Kaikki muu kalpenee sen tunteen rinnalla. He ovat aarre, joksikin vain lainassa. Sillä tosi on, että he eivät ole minun. He ovat nyt luonani, mutta tulee hetki, että he lähtevät. Pyrin kohtelemaan heitä arvokkaasti ja rakastavasti, niin että he lähdettyään voivat ajatella minusta hyvää. Että he muistavat minun olleen läsnä ja kuunnelleen, nauraneen heidän kanssaan, rohkaisseen löytämään se ikioma elämänpolku, minne ikinä se kuljettaisikaan, kauas tai lähelle. Minun tehtäväni on olla nostamassa heitä elämiensä parrasvaloihin. Antaa eväät matkalle, uskallusta tehdä asiat toisin, kukin omalla tavallaan. Valaa varmuutta toistamalla: te pärjäätte hyvin.

Mutta vielä makoillaan kasana olkkarin lattialla ja leikitään lentsikkaa - onneksi vielä monta vuotta.


torstai 6. huhtikuuta 2017

Ministi lisää väriä





Sisustus luonamme elää luonnollisesti koko ajan. Viime syksynä värittömyys tuntui synkältä ja vihreän sävyjen rinnalla pehmeä keltainen tuntuu hyvältä. Minulle kotona on tärkeää huonekalujen ja sisustuselementtien selkeät linjat, symmetrisyys ja se, että tavaraa ei ole liikaa esillä. Ihastun helposti esineisiin, mutta niille ei useinkaan löydy paikkaa.

Tällä hetkellä värien lisäksi mieltymykset kallistuvat taas mieluummin pehmeän/romanttisen(?) sisustuksen suuntaan kuin kovaan/moderniin. Näiden ja joidenkin muiden tyylien sekametelisoppa on kai linjani, mutta juuri sellainen, omanlainen, haluan olla myös sisustuksen suhteen.

Nyt kun on taas vauva perheessä, matot ovat rullalla ja lattiat vuorattu leluilla. Tahmeita puklutahroja siellä täällä. Mepsukka otti välipalaleivän sohvalle ja hänellä oli norjalaiseen tyyliin vadelmahilloa leivän päällä. Hupsista vain oli leipä väärinpäin sohvalla. Hän yritti selviytyä tästä vähin äänin ja hieroi hillon ihanasti sohvaan. Tänään yksi oksennustautipotilas kerkesi pulauttaa satsin niin ikään sohvalle. Tuli jotenkin ikävä nahkasohvaa.





keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

(Norjan) turismin kahdet kasvot

Kaikki ovat kuulleet Lofooteista. Moni on siellä lähtenyt käymäänkin, rakastunut vuoriin ja mereen, kaivannut sen jälkeen aina takaisin. Vesterålen, meidän saariryhmämme, on suurelle yleisölle tuntemattomampi, vaikka olemme aivan Lofooteissa kiinni. Itseasiassa, oikeaan ilman suuntaan katsoessa näemme Lofoottien vuoria.





Meillekin kuitenkin turistit löytävät. Joka päivä Sortlandiin pysähtyy matkustajalaiva Hurtigruten ja turistit kävelevät Sortlandin sillalle ottamaan kuvia. Tai käyvät ihastelemassa kirkkoa tai istahtavat torille. Matkailuautoja voi pongata kymmennittäin yhden päivän aikana parkissa rantojen ja huoltoasemien tuntumassa. Yksi ilmiö on turistien keskuudessa aina sama: he eivät tuo tänne juuri rahaa. Oikeastaan päinvastoin. He kuluttavat teitämme ja tukkivat liikennettä, jättävät roskat jälkeensä ja aiheuttavat täten närkästystä ja kuluja. Ystäväni Linda tiesi etenkin saksalaisten turistien tulevan tänne matkailuautoillaan omat, Saksasta tuodut ruoat ja jopa polttoaineineen mukanaan kalastaakseen viikon ajan. Kun he sitten lähtevät vuoden kalakiintiön kanssa, jää vain roskat rannalle. Heippa.




Lofooteille ajaa kesäaikaan puoli tuntia kauemmin turistien vuoksi. Joidenkin työmatka siis pitenee tunnin päivässä. Turismi on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti. Matkailuautoja pysähtelee kapeiden teiden reunaan ja ihmisiä hyppii kameran kanssa vaarallisesti autojen edestä ja takaa. Luonto on kaikille ilmainen nähtävyys ja kaikkien soisi sen kokevan, mutta kantapaikkalaisilla on huoli. Lofooteilla ei ole kapasiteettia suuremmalle ihmisvirralle.






Vaikka matkan voi tehdä edullisesti, kehottaisin kaikkia matkaan lähtiöitä miettimään tämän asian läpikotaisin, että jos jokainen matkaaja ajattelee vain oman navan kautta, mitkä ovat sen seuraamukset? Mitä jos edes tukisi paikallisia yrityksiä tankkaamalla auton paikallisella huoltoasemalla ja syömällä paikallisessa ravintolassa? Ja tärkeimpänä, osoittamalla kunnioitusta luonnolle ja täällä asuville, että kunnioittaa liikennesääntöjä ja kerää roskat lähtiessään. Eikö kuulostakin itsestäänselvyyksille?

Toivottavasti varoja löytyisi tulevaisuudessa enemmän teiden kunnostukseen, mutta siihen turistit eivät taida valinnoillaan pystyä vaikuttamaan. Pohjois-Norjan teiden kunnostus on vähäistä eikä päättäjät Oslossa ymmärrä turismin ja raskaanliikeenteen vaikutusta teiden kuntoon ja turvallisuuteen. Valtaosasta täällä asuvista tuntuu, että maan varat käytetään yleisestikin etelä-Norjassa. Tästä vastakkain asettelusta voin kirjoittaa aivan oman tekstin.




(Kuvat kesältä 2014, Sigerfjord)




maanantai 3. huhtikuuta 2017

Norjan vanheimpanvapaa





 Meidän Aaron on nyt jo pian kahdeksan kuukauden ikäinen hurmuri. Hän on tuonut jo niin paljon iloa meidän elämäämme. Samalla kun sydämeni tirskuu rakkautta, on hentoinen haikeus ilmassa. Enää muutama viikko minun osaani vanhempainvapaasta jäljellä.

Norjassa vanhempainvapaasta on varattu 14 viikkoa isälle, 14 viikkoa äidille ja loput 49/59 viikkoa ovat vapaasti jaettavissa. Jos on valinnut 49 viikkoa, saa 100% palkan vanhempainvapaan aikana ja jos taas 59 viikkoa, saa 80% palkan.

Me valitsimme lyhyemmän vanhempainvapaan emmekä siten menettäneet tuloja. Saamme kesälomien avustuksella kotihoidon järjestymään 1 vuoden ikään saakka, jolloin Aaronin on aika aloittaa päiväkodissa.

Vaikka vanhempainvapaani loppuu, aloitan viime vuoden kesälomat heti perään ja sitten on miehen vuoro jäädä kotiin heinäkuun loppuun saakka. Sitten on taas vuoron vaihto ja minä olen kotona elokuun. Kaikki muutokset kuitenkin luonnollisesti jännittää, varsinkin kun imettää.

Norjassa saa palkallista imetysvapaata tunnin työpäivää kohden niin kauan kuin vauva on alle vuoden ikäinen ja senkin jälkeen asia on neuvoteltavissa. Eli voin esimerkiksi aloittaa töissä puoli tuntia myöhemmin ja lopettaa työt puoli tuntia aiemmin. Onko Suomessa vastaavaa?

Huomenna menen töihin (mies pitää vapaapäivän), koska meillä on koulutus koskien seksuaalisen hyväksikäytön ehkäisy -ohjelmaa, joka meidän kunnassa on joka päiväkodissa ja koulussa osana oppimissuunnitelmaa. Saan alkaa tekemään töitä enemmänkin tämän projektin parissa, mutta siitä voin kirjoitella toisten lisää. Jännittää; ihan kivaa päästä taas töidenkin pariin!



Edit: Imetysvapaata voikin saada 2 tuntia per päivä palkallisena



sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Huonekaluhaave

Instastories tarjoili minulle haaveideni vitriinikaapin. Tälläisen haluaisin palavasti meidän olohuoneeseemme siellä olevan kirjahyllyn tilalle. Voisin kunnostaa mielelläni vanhan kaapinkin. Vastaavan tyylistä kaappia umpinaisilla ovilla olen haaveillut eteiseen siellä olevan lipaston paikalle. 
Pitäisi varmaan lähteä kiertämään antiikkiliikkeitä...



Pohjois-Ruotsia läpi ajaessa on aina huomannut monta loppista. Olen varma, että jollakin niistä on joku kaappivanhusaarre minua odottamassa, kun vain joskus ehtisin niillä pysähtymään. Tai mitäpä se auttaisi, jos ei olisi varustautunut tyhjän peräkärryn kera, ja niin tuskin koskaan käy. Mutta vahva on uskoni ja jostain tälläisen joskus saan käsiini!




perjantai 31. maaliskuuta 2017

Loppikselta kotiin

Huomaan, että postausten tekeminen antaa minulle todella paljon iloa. Kun on pidempi tauko, ajattelee herkemmin, että blogiin ei ole aikaa eikä se anna mitään. Mutta kyllä se antaa. Jospa sen muistaisi ja käyttäisi hengähdystauot luovasti blogin parissa.

Meillä oli Suomen vieraita, ja kävimmepä yhdessä eräällä loppiksella. Olen ennenkin raottanut tätä meidän seudun kierrättämiskulttuuria, eli mitään sellaisia kirppiksiä ei ole, missä ostetaan oma myyntipaikka ja saadaan rahaa tienattua, vaan täällä ihmiset lahjoittaa tavaraa seuroille (urheiluseuroille tms.), jotka myyvät tavaraa eteenpäin usein koulun liikuntasaliin tai seurantalolle viikonlopuksi järjestetyssä tapahtumassa.








Nyt löytyi tuollainen puinen rasia. Oikein kiva, mielestäni. Mielestäni kaikista mielenkiintoisimmat esineet ovat sellaisia, joista ei heti tiedä, ovatko ne hienoja vai oikeastaan rumia. Sellaiset esineet ja asiat kiehtovat pitkään ja sellaisia haluan kotiini.

Puinen heppa on Aaronin, lahja Emmiltä.