lauantai 31. tammikuuta 2015

31.01.2015 Strandheia

Hienoa päättää tammikuu upeaan vuorireissuun Sortlandin Strandheiaan. En oikein tiedä, miten nimittäisin näitä vuorireissujani. Vuorikiipeily muistuttaa enemmän valjaiden varassa kiipeämistä jyrkkää seinämää pitkin... Kävelyretki vuorelle ei taas kuvaa yhtään korkeasykkeistä etenemistä... Vuorireissu menköön toistaiseksi?? :)

Ulkona oli pakkasta - 8 astetta ja aurinkoa taivaan täydeltä. Aurinko on jo reilun tunnin vuorten yllä meitä valaisemassa päivittäin ja äkkiä tuo aika pitenee. Varustuksena oli urheilukerrastohousut, retkihousut, talvijuoksupaita ja softshelltakki. Ohut villasekoitesukka ja matala retkikenkä. Pipo ja ohuet lapaset. Vyötärölaukussa juomapullo ja taskulamppu.




Alkuun reitti oli vähäluminen ja meno kävi vauhdikkaasti. 






Yllä oleva kuva otettu kilometrin matkan jälkeen. Tapasin kolme henkilöä, jotka olivat tulossa alaspäin. Täällä on tapana puhutella muita vuorella kävijöitä, joten jäimme siihen seisoskelemaan hetkeksi. He sanoivat minun tarvitsevan sellaiset suojalahkeet, jos aion huipulle. Oli kuulemma paljon lunta ja vain viisi mennyt ylemmäs, muut kääntyneet takaisin.  Jahas, tuumasin. Mitäpä sitä jos sukat kastuu, kuivuuhan ne.

Tällä kertaa varauduin myös reissuun kahden puhelimen voimin, kun viimeksi akku loppui ylhäällä kesken. Otin vanhan Iphoneni, jonka kautta ajattelin kuunnella musiikkia niin uudempi Iphone voisi hoitaa reissun tietojen kirjaamisen Endomondo-sovellukseen ja tallentaa näpsimäni kuvat. Jostain syystä en saanut bluetoothilla yhteyttä langattomiin kuulokkeisiin vanhalla puhelimella, joten jouduin vaihtamaan suunnitelmaa. Kuvat on siis otettu vanhalla puhelimella, kun uutta käytin sitten Endomondoon ja musiikkiin. Olipa pitkä selvitys.




Katsokaa nyt tätä maisemaa ja valoa....



  
Polku alkoi kaveta...





Jaa, no oli täällä tosiaan vähän enemmän lunta...


Kuinkas moni on tästä mennyt...



Määränpäässä!




Ei harmittanut märät sukat yhtään! Alastulo meni kuin suksilla (!), sillä juoksin ja liu'uin ja pyörinkin lumessa. Kiljahtelin ja nauroin ääneen. Näistä retkistä mää vain tulen niin onnelliseksi.

Molemmista puhelimesta akut loppu ennen kuin olin alhaalla. Hehehe :)


Tauluja nettikaupasta

Lastenrattaat myytyäni oli polte päästä rahoista ja parin tarpeellisen hankinnan jälkeen jatkoin kulutusjuhlaa nettikaupassa. Ostin royaldesing.no-putiikista pari sisustustaulua ja yhden tyynynpäällisen. Ne tulivat eilen postiin ja luonnollisesti ovat heti jo paikkansa löytäneet.

Tyynynpäällisen nimi on "my stockholm", joten tulipa meidän norskisuomi-sisustukseen jotain ruottalaistakin. Ei vaan, minusta tyynynpäällinen oli erittäin kaunis ja keväinen. Jotain keväistä on kiva saada, mutta värejä en vain (omassa!) sisutuksessa kestä. Tämä on tarpeeksi neutraali.



Viimein tämä kuuhullu sai kuutaulunsa!





Taulujen tekstit vain niin osui ja upposi!
Jospa nyt olisi sisustushankinnat vähäksi aikaa tässä...
Ei vais, en voi sellaista luvata! :)

Josko tässä suuntaisi vuorelle kun päiväkin on kirkastunut.
Meea lähtee illalla tyttöjen ilta -teemaisiin synttärijuhliin.




perjantai 30. tammikuuta 2015

6-vuotiaan tytön huone

Nyt varmaan alkaa olemaan lähellä viimeiset hetket siihen, että voin kokea oikeudekseni ottaa kuvia neitimme huoneesta esitelläkseni sen blogissa. Itsenäistymisen tuulet alkoivat puhaltaa pian koulun alettua syksyllä. En tarkoita uhmaikää, vaan sitä, ettei enää pyöritä äidin helmoissa. Koulun jälkeen kiirehditään omaan huoneeseen ja ovi menee perässä kiinni. Siellä on omat leikit ja jutut, joihin äitiä ei enää kaivata mukaan.

Sisustin vasta Meean huoneen uudestaan. Vaaleanpunainen väri vähän väistyi "päähuoneesta". Meean huone nimittäin jakautuu kahtia väliseinällä, joka on ihan kätevä juttu, sillä nyt barbi- ja petshopleikit saavat olla rauhassa levällään seinän takana useamman päivänkin ajan ilman, että sotku hyppii silmille.










Vähän ison tytön huoneen tuntua, mutta kuitenkin vielä tilaa leikeille löytyy. 
Kavereita käy lähes päivittäin leikkimässä. Se jos mikä on hyvä juttu.



keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kokkola Karleby Suomi Finlandia

Tänään on ollut yksi niitä päiviä, kun olen rypenyt Kokkola-ikävässä. Kaikki alkoi siitä, kun aikani kuluksi eksyn katselemaan taloja Kokkolasta. Siellä onkin peräti yli kolmesataa asuntoa kaupan, että tarjontaa riittää. Ja sitten se mielikuvitus lähti laukkaamaan... Talo merenrannasta, työ sairaaalalta, ihanat ystävät lähellä... Sitten löysin itseni katselemasta avoimia työpaikkoja ja huomasin, että sairaalalla oli viisi sairaanhoitajavirkaa auki lasten- ja nuorten yksiköihin. Mahasta sieppasi, ääni huusi sisälläni: EI, EI, EI - KYLLÄ, KYLLÄ, KYLLÄ.

Ai paska. Pitikin mennä hyvä olo pilaamaan seikkailemalla netissä. Pitkään jatkunut hyvä olo ja levollisuus on puhallettu tuin tuhkat tuuleen. Päässä soi jälleen se "jos" ja niskat tärähti jumiin.

Kävin kaupungilla pikapyrähdyksen, kun Europris-kaupassa oli valokuvakehykset puoleen hintaan. Ajattelin, että saan muuta ajateltavaa. Kotiin minua seurasi pingviini niiden kehyksien lisäksi. Tulostin valokuvapaperille google-hakukoneella löytyneen kuvan ja löin sen niihin tarjouskehyksiin.
Siinä mulle Kokkolaa hetkeksi aikaa.







Ps. Ei mitään hajua, mihin tuo tulostamani kuva liittyy. Jos joku tietää enemmän,
kertokaa minullekin! Kuvan lähde: http://www.chicagostagereview.com/2012/07/page/4/

maanantai 26. tammikuuta 2015

Juoksua joka säässä nääs!


Syksyllä pelkäsin, että miten minun kuntoilun sitten käy,  kun lumi tulee maahan ja pimeys laskeutuu valtakuntaan. Jumiutuisinko sohvan nurkkaan uudelleen... Lumeton syksy jatkui pitkälle marraskuuhun ja mahdollisti monen monta vuoriretkeä. Päätin kuitenkin pysyä hyvässä 4 urheilukerran viikkovauhdissani säähän katsomatta ja niinpä lumen ja jään saavuttua, vedin lenkkikenkiin piikit alle ja aloitin talvijuoksukauden. Turhaa pelkäsin - talvijuoksuhan on mitä mahtavinta. En aio pelätä tuulta, kylmää tai sadettakaan vaan liikkua joka säällä.



Ajattelin sitten todeta tämän nyt täällä blogissa, vähän kuin muistutuksena itselleni... Istun nimittäin tässä lenkkivaatteet päällä ja katson tietokoneen yli ikkunasta ulos jäistä ja märkää tietä. Kuulen kuinka tuuli ulvoo meidän vanhan talon nurkissa. Jippii :) Tonne se on vaan lähdettävä :) Eilen juoksin 12 km loskapaskassa, että kovasti se puolimaratoonihaaste tuolla takaraivossa tykyttelee.


Blogin sisältökin nyt tietysti on vähän muuttumassa "uuden elämän" myötä. Kanavoin tätä innostustani tänne, minnekäs muualle. Luvassa siis edelleen tarinoita ja valokuvia perhe-arjesta ja sisustusjutuista, mutta myös fiiliksiä juoksulenkeiltä ja vuorten valloituksilta. Mukana keikkuu toivottavasti enenevissä määrin kunnon kamera, mutta puhelinkuviakin joudutte katselemaan.




Have a fantastic monday evening :3

lauantai 24. tammikuuta 2015

Sisustusuutta

Jos suomenkielessä joku niin yhdyssanat tuottaa minulle tänä päivänä todella paljon harmaita hiuksia. Kyseenalaistan todella monta sanaa, että kirjoitetaanko tuo nyt noin vai yhteen, ja usein vasta tekstejä lukiessani julkaisun jälkeen huomaan monta selvää yhdyssanavirhettä. Anteeksi, pitäisi osata paremmin.

Olohuoneeseen olemme saaneet uutta piristystä, kun saimme lahjaksi vanhemmiltani hauskan block lampun. Tuntuu todella kivalta omistaa jotain desingnia, kun pääasiassa kaikki omat hankinnat ovat paria hintaluokkaa alempaa. Iittalan kynttilänjalat sain anopilta, joka löytää aina Iittalaa ja Arabiaa kirpputoreilta.



Toinen uusi hankinta olohuoneessa on matto, jonka ostin Skeidar-nimisen kaupan alennusmyynnistä. On n. 80 % villaa ja hinta oli vain reilu 50 euroa. Käärein meitä kauan palvelleen maton kasaan ja pääsen sen kesällä pesemään. On sen verran iso, että ei voi esimerkiksi kylpyammeessa pestä ja porraskaiteella kuivattaa, kuten teen pienempien mattojen kanssa. Pesulassa pesettäminen maksaa niin paljon, että siihen en pysty kukkaroa venyttämään. Tämä villamatto onkin sitten pesujen suhteen hankalampi tapaus. Ensimmäinen meillä laatuaan - toivotaan, että pysyy puhtaana.



Myin meidän emmaljungat facebookin kirppiksellä ja sain niistä ihan kelpo summan. Mulla kyllä kirpaisi syämmestä niiden myynti, koska maksoivat uutena paljon ja olivat juuri sellaiset kuin halusin. Mutta turha niitä kai on varastossa seisottaa käyttämättömänä, kun perheenlisäyksestä ei tällä erää haaveilla. Niin... että vaikeaa se myynti oli, mutta kyllähän se on rahaa kiva saada. Osaatte kuitenkin varmaan samastua tilanteeseen, kun myy jotain itselle "tärkeää" ja saa siitä rahan, jonka voisi kyllä huoletta laittaa laskujen maksamiseen tai ruokatilille, mutta rahalla haluaisi kuitenkin ostaa jotain, mitä ei muuten tulisi ostettua, eikö vaan? Jos rahan upottaisi vain laskuihin, niin olisin ehkä mieluummin sitten seisottanut niitä rattaita vaan siellä varastossa. Suoraan sanottuna :)

Joten tää villamatto on sitten niillä emmaljungilla maksettu... Mutta sai sillä rahalla onneksi muutakin! Meea sai uuden vaatekaapin, kun se jyskiläinen ei enää pysynyt liimaamalla eikä ruuveillakaan kasassa, joka oli täällä muuttaessamme. Kaapinkin lisäksi sain ostettua rahoilla vielä jotain, joka nyt ei todellakaan ollut välttämätöntä, mutta johon verkkokauppoja selatessani sorruin... Paketti on vielä postin hoivissa, eli laitanpa siitä sitten uuden postauksen.

Tuli kyllä nyt vähän ikävä niitä rattaita...

perjantai 23. tammikuuta 2015

Jälleennäkeminen

Torstai-aamuna pakkasmittari näytti rapeaa kymmentä astetta pakkasta, joka täällä on jo lähes sitä kylmintä laatua. Olin kuitenkin suunnitellut lähteväni vuorelle, sillä vaikka kaamos on täällä virallisesti ohi, ei aurinko nouse vielä kovin korkealle eikä sen säteet ulotu meille tänne vuonoon. Olin siis päättänyt lähteä tapaamaan tätä aurinkoa!

Aiemmin puin päälleni aivan liikaa vaatetta ulos lähtiessä, mutta nyt olen siitä viisastuneena oppinut kerrospukeutumisen salat. Vuorelle kiipeäminen käy suhteellisen raskaasta urheilusuorituksesta, joten tärkeintä taitaa olla hengittävä kangas ihoa vasten. Laitoin urheilukerraston, väliin ohut fleecekerros ja päällimmäiseksi tuulelta suojaava softshell. Vähälumisuuden vuoksi laitoin jalkaan ihan ympärivuotiseen käyttöön soveltuvat vaelluslenkkarit; alle vain villasekoitesukka. Pipo, kauluri ja ohuet sormikkaat.

Aluksi pikkuisen paleli, mutta kun pääsin vauhtiin, kiittelin itseäni siitä, etten ollut jälleen ylipukeutunut. Se jos mikä pilaa koko reissun! Välillä upposi vähän hankeen, joten varrelliset kengät olisi olleet paremmat, mutta voisin myös ostaa sellaiset "lahkeet" jotka puetaan kengän päälle suojaamaan lumelta.

Näin auringonsäteet vuoren huipulla ja se jos mikä motivoi laittamaan tossua toisen eteen. Ylös matkaa oli neljä kilometriä ja huippu on n. 650 metrin korkeudella. Ylös johti hyvä polku, joten monet muutkin käyttävät reittiä ympärivuotisesti.

Noin kolmen kilometrin kiipeämisen jälkeen tapahtui aika herkkäkin jälleennäkeminen...


Pitkän kaamoksen jälkeen on aivan mahtavaa ja upeaa nähdä aurinko! Minulta tuli ihan huokauksia ääneen ja silmät kostuivat... Pidättekö minua aivan pököpäänä, mutta kyllä tuo möllykkä vain saa minun kropassa ihmeellisiä asioita aikaan. 

Jatkaakseni matkaa ylös huipulle, minun oli kuitenkin käveltävä selkä aurinkoa päin, joka nyt oli ihan tyhmää :) En saanut katsettani irti maisemasta ja loppumatka meni pysähdellen aurinkoa ihaillen. 




Vuorella on upeaa. Siellä on aivan hiljaista... Liikenne näkyy alhaalla, laivat lipuvat satamaan, mutta mitään ei kuulu. Nämä vuorireissut ovat ehdottomasti parhaita kokemuksia elämässäni ja osakseni harmittelen, miksi käytin nuoruuteni niin väärin, kun olisin voinut lasketella laudalla vuorilla, vaeltaa rinkka selässä yöpyen vuoristomökeillä... Nyt kun on perhe, minulla olisi kaikki into ja virta kokea ja tehdä asioita, jotka perheellisenä eivät ole niin yksinkertaista - ainakaan, kun muu perhe ei jaa innostusta kanssani. Vuorella olo hipoo olemisen täydellisyyttä.





Kyllä se on nykypäivänä mahtavaa, kun on älypuhelin... No asiassa on toki monta puolta, mutta esimerkiksi tässä tapauksessa, kun käyn yksin vuorella ja tykkään kuunnella samalla rauhoittavaa lempimusaa, joka onnistuu spotifyn kautta. Sitten pystyn Endomondo-sovelluksen kautta seurata käyttämääni aikaa ja matkaa; reitti jopa piirtyy kartalle. Ja sitten vielä nämä kuvat, jotka myös on otettu puhelimella. Aika tosi mahtavaa! MUTTA... Lähtiessä mulla oli 78% akkua ja eiköhän vaan huipulle päästyäni koko vehje simahtanut... Olin, että MITÄ? Toki sovelluksien ja kameran käyttö syövät nopeasti akkua, mutta luulen sitä vauhdittaneen myös poikkeuksellisen kylmä ilma. Mutta kyllä se harmitti silti! Jos jotain hyvää niin urheilusuoritus tuli rekistöröidyksi endomondoon huipulle asti, joten oli helppo lisätä manuaalisesti alastulomatka, kun tiesi matkan pituuden ja käytetyn ajan.


Endomondosta tykkään todella paljon ja se on ollut merkittävässä roolissa tässä elämäntaparemontissa. Syksyllä aktiivisemmat kuukaudet olivat loka-marraskuu, jolloin yhteiskilometrit olivat yli 120 km/kk. Varmasti kevättä ja valoa myöten päästään taas samoihin lukemiin. Punaiset pylväät ovat vuoriretkiä ja vihreät juoksua.



Oikein hyvää viikonloppua!

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Elämän käänne

Varmaan tiedättekin, että viime keväinen kuntoilun aloittaminen johdatti kohdallani aika isoon elämänmuutokseen. Se oli paljon suurempi vyörytys kuin olisin osannut arvata, mutta sataprosenttisen tarpeellinen lopputulosta ajatellen. Kuntoilun aloittaminen ei pelkästään johtanut kunnon kohoamiseen vaan pisti koko ihmisen uusiksi - tai pitäisikö sanoa - kuntoon. En pysty ihan kaikkea asiaan liittyen täällä blogissa jakamaan, mutta koen tärkeäksi itseni kannalta kirjoittaa aiheesta.

Liikunta ja kuntoilu jäivät stressin sekaisina vuosina, jonka vuoksi voin kokonaisvaltaisesti aika huonosti. Tiesin jo pitempään, että minun tulisi tehdä tämän asian suhteen muutos ja kokeilin esimerkiksi kuntosalijäsenyyttä ja urheiluseuran järjestämää zumbaa. Ne eivät toimineet varmaan siksi, että ajoitus oli väärä. Minulla ei ollut mitään selvää tavoitetta eikä motivaatiota - pelkkä tieto/tunne, että minun pitäisi liikkua.




Kun tekee ison elämäntapamuutoksen, sen aloittamista ei pysty kiirehtimään. Se on prosessi, jossa ei voi hypätä suoraan toteutusvaiheeseen. Kaiken alku on itsensätutkiskelu ja arviointi omasta hyvinvoinnista. Itse huomasin tehneeni todella paljon ajatustyötä siitä, kuka oikein olen ja kuka haluaisin olla. En saanut niihin selviä vastauksia, mutta minulle selkiytyi, että tarvitsin elämään muutoksen. Halusin voida paremmin. Seuraavassa vaiheessa (näitä vaiheita kuitenkaan tiedostamatta) keräsin motivaatiota. Tiesin, että kuntoilu tuo minulle hyvää oloa, mutta pelkäsin epäonnistumista aiempien kokemuksien vuoksi. Poimin motivaatiotekijöitä kaikkialta ympäriltäni, joskus jopa ilman, että tajusin tehneeni niin. Listaan tähän asioita, joista luulen poimineeni itselleni motivaatiota:

* Ajatus terveyden säilyttämisestä
* Ajatus, että jaksaisi peuhata paremmin lasten kanssa lumihangessa
* Fitness hömpötys ja muiden hurahtaminen siihen
Vastaisku ankeudelle blogi, muut blogit
* Kuvaaminen ja kuvien jakaminen Instagramissa/Facebookissa
* Luonto, luontoelämys
* Oma käsite siitä, millaisesta terveydenhoitajan pitää näyttää
* Ajatus, millainen esimerkki on omille lapsilleen
* Toive yhteisistä perheretkistä luontoon
* Muisto pesäpallotreeneistä
* Muisto lenkiltä tulleelta hieltä haisevasta (omasta) äitistä
* Omat huomiot oman terveyden heikkenemisestä
* Mielikuva omasta terveestä ja hyvinvoivasta itsestä
* Hyvä terveellinen ruoka
* Halu oppia arvostamaan itseään
* Urheilun jälkeinen mielihyvän tunne (tai muisto siitä) ;)
* Kälyn aikeet pudottaa painoa
* Toive aviomiehen terveydestä


Listaa tulisi varmaan vielä parikymmentä kohtaa lisää, jos tässä jaksaisi istua ja miettiä. :)

Motivaation keräilyä kesti varmaan muutama kuukausi, ennen kuin tunsin itseni niin motivoituneeksi, että pelko epäonnistumisesta kumoutui ja pystyin määrätietoisesti aloittaa.



Mielestäni suurin ja merkittävin asia elämäntapamuutokselle on se, että on selvittänyt itsensä kanssa a) miksi haluaa muutosta ja b) mitä seuraa jos muutosta ei tapahdu. Kärsin itse esimerkiksi selkäkivuista, jotka johtuivat istumatyöstä, pitkistä työmatkoista ja liikkumattomuudesta sekä varmasti myös ylipainosta. Halusin muutoksen, sillä a) tilanne aiheutti kipua, kärsimystä ja mielipahaa vaikuttaen suuresti elämänlaatuun, ja b) tilanne pahenee, voin sairastua pitkäaikaisesti vaikuttaen koko perheen hyvinvointiin.

 Minun suurin kynnykseni on kautta aikain ollut liikkeelle lähteminen, ei itse urheilusuoritus. Senpä vuoksi lupasin itselleni, että minun ei tarvitse juosta koko matkaa eikä vuorelle tarvitse kiivetä ylös asti, jos heikottaa. Riittäisi kunhan lähtisin liikkeelle 3-4 kertaa viikossa. Tämä oli osittain tietoista itsensä juksaamista, sillä tiesin olevani luonteeltani niin periksiantamaton etten koskaan lopettaisi mitään ennalta määrättyä lenkkiä kesken. Se oli ehdottoman ratkaiseva apuköysi kohdallani, sillä sen avulla voitin itseni sohvalta ylös ja pääsin ulos. Annoin itselleni luvan "luovuttaa", mutta tiesin, etten sitä tekisi.

 Liikunnan aloittaminen ei siis ollut vain kuntokuuri vaan uuden elämäntavan löytäminen laittoi remonttiin koko ihmisen. Sitä en tuolloin tiennyt. Jouduin aikamoiseen myllerrykseen henkisesti ja samanaikaisesti elämässä tapahtui useita merkittäviä asioita, jotka pakottivat syvälliseen itsetutkiskeluun. Olen joutunut opetella tuntemaan itseni, arvostamaan itseäni ja opetella tekemään asioita, jotka ovat itselleni merkittäviä. Se on ehdottomasti nostanut elämänlaatua ja olen saanut vastauksen niihin piinaaviin kysymyksiin, jotka pyörivät päässäni: kuka minä olen ja mikä on elämäni tarkoitus.

Pitkän matkan juoksuahan tämä on, elämäntaitojen opettelu. Kaikkea elämässä ei voi edes muuttaa heti kerralla vaan on tehtävä määrätietoisesti töitä sen eteen, minkä uskoo olevan oikein. Kohdallani se muutos koskee työelämää.

Otetaan harppauksia eteenpäin, askelia taaksepäin. Pääasia, että katse pysyy lujasti edessä.