sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kaikki mistä luovuin, kaikki mitä sain


Kuuluttelin jokin aika sitten blogissa talven täällä kestävän toukokuuhun, mutta aikainen kevät tuli tänäkin vuonna. Lapset haluavat jo juosta ulkona puolialasti ja trampoliinilta kuuluu riemun kiljuntaa. Piha on kuivunut ja olen tarttunut kiinni haravan varteen. Aurinko lämmittää. Vuonossa kolme laivaa kalassa, lokkiparvi ympärillä. Vuoret vielä lumiset... Olga Temosen blogiteksti jäi kummittelemaan mieleen ja päädyn aika syviin mietteisiin parisuhteesta ja elämästäni.


"Tajuatko sää ollenkaan, mistä kaikesta mää oon luopunut sun vuoksesi?"


Kun vastoinkäymiset musertavat alas, ikävä Suomeen riipii sisuksia, tulee purkauduttua siihen vuoreen, joka vierelläni seisoo. Turvalliset lämpimät kädet puristuvat ympärilleni ja saan rauhassa itkeä ulos pahan oloni. Ennen näin tapahtui useammin, nykyään vain hyvin harvoin. Neljä vuotta uudessa kotimaassa ovat kohdelleet hyvin ja huonosti --  ihan normaalin elämän tavoin, kaiketi.

En rakastunut "ulkomaalaiseen" sattumalta, silloin 12 vuotta sitten. Olen aina peräänkuuluttanut seikkailuja, ja halunnut uteliaana hypätä tuntemattomaan. Kun noin viisi vuotta sitten huomasimme arjen Suomessa olevan vaikeaa työtilanteen takia, se olin minä, joka alkoi kerätä kimpsuja kasaan ja järjestelemään luottavaisin mielin Norjaan muuttoa. Minä, ei hän. Hän ei koskaan edes pyytänyt minua muuttamaan... oli aina ajatellut, etten koskaan tulisi niin tekemään.

Itkupotkuraivareiden aikaan hän sanoo, että tietää tarkalleen miltä minusta tuntuu. Hän on asunut poissa kotimaastaan ja kaivannut sitä juuri sillä tavalla, kun minä kaipaan Suomea. Hän tietää, mitä käyn läpi. Kun saan olla hänen sylissään, tunnen olen turvassa ja kotona, enemmän kuin missään muualla.

Vaikka hetkittäin tuntuu, että olen luopunut niin paljosta hänen vuokseen, unohdan sen, kuinka paljon olen saanut häneltä. Sain toisen kotimaan, sain parhaat lapset, ihanan kodin, huolehtivan ja rakastavan aviomiehen ja perheenisän. Siihen nähden on hyvin pieni hinta luopua Suomessa asumisesta, ja siitä, että tuttuja ja perhettä siellä näkee vähemmän. Unohdan ennen kaikkea sen, että tämä oli ja on edelleen minun valintani, ilman minkäänlaista painostusta.

Jos nyt osaisin olla lankeamatta yhtä useasti parisuhdeansoihin, voisin myös muistaa sanoa ääneen hänelle useammin, mistä kaikesta olen hänelle kiitollinen. Valintani tekisin koska tahansa uudelleen.

9 kommenttia:

  1. Ihana, kun on syli, missä olet kotona/turvassa, se kantaa aina. Ja lapset, elämä jatkuu heissä, teidän yhteiset viitasalot❤ myös me muut ystävät/tutut/entiset perheet, täällä me olemme.... �� Maria.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanasti kirjoitettu. Koti on siellä missä perhe on. <3
    Mullakin kolahti kyseinen teksti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se menee. Hyviä ajatuksia tuolla Olgalla :)

      Poista
  3. Aivan ihanasti kirjoitettu. Koti on siellä missä perhe on. <3
    Mullakin kolahti kyseinen teksti.

    VastaaPoista
  4. Tuli kylmät väreet ja kyynel silmään, miten kauniisti kirjoitettu ❤
    -Emmi

    VastaaPoista
  5. Näinhän sen pitää olla, rakastavin ajatuksin äiti ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin jos nyt valitsisin toisin niin vaikeahan sen kanssa olisi elää :)

      Poista