tiistai 26. heinäkuuta 2016

Sängyn tuunausta

Instagramia seuranneet ainakin näkivät, että tuunasin Niklakselle uuden sängyn. Hän on jo todella pitkään halunnut uutta sänkyä kun kummipojaltani peritty päästä vedettävä lastensänky alkoi vedellä viimeisiään kaikkien muuttojen uuvuttamana. 

Olin suunnitellut tilaavani Ikealta uuden sängyn Tromssaan, jonne toimitus ei maksaisi maltaita ja josta sängyn pääsisi suhteellisen helposti hakemaan norjanmummulla käynnin yhteydessä. Vaan facebookin kirppistelysivuilla tälläinen sänky myytiin 15 eurolla. Joten mies sitä hakemaan.


Sängyn kokoamisen yhteydessä kävi ilmi, että osia puuttui. Alhaalla pituussuunnassa kulkevien tukipuiden lisäksi yksi päätylevy ei ollut tullut mukaan. Laitoin myyjälle viestiä, joka valitteli asiaa ja totesi samalla, että ne ovat joutuneet sitten muuttojätteen mukana roskalavalle. Hän maksoi rahat takaisin, sängyn saimme pitää. 

Are nikkaroi alas tukipuut, mikä tukevoitti sängyn. Päätimme laittaa levytetyn seinämän seinää vasten, jolloin lukulampulle alas saisi virtaa puuttuvan levyn kohdalta. Olin tilannut aiemmin ebaysta liitutaulutarraa, joka liimautui siististi vaneriin. 


Aloin maalaamaan sänkyä Niklaksen ollessa Suomessa. Are laittoi minulle kaiken valmiiksi, että saatoin sutia omaan tahtiin. Tiedätte, kuinka vaivanen olen, joten se otti aikansa. Mutta oli mukava saada tusertaa jonkin mieluisen homman parissa.


Yllätys oli mieluinen lasten tullessa kotiin. Niklas valitsi, että sänkyyn laitettaisi myös sängyn mukana tullut kupu. Hän halusi ehdottomasti myös verhot alas, jotta voisi mennä piiloon majaansa. Jos jollakin on ylimääräisenä esim. batman- tai angrybirds-verhoja, saa vinkata. En löytänyt äkkiseltään netistä.


Hinnaksi tuli maali+liitutaulutarra, yht. n. 20 euroa. Ja maalarille muutama erittäin kivulias yö maalaamisurakan päätteeksi :) Kannatti.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Iittala rakkautta

Työkaverini Elin laittoin minulle viestillä kuvan Iittalan jälkiruokakulhoista ja kysyi haluaisinko minä ne vai veisikö hän ne loppikselle. Tietysti halusin! Minulla oli yksi tämän sarjan astia ennestään.

Seuraavana päivänä käväsin loppiksella ja siellä oli iso rivi kyseistä sarjaa. Ajattelin, että nyt oli Elinillä mennyt laskut sekaisin ja oli kuitenkin tuonut astiat loppikselle. Maksoin parinkympin (euron) verran n. kuudesta kulhosta.

Elin kuitenkin hätyytti hakemaan astioita hänen luotaan. Niinpä sain vielä toisen mokoman häneltä, vähän eri kokoa. Hän epäili kuitenkin loppislöytöjeni olleen häneltä peräisin, koska ei ollut käynyt kokonaan lastia läpi ennen pois lahjoittamista.

Ihan kiva kokoelma vanhaa Iittalaa. Pitää kohta ostaa toinen vitriinikaappi :)



keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Pohjois-Norjan luonto

Puhelin on valittanut jo aikansa muistin täyttymistä. Viimein sain aikaiseksi kytkettyä sen tietokoneeseen ja siirrettyä reilu tuhat kuvaräpsyä kovalevylle. Puhelin kiittää.

En ole pitkään aikaan päässyt liikkumaan luonnossa, mutta odotan syksyä kuin kuuta nousevaa. Jospa beibin kanssa pääsisi vaunulenkkien lisäksi myös vähän metsäpoluille ja kenties pääsen tekemään nopeita vuoriretkiä ihan yksin!

Lantion löysyyden vuoksi en ole liikkunut nyt pariin kuukauteen juuri ollenkaan. Rasitun jo rappusissa, vaikka nekin joudun kavuta hissun kissun. Kunto on siis päässyt aivan pohjamutiin, joten kestää aikansa päästä taas normaaliin olotilaan. Toivon, että lantiovaivat jäävät synnärille tai ainakin kaikkoavat muutamassa viikossa.

Fiilistelin puhelinkuvia tietokoneella ja halusin ne tänne blogiinkin muistiin.





















torstai 26. toukokuuta 2016

Norjan kansallispäivän tunnelmia

Norjan kansallispäivä (17.5) oli tänä vuonna monipuolinen, ainakin sään osalta. Paistoi aurinko, oli pilvistä, satoi vettä, räntää ja lopuksi tuli kunnolla lunta. Joka vuosi minua jaksaa ihastuttaa koko kansakunnan panostaminen päivään; kaikki osallistuu ja kokoontuu, pukeutuu parhaisiinsa, onnittelee toisiaan päivän johdosta, huutaa "hurraa!".

Tuntuisi, että pienehkön kuntamme juhlinta keskittyisi Sortlandin keskustaan, vaan ei: jokaisella pikkukyläyhteisöllä on omat kulkueet ja juhlat "kylätalolla". Televisiosta voi seurata koko päivän juhlintaa eri puolilta Norjaa pohjoisesta etelään. Låahetyksessä vertaillaan kansallispukuja ja puhutaan säästä, joka luonnollisesti vaihtelee aika paljon meidän lumimaisemista etelän helteisiin. 

Kuvissa monella päällä oleva sininen kansallispuku on Nordland-läänin puku ja on nyt jo useampana vuotena peräkkäin voittanut äänestyksen Norjan kauneimmasta kansallispuvusta. 






Juhlakulkueessa soittaa aina puhallinorkesteri. Meidän orkesteri on terveys-/ikäsyistä järjestänyt soittamisen pariin eri kohtaan, josta kulkue käveli ohitse. 















keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Mamma harrastaa

Vaikka kuinka tekisi mieli olla leipuri tai käsityöihminen, niin en vain sitä valitettavasti ole. Inspiroidun valtavasti ihmisistä, jotka leipovat ja ompelevat, tai esimerkiksi maalaavat tai askartelevat paljon, mutta vaikka kuinka ajattelen, että "minä myös", ei mitään tapahdu. Kukkuu vain.

Lapsiperheen äitinä, niinkuin tiedätte, on niin ruhtinaallisesti luppoaikaa. Varsinkin kun käy töissä viitenä päivänä viikossa. Minulle mieluista tekemistä on ollut valokuvaus ja kuvien julkaiseminen, kodinlaitto, kirjoitteleminen/runoilu, juokseminen ja vaeltaminen. Lisäksi seuraan joitan blogeja ja katson paria tv-sarjaa. Jostain olisi luovuttava alkaakseen aktiivisesti tekemään jotain uutta ja minusta tuntuu, etten halua luopua mistään.

Mutta tiedän kyllä harrastuksen, jonka vuoksi uhraisin viikostani ne pari tuntia vaikka sitten tv-aikaa. Säästötilille on jo alkanut virrata hitaasti, mutta määrätietoisesti kruunuja oman kajakin hankintaa varten. Viime syksyisellä kajakkikurssilla kesytin pelkoni mereen ja sain valtavan kipinän harrastukseen. Opettajan antamissa haasteissa onnistuminen, esimerkiksi kajakissa seisominen tai kajakin keulan koskettaminen kiepahtamatta, sekä pelastustekniikoiden oppiminen antoivat kunnon sävärit tälle kropalle. Tässä yksi youtube-filmi yhdestä mielestäni kivoimmasta pelastautumistekniikasta, jonka opein tosin hieman tyynemmissä olosuhteissa. Meiltä täältä kaupungista löytyy myös "melontaklubi", joka tekee yhteisiä retkiä ja harjoittelee tekniikkaa uimahallissa kajakilla kerran kuussa. Ja harrastushan on siinä mielessäkin loistava, kun minähän pääsen merelle melomaan tästä pihalta, kannan vain kajakin nuo 20m meren rantaan...

Ehkä olen sittenkin vielä se hurjapää, joka on hypännyt ne kolme benjiä ja ollut hulluna vauhtiin ja vaarallisiin tilanteisiin pienestä pitäen. Tai ei mitään ehkä, sellainen mä oon -  jääköön kakut, piiraat ja kutomapuikot!






sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kaikki mistä luovuin, kaikki mitä sain


Kuuluttelin jokin aika sitten blogissa talven täällä kestävän toukokuuhun, mutta aikainen kevät tuli tänäkin vuonna. Lapset haluavat jo juosta ulkona puolialasti ja trampoliinilta kuuluu riemun kiljuntaa. Piha on kuivunut ja olen tarttunut kiinni haravan varteen. Aurinko lämmittää. Vuonossa kolme laivaa kalassa, lokkiparvi ympärillä. Vuoret vielä lumiset... Olga Temosen blogiteksti jäi kummittelemaan mieleen ja päädyn aika syviin mietteisiin parisuhteesta ja elämästäni.


"Tajuatko sää ollenkaan, mistä kaikesta mää oon luopunut sun vuoksesi?"


Kun vastoinkäymiset musertavat alas, ikävä Suomeen riipii sisuksia, tulee purkauduttua siihen vuoreen, joka vierelläni seisoo. Turvalliset lämpimät kädet puristuvat ympärilleni ja saan rauhassa itkeä ulos pahan oloni. Ennen näin tapahtui useammin, nykyään vain hyvin harvoin. Neljä vuotta uudessa kotimaassa ovat kohdelleet hyvin ja huonosti --  ihan normaalin elämän tavoin, kaiketi.

En rakastunut "ulkomaalaiseen" sattumalta, silloin 12 vuotta sitten. Olen aina peräänkuuluttanut seikkailuja, ja halunnut uteliaana hypätä tuntemattomaan. Kun noin viisi vuotta sitten huomasimme arjen Suomessa olevan vaikeaa työtilanteen takia, se olin minä, joka alkoi kerätä kimpsuja kasaan ja järjestelemään luottavaisin mielin Norjaan muuttoa. Minä, ei hän. Hän ei koskaan edes pyytänyt minua muuttamaan... oli aina ajatellut, etten koskaan tulisi niin tekemään.

Itkupotkuraivareiden aikaan hän sanoo, että tietää tarkalleen miltä minusta tuntuu. Hän on asunut poissa kotimaastaan ja kaivannut sitä juuri sillä tavalla, kun minä kaipaan Suomea. Hän tietää, mitä käyn läpi. Kun saan olla hänen sylissään, tunnen olen turvassa ja kotona, enemmän kuin missään muualla.

Vaikka hetkittäin tuntuu, että olen luopunut niin paljosta hänen vuokseen, unohdan sen, kuinka paljon olen saanut häneltä. Sain toisen kotimaan, sain parhaat lapset, ihanan kodin, huolehtivan ja rakastavan aviomiehen ja perheenisän. Siihen nähden on hyvin pieni hinta luopua Suomessa asumisesta, ja siitä, että tuttuja ja perhettä siellä näkee vähemmän. Unohdan ennen kaikkea sen, että tämä oli ja on edelleen minun valintani, ilman minkäänlaista painostusta.

Jos nyt osaisin olla lankeamatta yhtä useasti parisuhdeansoihin, voisin myös muistaa sanoa ääneen hänelle useammin, mistä kaikesta olen hänelle kiitollinen. Valintani tekisin koska tahansa uudelleen.

perjantai 26. helmikuuta 2016

Vodka, sauna ja perkele

Aurinko paistaa kirkkaana ja ankarana taas kaikelle pölylle ja lialle. Huomaan suomalaisen ikkunanpesuhenkeni kadonneen ja olen samaistunut norjalaisten "vähät väliä"-tyyliin niiden puhtauden suhteen. Suolaisia vanoja ja lasten kämmenen jälkiä kaikessa sameudessa. Hmm... Lapsia on kova ikävä, kun ovat viikon lomailleet Tromssan lähellä mummullaan. Oikein vauhtiloma puhelimen ja facebookin välityksellä vaihdettujen kuulumisten suhteen siellä on lomailtu, ikävästä ei häivääkään. Parin kolmen viikon päästä lomailemme Pohjanmaalla, mikäli kelit antaa myöten ajaa.

Eilen oli töissä puhetta suomalaisuudesta, vaihteeksi. Kuten kaikilla muillakin työpaikoilla on käynyt ilmi, on norjalaisten käsityksen suomalaisuudesta pilannut 70-luvulla ainoalta tv-kanavalta tullut suomalainen teatteri, jossa alastomat kännipäiset suomalaiset olivat tehneet mitä älyttömimpiä asioita, ja tuo oli ollut julmaa katsottavaa lapsille - samalla niin mieleenpainuvaa. Vodka ja sauna, perkele. Siinä asiat, jotka norjalaisille tulee Suomesta mieleen. Pohjoisnorjalaiset ovat käyneet ehkä autolomalla Oulussa, jota kehuvat hyväksi kesälomapaikaksi. Kokevat Suomen harvaanasuttuna ja sisäänpäinkääntyneenä, koska kukaan ei osaa palvella englanniksi. Muutama työkaverini on kotoisin Finnmarkista eli läänistä Suomen käsivarsien yläpuolella. He muistelivat olevansa "lihalapsia"; kun Suomesta lähdettiin ostamaan halpaa lihaa pakkaseen, pakattiin auton takapenkille neljä lasta riviin. Se oikeutti tuomaan rajan yli kunnon lihasatsin, kun sääntönä oli 10 kg per henkilö. Palkkioksi saivat tupla-patukan ja muistelivat saaneensa vihreää limsaa.

Siellä kotona Suomessa on jo kevät tietysti rinnoissa, kun meillä on vielä kaksi kunnon lumikuukautta edessä. Tälläkin kertaa talvi on tuntunut kohtuuttoman pitkältä, vaikka nyt valoisana aikana on täällä ihan siedettävää. Lääkärin sanoin pitäisi täällä asuvien aina käydä etelänlomalla kaamosaikaan hakemassa energiaa. Niin pitäisi, olen ihan samaa mieltä. Lomaa ei kuitenkaan ole tavallisella työläisellä 5 viikkoa enempää, ja siitä pitäisi riittää niin moneksi. Jotenkin tuntuu, etten ole ainoa, jonka mielestä lomat ei tahdo riittää.

Keskityn tekemään asioita, joista saan voimaa: lenkkeilemään, ottamaan kuvia, kirjoittelemaan kuulumisia. Tekisi mieli ostaa kukkakaupallinen viherkasveja kotiin.




Ihanaa viikonloppua!

lauantai 6. helmikuuta 2016

Olohuonetta



Muutama kuva olohuoneesta, joka kesällä vaihtoi alakerran muiden huoneiden tapaan seiniensä väriä beigestä harmaaseen. Oli melkoinen urakka, mutta nyt kun pensselit ovat taas kunnolla levänneet, voin kuvitella hyökkääväni vielä jossain vaiheessa aulan kimppuun, jossa riittää kyllä sitten sudittavaa viikkokausiksi. Sävy olohuoneessa on vaalea antiikinharmaa ja siihen olemme olleet kaiketi tyytyväisiä. Kaikista huoneista tuli raikkaampia värin vaihtumisen myötä. Nyt kun joulu on siivottu pois eikä tilalle ole sen kummemmin tuotu mitään, tuntuu minusta, että ripaus keltaista piristäisi sisustusta kummasti. Katsotaan, jos väri jossain muodossa olohuoneeseen lähikuukausina eksyy.