maanantai 2. marraskuuta 2015

Hiljentyä myrskyyn

Syysmyrsky numero kaksi saapui viikonloppumme iloksi, ja nyt tuulen ulmuaminen, vaahtopäisten aaltojen lyönnit rantaan ja puiden lehtien sälinä ovat melkein musiikkia korville. Osasin pudottaa olkapäät korvista oikealle korkeudelle, enkä pelännyt talon lähtevän tuulen mukaan. Sytytin kynttilöitä ja käperryin nojatuoliin katselemaan merta ja pohtimaan...

Pelko on ollut läsnä ainakin teinivuosista lähtien. Olen aina tehnyt unelmieni eteen töitä, mutta samalla ajatellut, että en kai minä voisi niitä saavuttaa. Kuten ylioppilaaksi tuleminen; olin varma, että kuolen jollakin tavalla sitä ennen...  Miten voisin olla niin onnekas, että saisin painaa valkolakin päähäni? Olin varma, etten ikinä tulisi saamaan lapsia. Miten joku minunlaiseni ansaitsee olla äiti? En varmasti koskaan tulisi sitä kokemaan. Ammattitutkinto, talonosto, avioliitto... Sama pelko, jokaisen kohdalla. Kun kaikki on mennyt hyvin, on pelko vain siirtynyt eteenpäin. Mitään "saavutustani" en ole osannut pysähtyä miettimään ja itse arvostamaan, sillä olen puuskuttanut eteenpäin saavuttaakseni kaiken sen minkä olin tavoitteiksi asettanut, ollakseni jotain, tullakseni joksikin... Se kaikki on ollut elämää, jota en juuri muista eläneeni.



Tyttäreni huolehtii, että tekee kaiken oikein. Että pärjää koulussa, että on tunnollinen ja kiltti, hyvä isosisko ja kaveri muille. Kokeista tulee täysiä pisteitä ja saa ylpeiltä vanhemmilta suukkoja poskille. Kuitenkin pelkää, ettei osaa, eikä auta vaikka vakuuttelen... Jotain saatu äidinmaidosta?

Tärkeää on hiljentää tahtia, elettävä joka päivä sellaisena kuin se eteen tulee. Unohtaa pelko ja avata syli. Rakastaa itseään ja toisia sellaisina kuin he ovat. Jos sen osaisin lapsilleni opettaa, olisin hyvin kiitollinen. Mutten kiirehdi enkä pelkää, vaan luotan...




1 kommentti:

  1. Olet isojen asioiden äärellä, on rohkeaa sanoa asiat ääneen... Jokainen päivä on elettävä, päämäärien eteen tehtävä töitä. Sain aikanaan isältäni vähän marxilaisen neuvon; opi rakastamaan ja tekemään töitä, aika hyvin ohjeistettu v 1925 syntyneeltä, nyt jo edesmenneeltä... Äitini tiukat neuvot joskus ahdistivat, nyt kaipaan niitä... hyvin olette pärjänneet ja yhdessä rakentaneet kotia lastenne kanssa. Hyviä tuulia, siunausta ja iso halaus =) Maria.

    VastaaPoista