sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

¤ Jeg er meg ¤

Mainitsin kuvankäsittelystä kertovassa tekstissä, että kunnassamme on projekti Jeg er meg; minä olen minä, lapsen varhaista seksuaalikasvatusta. Kaikki kunnat Norjassa eivät olet työstäneet tätä aihetta kouluihin ja päiväkoteihin sekä neuvoloihin samanlaisen projektin kautta, mutta sille on ehdottomasti tarve - eikä ainoastaan Norjassa - vaan kaikkialla. Asia on kaivertanut minua ja päätän nyt vähän avartaa tätä teille, sillä tiedän, että aihe herättää ennakkoluuloja: pitääkö päiväkoti-ikäisen lapsen tietää jotain seksuaalisuudesta?

Kävin luennolla, jossa luennoitsijana oli Norjassa tunnettu lastenohjelmien juontaja Eli Rygg. Hän kertoi vahvan tarinansa siitä, kun oli kolmivuotiaana tullut seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Hyväksikäyttäjä oli ollut - niinkuin useimmissa tapauksissa - joku lähipiiristä, hänen setänsä. Hänen vanhempansa veivät hänet usein hoitoon sedälle, kun menivät asioilleen. Eli tapasi itkeä: "en halua, setä on ilkeä!" Vanhemmat tähän: "höpönlöpö, Eli, setä on kiltti. Tullaan hakemaan parin tunnin päästä." Ja hän yritti kertoa vanhemmille, mutta hänellä ei ollut sanoja. Hän ei tiennyt mikä penis tai vagina olivat nimeltään, hänellä ei ollut ymmärrystä siitä, mitä tapahtuu ja miten siitä voisi kertoa. Hän ilmaisi itseä itkemällä ja kieltäytymällä menemästä sedän luokse - muuta hän ei osannut kertoa. Vanhemmat eivät osanneet aavistaa, että tuttu ja turvallinen setä voisi tehdä jotain tälläistä heidän lapselleen.

Jeg er meg! Min meg av Eli Rygg og Margrete Wiede Aasland (Innbundet)
Tässä kirjassa on esim. kuvia poikien/miesten ja tyttöjen/naisten kropasta.
Kirjan avulla voi keskustella lapsen kanssa ja
samalla opettaa nimiä eri kehon osille.  

Tiedättekö, lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on arkipäivää? Se on kuvottavaa ja sitä ei halua uskoa, mutta sitä tapahtuu. Ja nämä lapset, jotka eivät osaa kertoa siitä kenellekkään saattavat elää kipeän salaisuutensa kanssa varhaisnuoreksi tai aikuiseksi saakka, sairastuvat psyykkisesti usein ennemmin tai myöhemmin. He saattavat yrittää kertoa salaisuudesta jollekin, jos uskaltavat. Heitä on usein pelolteltu: "tästä et saa kertoa kenellekään tai sinun Lola-kissaltasi menee pää poikki." Ja kun he yrittävät kertoa, antaa merkkejä pahasta olostaan, heitä ei ymmärretä tai uskota. Terveydenhoitajat, opettajat, lääkärit saattavat saada aavistuksia asiasta tai kuulla lapsen kertovan jotain kummallista, mutta eivät osaa tehdä asialle mitään, antavat olla. Lapsi/nuori ei saa apua, lakkaa pyytämästä apua ja yrittää unohtaa, että mitään olisi koskaan tapahtunutkaan. He saattavat sättiä itseään, yrittävät esittää jotain muuta kuin ovat unohtaakseen.

Tämän vuoksi meidän kunnassa on pidetty koulutus kaikille, jotka työskentelevät lapsien parissa, jotta he osaisivat tarttua niihin merkkeihin, joita lapsi lähettää. Jotta he osaisivat keskustella lapsen kanssa; olla utelias siitä, mitä lapsi kertoo; asettaa oikeita kysymyksiä. Jos aikuiselle herää epäluulo, on erittäin tärkeää ottaa vastuu ja viedä asia eteenpäin. Se aikuinen sillä hetkellä, saattaa olla lapsen viimeinen toivo, ennen kuin hän luovuttaa ja lakkaa kertomasta.

Hyväksikäyttäjä saattaa olla se isä, joka kurvaa päiväkodin pihaan upouudella mersulla. Hyväksikäyttäjä saattaa olla se äiti, joka pukee lapset viimeisen päälle päiväkotiin ja kouluun. Hyväksikäyttö ei katso taloudellista tilannetta. He saattavat olla "täydellisiä" vanhempia, setiä, tätejä, isovanhempia. Kaikki ovat potentiaalisia. Se on tosiasia.

Sen lisäksi, että koulutetaan aikuisia reagoimaan, meidän on koulutettava lapsia kunnioittamaan omaa ja toisen kehoa sekä kertomaan ikävistä asioista. Tämän vuoksi projekti: Jeg er meg. Tiedon lisäämisellä pyritään ennaltaehkäisemään sitä, että lapset tulevat hyväksikäytetyksi, mutta myös sitä, että heistä tulee hyväksikäyttäjiä.

Päiväkodissa aloitetaan opettelemalla tunteita ja tunteen ilmasuja, Siellä opetellaan antamaan nimi kehon eri osille. Siellä opetellaan asettamaan rajat sille, kuinka lähelle toisen saa päästää ja kunnioittamaan toisen asettamia rajoja. Nelivuotiaille kerrotaan, miten lapset saavat alkunsa: kuinka isän siemenneste kulkee peniksestä vaginaan ja hedelmöittää munasolun. Niin luonnollista, kun me aikuiset emme tee siitä suurta salaisuutta. Lapset ovat ylpeitä, että juuri se siittiö voitti kilpajuoksun ja minusta tuli juuri minä! Lapset oppivat, että penis ja vagina ovat heidän yksityisaluetta. He oppivat kertomaan.

Yhden asian jokainen vanhempi voisi tästä kirjoituksesta ottaa mukaansa:
Opeta lapsellesi huonoista ja hyvistä salaisuuksista.

Mikä on hyvä salaisuus?
Se on sellainen, että palat halusta kertoa! Sinun tekee niin mieli kertoa, mutta tiedät, että sitten se ei olisi yllätys. Se saattaa olla yllätyslahja äidille! Tai yllätät mummun vierailulla, josta ei kerrota etukäteen. Hyvistä salaisuuksista on helppo puhua ja ne ovat iloisia salaisuuksia. Niitä voi pitää, jotta yllätys onnistuu!

Mikä on huono salaisuus?
Se on sellainen, että mahaasi sattuu. Joku on saattanut sanoa, että jos kerrot, jotain pahaa tapahtuu. Joku on kieltänyt sinua kertomasta tai olet nähnyt tai kokenut jotain, mistä et uskalla puhua. Sellaiset salaisuudet tulee aina kertoa. Äiti/isä ei koskaan suutu kun kerrot sen. Huonot salaisuudeet tulee aina kertoa.


Minä olen saanut terveydenhoitajakoulutukseni Suomessa, mutta tämä oli minulle aivan uutta tietoa. En tiedä, miten suomalaisissa kouluissa ja päiväkodeissa tätä aihetta työstetään, mutta mielestäni se on niin tärkeä kasvatuslähtökohta, että pitäisi saada aivan toisenlaista huomiota jo peruskoulutuksessa henkilöillä, jotka työskentelevät lapsien parissa. Mitä mieltä te olette?

2 kommenttia:

  1. Fantastisk prosjekt! Flott at du deler infoen på bloggen, og får spredd kunnskap om dette! En skummel tanke at dette skjer med barn, men det verste er vel allikevel tanken på at overgrep skulle vært nødt til å ties ihjel!

    VastaaPoista
  2. Todella hyvä projekti! Ja niin tärkeä aihe. Ja todella hyviä pointteja tuossa kirjoituksessasi näin vanhemman näkökulmasta! Kiitos! Osaan ehkä taas paremmin keskustella lasten kanssa aiheesta. Usein tuntuu, että sanat loppuu kesken, ei osaa kertoa tai selittää. Oman koulutukseni aikana (13 vuotta valmistumisesta) asiasta ei puhuttu vielä mitään! Aika uskomatonta kyllä! Anna-Mari

    VastaaPoista