sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Kukkuu, kuuleeko kukaan

Ensiksi haluan kajauttaa ilmoille ilouutisen: sain vakityöpaikan neuvolasta Sortlandista! Olen ollut siellä sijaisena viime kesästä asti, kun uskaltauduin ottaa virkavapaata virastani Lödingenissa. Ja se poiki toivottua tulosta! Olen viihtynyt mainiosti: työtehtävät ovat erittäin mieluisia ja työkaverit mukavia. Työmatkasta puhumattakaan, joka lyheni 40 km/suunta. Arki on ollut aivan toisenlainen työn vaihtumisen myötä, ja tuntuu, että palaset alkavat oikeasti elämässä aivan kohdillaan. Are on parantunut ja saanut mieluisan työn, lapsilla tuntuu olevan kaikki hyvin... Eipä tässä enää mitään muuta voisi toivoa näiden vuosien jälkeen!

Tänään oli joka sunnuntainen hiihtotapahtuma lapsille. Ei mitään hiihtokilpailua, vaan hiihdetään lenkki omaan tahtiin ja juodaan lämmintä mehua päälle. Kaikki, jotka ovat osallistuneet kevään aikana kahdeksan kertaa, pääsevät mukaan 500 kr lahjakortin arvontaan. Joka kerta mukana on ollut yli 30 lasta vanhempineen.

Meidän Niklas on luonteeltaan aivan erilainen kuin Meea. Meea innostuu heti kaikesta, haluaa kokeilla kaikkea ja oppia. Niklasta ei houkuttelemalla saa tekemään yhtään mitään, niinkuin ei esimerkiksi luistelemaan tai hiihtämään. Sukset laitetaan kuitenkin mukaan päiväkotiin; jos siellä täteille olisi helpompi myöntyä kuin äidille. Niklaksesta tulee vähemmän julkaistua myös kuvia, kun hän ei halua olla kuvattavana. Meea taas poseraa mielellään... Ihanan erilaisia ja rakkaita.

Tänään mukaan nappasimme myös Ennin.








Ja "ahkerimmalla hiihtäjällä" levein hymy?


lauantai 2. tammikuuta 2016

Katsaus loppuvuoteen

Se alkoi orastamaan varhain tänä vuonna, ensilumen tullessa. Joulumieli nimittäin. Iloitsin ja odotin, aloitin lahjojen hankkimisen hyvissä ajoin. "Tänä jouluna hankkisin parhaat lahjat koskaan", mietin ja hykertelin.

Nyt tässä istuskellessa, uusissa villasukissa joulukuusta katsellen, mietin kuinka taas sain marraskuun ja joulukuun vilahtamaan ohitseni niin kipeän nopeasti... Huomioinko lapseni hypätessäni kaupoilla? Muistinko katsoa miestäni silmiin ja kiittää ruoasta niin, että hän huomasi minun tarkoittavan sitä, vai olinko jo pää ullakolla vetämässä alas joulutilpetööriä? Niin monta puhelua Suomeen on jäänyt puhumatta viime kuukausina... Missä se pääkoppa on oikein ollut nämä kuukaudet?

Yritin kyllä rauhoittaa tahtia, mutta se on kaiketi tehty lapsellisille mahdottomaksi. Koululla ja päiväkodilla on jos jonkinmoista joulutempausta, santaluciaa, tonttujuhlaa. Kylä järjestää joulunavausta, kuusenvalojen syttyttämistä, Lucia-kahvilaa, soihtukulkuetta. Sitten on harrastuksien joulujuhlat ja kahvitukset, työpaikan pikkujoulut ja joululounaat. Tiedättehän. Muista paketti, muista tonttupuku, muista-muista-muista, älä unohda...

Mutta kun joulu saapui, alkoi odotettu rauhoittuminen. Meille tuli kivoja vieraita ja nautimme päivistä. Eilen sanoin Arelle, että ensi kertaa täällä kodissa mulla on tylsää enkä keksi tekemistä, olisipa jo pian arki. Se on hyvä merkki, akut ovat täyttyneet.

Tässäpä muutamia kuvia joulun ajalta

Milloin päästään avaamaan lahjat? 
Jouluaaton aamupala


Jouluaattokirkossa

Enni lauloi kauniisti

Joko saa avata?

Niklaksen jouluaaton asu

Hyvin on syötÿ ja juotu, röyh





Tontut kellarin ikkunassa





Uusi vuosi, samat kujeet. Ja vähän jotain muuta :)