maanantai 30. toukokuuta 2016

Ei kilteille lapsille

Luin artikkelin "Kasvatatko lasta vai lapasta?", ja vaikka asia sinänsä oli tuttua, koin tekstin hyvänä muistutuksena - ja sain pienen piston rintaani. En kuitenkaan siksi, että kokisin tekeväni asioita kovin väärin, vaan monessa asiassa on parantamisen varaa.

"Kiltteys on myönteistä, kun se tarkoittaa huomaavaisuutta, myötätuntoisuutta ja muiden kunnioittamista. Samalla pitää osata olla kiltti itselleen.
– Liian kiltti panee aina toisten toiveet etusijalle ja sivuuttaa omat toiveet ja tarpeet. Se voi johtaa arvotto­muuden tunteeseen ja pahimmillaan masennukseen."



Pikkuväännöt ja ovenpaiskonnat ovat olleet meille jo pitempään tervetulleita. Vaan niitäpä on vaikea hakemalla hakea. Olemme mieheni kanssa hyvin joustavia vanhempia tietyissä raameissa, mutta raamit ovat lapsille selkeät, joten arki niiden ohjailemana toimii hyvin. Mepsukka on ehkä veljeään paremmin omaksunut "hiljaiset säännöt" ja osaa neuvotella asioista, joten eripuraa harvoin syntyy. 

Äitinä koen olevani hyvin herkkä ja empaattinen, ja haasteenani on olla jämpti ja suoraviivainen. Mieheni taas paikkaa hyvin sen puolen kasvatuksessa. Tämä konkretisoituu ehkä parhaiten päiväkotiviemistilanteessa. Kun mieheni vie Niklaksen hoitoon, on se hyvin yksinkertaista: vaatteet paikoilleen, tervehditään hoitotätiä, annetaan pusu isille ja heilutetaan, isi lähtee. Kun minä vien Niklaksen, tilanne kestää kaksi kertaa pitempään: saatan pojan yhteistilaan, juttelen pitkään hoitotätin kanssa, kumarrun juttelemaan Niklakselle ja antamaan pusua, mutta hän tarraa jalkaani kiinni ja ruikuttaa, ettei halua jäädä päiväkotiin. Tilanne venyy ja vanuu, ja usein poika jää huonolle mielelle lähtiessäni. Pojan mieli kirkastuu päiväkotitätien mukaan nopeasti äidin lähdettyä. Äidin mieli vaan ei kirkastu. 

Omaa herkkyyttä tai empaattisuutta ei ole mahdollista vähentää, mutta on tärkeää, että tiedostan sen voivan vaikuttaa haitallisesti kasvatukseen. Lapsi aistii äidin tunneherkkyyden ja pelaa sillä, niin kuin Niklas tekee. Lapset tietävät myös kotona varsin hyvin, milloin kannattaa kääntyä isin sijaan äidin puoleen. Minun on siis kertakaikkiaan harjoiteltava jämptiyttä. Luulen sen olevan kilttien aikuisten syndrooma...



Eniten minua "kiltteydessä" huolettaa se, kun tullaan murrosikään ja halutaan edelleen miellyttää kaikkia. Silloin on helposti vietävissä. Koen erittäin tärkeänä kasvatustehtävänäni opettaa sanomaan ei ja karjaisemaan kuin leijona. Siinä ei pelkkä tietoinen kasvattaminen riitä, vaan on myös näytettävä esimerkkiä muun muassa siitä, miten pitää huolta itsestään ja miten asettaa rajat sille, miten antaa muiden kohdella itseään. Jos en aikuisena aseta selviä rajoja ja näytä, kuinka tärkeää on priorisoida itsensä ja oma hyvinvointinsa, ei sitä tee lapsikaan. 

"Lapsen kasvaessa vastaan tulee vakavampiakin paikkoja kuin kotileikin roolijako. Joskus tiukka ei-sana on tarpeen, jotta ei joudu vaarallisiin tilanteisiin. Lapsi, joka ei osaa puolustaa itseään, on alttiimpi henkiselle, fyysiselle tai seksuaaliselle hyväksikäytölle.
Käsitystä omista rajoista on hyvä opetella pienestä saakka. Mistä sinä alat ja mistä toinen alkaa? Mitä sinulle saa tai ei saa tehdä? Yksi tapa on piirtää yhdessä paperille kehon ääriviivat, joiden sisällä lapsi päättää itse. Lapsi voi värittää omakuvaan alueet, joihin häntä ei saa koskea ilman lupaa.
Oman mielipiteen sanomista on hyvä myös harjoitella ääneen: Ei, en lähde tuohon. Hiljaista, arkaa lasta voi rohkaista käyttämään ääntään vahvemmin ja tarvittaessa ärjäisemään kuin leijona.
Oudoissa tilanteissa lapsen hälytyskello usein luonnostaan soi. Jos hän ei ole oppinut ottamaan tuntemuk­siaan tosissaan, hän voi olla helpommin vietävissä.
– Outo olo tai pelko ovat vaaran merkkejä, joita kannattaa kuunnella. Tottelevaisuus ei voi olla ainoa ohjenuora elämässä, Lajunen sanoo."

En ole kuullut monen sanovan ääneen, että toivoisi lapsilleen lisää tottelemattomuutta. Kiltteyttä pidetään edelleen merkkinä siitä, että vanhemmat ovat onnistuneet kasvatuksessa. Minä toivon sydämestäni, että lapseni tietävät oikeutensa omiin mielipiteisiin, ja että he tulevat kyllin rohkeiksi pitääkseen puoliaan, läpi elämän.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti