sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Elämän käänne

Varmaan tiedättekin, että viime keväinen kuntoilun aloittaminen johdatti kohdallani aika isoon elämänmuutokseen. Se oli paljon suurempi vyörytys kuin olisin osannut arvata, mutta sataprosenttisen tarpeellinen lopputulosta ajatellen. Kuntoilun aloittaminen ei pelkästään johtanut kunnon kohoamiseen vaan pisti koko ihmisen uusiksi - tai pitäisikö sanoa - kuntoon. En pysty ihan kaikkea asiaan liittyen täällä blogissa jakamaan, mutta koen tärkeäksi itseni kannalta kirjoittaa aiheesta.

Liikunta ja kuntoilu jäivät stressin sekaisina vuosina, jonka vuoksi voin kokonaisvaltaisesti aika huonosti. Tiesin jo pitempään, että minun tulisi tehdä tämän asian suhteen muutos ja kokeilin esimerkiksi kuntosalijäsenyyttä ja urheiluseuran järjestämää zumbaa. Ne eivät toimineet varmaan siksi, että ajoitus oli väärä. Minulla ei ollut mitään selvää tavoitetta eikä motivaatiota - pelkkä tieto/tunne, että minun pitäisi liikkua.




Kun tekee ison elämäntapamuutoksen, sen aloittamista ei pysty kiirehtimään. Se on prosessi, jossa ei voi hypätä suoraan toteutusvaiheeseen. Kaiken alku on itsensätutkiskelu ja arviointi omasta hyvinvoinnista. Itse huomasin tehneeni todella paljon ajatustyötä siitä, kuka oikein olen ja kuka haluaisin olla. En saanut niihin selviä vastauksia, mutta minulle selkiytyi, että tarvitsin elämään muutoksen. Halusin voida paremmin. Seuraavassa vaiheessa (näitä vaiheita kuitenkaan tiedostamatta) keräsin motivaatiota. Tiesin, että kuntoilu tuo minulle hyvää oloa, mutta pelkäsin epäonnistumista aiempien kokemuksien vuoksi. Poimin motivaatiotekijöitä kaikkialta ympäriltäni, joskus jopa ilman, että tajusin tehneeni niin. Listaan tähän asioita, joista luulen poimineeni itselleni motivaatiota:

* Ajatus terveyden säilyttämisestä
* Ajatus, että jaksaisi peuhata paremmin lasten kanssa lumihangessa
* Fitness hömpötys ja muiden hurahtaminen siihen
Vastaisku ankeudelle blogi, muut blogit
* Kuvaaminen ja kuvien jakaminen Instagramissa/Facebookissa
* Luonto, luontoelämys
* Oma käsite siitä, millaisesta terveydenhoitajan pitää näyttää
* Ajatus, millainen esimerkki on omille lapsilleen
* Toive yhteisistä perheretkistä luontoon
* Muisto pesäpallotreeneistä
* Muisto lenkiltä tulleelta hieltä haisevasta (omasta) äitistä
* Omat huomiot oman terveyden heikkenemisestä
* Mielikuva omasta terveestä ja hyvinvoivasta itsestä
* Hyvä terveellinen ruoka
* Halu oppia arvostamaan itseään
* Urheilun jälkeinen mielihyvän tunne (tai muisto siitä) ;)
* Kälyn aikeet pudottaa painoa
* Toive aviomiehen terveydestä


Listaa tulisi varmaan vielä parikymmentä kohtaa lisää, jos tässä jaksaisi istua ja miettiä. :)

Motivaation keräilyä kesti varmaan muutama kuukausi, ennen kuin tunsin itseni niin motivoituneeksi, että pelko epäonnistumisesta kumoutui ja pystyin määrätietoisesti aloittaa.



Mielestäni suurin ja merkittävin asia elämäntapamuutokselle on se, että on selvittänyt itsensä kanssa a) miksi haluaa muutosta ja b) mitä seuraa jos muutosta ei tapahdu. Kärsin itse esimerkiksi selkäkivuista, jotka johtuivat istumatyöstä, pitkistä työmatkoista ja liikkumattomuudesta sekä varmasti myös ylipainosta. Halusin muutoksen, sillä a) tilanne aiheutti kipua, kärsimystä ja mielipahaa vaikuttaen suuresti elämänlaatuun, ja b) tilanne pahenee, voin sairastua pitkäaikaisesti vaikuttaen koko perheen hyvinvointiin.

 Minun suurin kynnykseni on kautta aikain ollut liikkeelle lähteminen, ei itse urheilusuoritus. Senpä vuoksi lupasin itselleni, että minun ei tarvitse juosta koko matkaa eikä vuorelle tarvitse kiivetä ylös asti, jos heikottaa. Riittäisi kunhan lähtisin liikkeelle 3-4 kertaa viikossa. Tämä oli osittain tietoista itsensä juksaamista, sillä tiesin olevani luonteeltani niin periksiantamaton etten koskaan lopettaisi mitään ennalta määrättyä lenkkiä kesken. Se oli ehdottoman ratkaiseva apuköysi kohdallani, sillä sen avulla voitin itseni sohvalta ylös ja pääsin ulos. Annoin itselleni luvan "luovuttaa", mutta tiesin, etten sitä tekisi.

 Liikunnan aloittaminen ei siis ollut vain kuntokuuri vaan uuden elämäntavan löytäminen laittoi remonttiin koko ihmisen. Sitä en tuolloin tiennyt. Jouduin aikamoiseen myllerrykseen henkisesti ja samanaikaisesti elämässä tapahtui useita merkittäviä asioita, jotka pakottivat syvälliseen itsetutkiskeluun. Olen joutunut opetella tuntemaan itseni, arvostamaan itseäni ja opetella tekemään asioita, jotka ovat itselleni merkittäviä. Se on ehdottomasti nostanut elämänlaatua ja olen saanut vastauksen niihin piinaaviin kysymyksiin, jotka pyörivät päässäni: kuka minä olen ja mikä on elämäni tarkoitus.

Pitkän matkan juoksuahan tämä on, elämäntaitojen opettelu. Kaikkea elämässä ei voi edes muuttaa heti kerralla vaan on tehtävä määrätietoisesti töitä sen eteen, minkä uskoo olevan oikein. Kohdallani se muutos koskee työelämää.

Otetaan harppauksia eteenpäin, askelia taaksepäin. Pääasia, että katse pysyy lujasti edessä.



4 kommenttia:

  1. Onhan teillä siellä aivan mahtavat lenkkimaisemat ja ainakin haastetta. Ja kesällä ainaki voi juosta yötäpäivää. Mahtava homma!

    VastaaPoista
  2. Hieno juttu, sitähän tämä elämän meno muutenkin on; lyhyin mutta varmoin askelin eteenpäin, joskus tulee takapakkia, mutta taas mennään eteenpäin, se tavoite pitää vaan ottaa joka asiaan! Olet kyllä suoriutunutkin erittäin hyvin, hyvä sinä! Vai, että hielle haiseva äitikin on ollut motivaattorina :) :), nyt pitäisi sekin tyyppi saada uudestaan liikkeelle :) Tsemppiä juhannuksen tavoitteeseen! t. äitikkä

    VastaaPoista