sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Meillä vietettiin synttäreitä...

Silloin kun olin nuori, varhaismurkku, olin hyvä lasten kanssa. Sillälailla hyvä, että keksin kaikennäköistä tekemistä, olin hauska ja helposti lähestyttävä. Jaksoin peuhata lasten kanssa. Sitten tuli aika, että mikään lapsiin liittyvä ei voinut vähempää kiinnostaa. Tämä muuttui vasta, kun tulin itse raskaaksi, mutta silloinkin ja pitkään sen jälkeen, olen ollut melko hukassa itseni kanssa... Yrittänyt olla vain kaikkea, mitä olen odottanut muiden odottavan minulta. En ole koskaan pysähtynyt ja tehnyt itselleni selväksi, että voin olla juuri sellainen äiti (ja ihminen) kuin haluan olla. Vasta seinään juostuani olen päässyt rakentamaan itseäni uudelleen ja samalla löytänyt itsestäni sen saman innokkaan lasten kanssa touhuajan, joka joskus olin. En enää tee asioita "pakolla", että lasten kanssa pitää ulkoilla, hiihtää ja askarella, vaan puhtaasti halusta olla ja värkätä heidän kanssaan. Siinä on iso ero... Ja olen ikionnellinen, että se "seinäänjuoksu" tapahtui!

Meillä on 4-vuotias talossa. Ihana pippurinen persoona! Ensimmäiset synttärijuhlat kavereiden kanssa; tästä se lähtee! Joka päivä me Aren kanssa huokaillaan, kuinka onnellisia ja ylpeitä me lapsistamme olemme... Vanhemmuus <3





Niklaksella on päiväkodissa kaksi tyttöä, jotka on syntyneet samana päivänä (ja samana vuonna siis). Aikamoinen sattuma, kun yhteensä heitä on vain 7 samana vuonna syntynyttä. Alimmassa kuvassa hän on jo lähdössä kaverin juhliin. Iso poika, sniiiiif :,)


5 kommenttia:

  1. Tunnistan tän postauksen alkufiilikset. Taas yks niistä asioista, joista niin vähän puhutaan. Osaispa pysähtyä tai ehkä paremmin niin että muistaispa aina pysähtyä kuuntelemaan sitä, mitä lapset haluaa ja mitä itse haluaa. Pärjättäis paljon paremmin kaikki.
    Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Pienestä asti opetettu olemaan kuuliaisia, kilttejä, tottelevaisia - sillä on seurauksensa. Ja niinkuin toteat, aivan liian vähän siitä puhutaan!

      Poista
  2. Pikkuhurmuri se siinä, rakas <3. Kasvatus periaate on niin muuttunut viime vuosikymmeninä, että siinä suurin syy. Olen itsekin kasvanut perheessä, jossa täytyi olla tottelevainen ja kiltti, eikä silloin vanhemmat leikkineet ja paljon muutoinkaan osallistuneet lasten "juttuihin" oli paljon sisaruksia joista vanhimmat pitivät pienemmistä huolen. Samaa oli vielä kun sinä olit pieni, sinä olit se joka pidit pienemmistä huolta ja järkkäsit niille kaikkea kivaa puuhaa...vasta viime vuosina on muutosta tapahtunut....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ymmärrän sen täysin. Tieto on lisääntynyt ja sen myötä tiedetään vaikutukset. Tiedän, että vanhemmat ovat tehneet aina parhaansa <3

      Poista
    2. Pitää vähän vielä tarkentaa tätä, ettei mielipiteitäni ymmärretä väärin. Mielestäni tämän päivän nuoret aikuiset ovat joutuneet todella suurten odotusten kohteeksi, he jotka ovat kasvaneet juurikin vanhanmallisessa kasvatuksessa. Tiedon myötä vanhempiin kohdistetut odotukset ovat syöksähtäneet pilviin ja niihin odotuksiin vastaaminen on todella vaativaa, jopa mahdotonta, mutta meidät kaikki on "opetettu" olemaan kuuliaisia ja tekemään niin kuin meiltä odotetaan. Moni vanhempi minun lisäkseni on varmasti väsynyt vastamaan muiden ja nimenomaa yhteiskunnan odotuksia, ja onnistumisen tunnetta ei koskaan tule, kun aina pitäisi jokin asia tehdä paremmin. Kun viheltää pilliin ja unohtaa kaiken sen, katsoo lapsiaan ja itseään, aloittaa tekemään asioita sydämellä ja kuunnellen omaa itseään ja lapsien todellisia tarpeita, kaikki palaset loksahtavat paikoilleen. Ja Tästä pitäisi puhua enemmän ääneen.

      Poista