perjantai 23. tammikuuta 2015

Jälleennäkeminen

Torstai-aamuna pakkasmittari näytti rapeaa kymmentä astetta pakkasta, joka täällä on jo lähes sitä kylmintä laatua. Olin kuitenkin suunnitellut lähteväni vuorelle, sillä vaikka kaamos on täällä virallisesti ohi, ei aurinko nouse vielä kovin korkealle eikä sen säteet ulotu meille tänne vuonoon. Olin siis päättänyt lähteä tapaamaan tätä aurinkoa!

Aiemmin puin päälleni aivan liikaa vaatetta ulos lähtiessä, mutta nyt olen siitä viisastuneena oppinut kerrospukeutumisen salat. Vuorelle kiipeäminen käy suhteellisen raskaasta urheilusuorituksesta, joten tärkeintä taitaa olla hengittävä kangas ihoa vasten. Laitoin urheilukerraston, väliin ohut fleecekerros ja päällimmäiseksi tuulelta suojaava softshell. Vähälumisuuden vuoksi laitoin jalkaan ihan ympärivuotiseen käyttöön soveltuvat vaelluslenkkarit; alle vain villasekoitesukka. Pipo, kauluri ja ohuet sormikkaat.

Aluksi pikkuisen paleli, mutta kun pääsin vauhtiin, kiittelin itseäni siitä, etten ollut jälleen ylipukeutunut. Se jos mikä pilaa koko reissun! Välillä upposi vähän hankeen, joten varrelliset kengät olisi olleet paremmat, mutta voisin myös ostaa sellaiset "lahkeet" jotka puetaan kengän päälle suojaamaan lumelta.

Näin auringonsäteet vuoren huipulla ja se jos mikä motivoi laittamaan tossua toisen eteen. Ylös matkaa oli neljä kilometriä ja huippu on n. 650 metrin korkeudella. Ylös johti hyvä polku, joten monet muutkin käyttävät reittiä ympärivuotisesti.

Noin kolmen kilometrin kiipeämisen jälkeen tapahtui aika herkkäkin jälleennäkeminen...


Pitkän kaamoksen jälkeen on aivan mahtavaa ja upeaa nähdä aurinko! Minulta tuli ihan huokauksia ääneen ja silmät kostuivat... Pidättekö minua aivan pököpäänä, mutta kyllä tuo möllykkä vain saa minun kropassa ihmeellisiä asioita aikaan. 

Jatkaakseni matkaa ylös huipulle, minun oli kuitenkin käveltävä selkä aurinkoa päin, joka nyt oli ihan tyhmää :) En saanut katsettani irti maisemasta ja loppumatka meni pysähdellen aurinkoa ihaillen. 




Vuorella on upeaa. Siellä on aivan hiljaista... Liikenne näkyy alhaalla, laivat lipuvat satamaan, mutta mitään ei kuulu. Nämä vuorireissut ovat ehdottomasti parhaita kokemuksia elämässäni ja osakseni harmittelen, miksi käytin nuoruuteni niin väärin, kun olisin voinut lasketella laudalla vuorilla, vaeltaa rinkka selässä yöpyen vuoristomökeillä... Nyt kun on perhe, minulla olisi kaikki into ja virta kokea ja tehdä asioita, jotka perheellisenä eivät ole niin yksinkertaista - ainakaan, kun muu perhe ei jaa innostusta kanssani. Vuorella olo hipoo olemisen täydellisyyttä.





Kyllä se on nykypäivänä mahtavaa, kun on älypuhelin... No asiassa on toki monta puolta, mutta esimerkiksi tässä tapauksessa, kun käyn yksin vuorella ja tykkään kuunnella samalla rauhoittavaa lempimusaa, joka onnistuu spotifyn kautta. Sitten pystyn Endomondo-sovelluksen kautta seurata käyttämääni aikaa ja matkaa; reitti jopa piirtyy kartalle. Ja sitten vielä nämä kuvat, jotka myös on otettu puhelimella. Aika tosi mahtavaa! MUTTA... Lähtiessä mulla oli 78% akkua ja eiköhän vaan huipulle päästyäni koko vehje simahtanut... Olin, että MITÄ? Toki sovelluksien ja kameran käyttö syövät nopeasti akkua, mutta luulen sitä vauhdittaneen myös poikkeuksellisen kylmä ilma. Mutta kyllä se harmitti silti! Jos jotain hyvää niin urheilusuoritus tuli rekistöröidyksi endomondoon huipulle asti, joten oli helppo lisätä manuaalisesti alastulomatka, kun tiesi matkan pituuden ja käytetyn ajan.


Endomondosta tykkään todella paljon ja se on ollut merkittävässä roolissa tässä elämäntaparemontissa. Syksyllä aktiivisemmat kuukaudet olivat loka-marraskuu, jolloin yhteiskilometrit olivat yli 120 km/kk. Varmasti kevättä ja valoa myöten päästään taas samoihin lukemiin. Punaiset pylväät ovat vuoriretkiä ja vihreät juoksua.



Oikein hyvää viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Voi miten teillä on siellä kaunista!
    Voin niin ymmärtää tuon auringon ilmestymisen ihmeen.
    Tosin, muistan aikoinaan Norjassa työskennellessäni, kun työporukka yhtääkkiä kesken aamuhommien hyökkäsivät ikkunaan. Minä muiden mukana, ajattelin, että onko kadulla sattunut jokin onnettomuus vai mitä on tapahtunut..
    No, aurinko se vaan olikin, mitä kaikki halusivat päästä katsomaan, kun se vihdoin ilmoitti olemassaolostaan :)

    Paljon terkkuja, täällä poden aivan kamalaa Norjakaipuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas voin aivan kuvitella sinun Norjan kaipuusi. Varmasti jää ainainen ikävä, jos täällä saa hetken asua. :) Kiva kun kerroit muistostasi, sai hymyn huulille. Terkkuja

      Poista
  2. On kyllä kauniit maisemat ja AURINKO!!! Me täällä emme sitä huomaa kun se lähes joka päivä kuitenkin näkyy. Olet sinä reipas ja voin kuvitella sen hyvän olon tunteen minkä saat vuorireissuilla ja juoksulenkeillä, ja niiden jälkeenkin, sietä saa kummasti voimaa jaksaa sitten kotona. Tsemppiä ja halit äitikältä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen reissulla emme paljon aurinkoa nähneet, olisiko yhtenä päivänä paistanut, niin ei sielläkään tullut täytettyä aurinkoenergiavarastoja. :) On se sellainen voimanpesä :) Niinkuin liikuntakin :) Kiitti!

      Poista