lauantai 31. toukokuuta 2014

¤ Minäkeskeinen haave ¤

Olemme Aren kanssa olleet keskiviikosta asti kahdestaan kotona, kun lapset lähtivät 300 kilometrin päähän mummulaan. On ollut todella mukavaa ja aika kulunut nopeasti - niin kuulemma myös lapsilla. Päätimme tehdä sellaisia juttuja, mitkä ovat jääneet aikataulukiireiden tai viitseliäisyyden vuoksi vain mietintäasteelle. Kävimme pitkällä ajelulla ja sain pysähdellä vapaasti ottamaan kuvia. Onnistuin ajattelemaan vähän itseäni ja haaveita, joita voin toteuttaa kun lapset ovat isompia. Tällä hetkellä tuntuu, että keskittyisin ottamaan paljon kuvia ja ostaisin kajakin. Oli ihanan vapauttavaa ajatella itseään ja muistuttaa, että elämässä on vielä tilaa minäkeskeisille haaveille.









Teemme vähän pihahommia ja syömme pikaruokaa. Jääkaappiin pitää kait lähteä hakemaan täytettä, koska kultamussut tulee kotiin huomenna. Hyvää viikonloppua!

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

¤ Lapsi ja kuvankäsittely ¤

Sain jo 8 vuoden ikäisenä oman filmikameran. Olin ainut koulussa, jolla oli oma kamera. Olin siitä todella ylpeä ja rakastin ottaa kuvia. Meea on saanut vanhan digikameran, jolla räpsii kuvia. Hän innostuu helposti, kiertää pihaa kameran kanssa, mutta unohtaa sitten kameran ja kuvaamisen pitkiksi ajoiksi. Hän viihtyy ehkä vielä paremmin kuvattavana ja on todella luonnollinen malli. Haluan painottaa, etten koskaan käske häntä tekemään mitään kameran edessä muuta kuin hymyilemään, "SMIL!", hän poseeraa itse miten poseeraa.






 Näytin Meealle kuvankäsittelyä. Mielestäni on parempi opettaa hänelle heti, että kuvia muokataan jälkikäteen ja miten kuvaa voi suorastaan muuttaa jälkikäteen. Kerroin hänelle, että jotkut jopa muuttavat kasvoja ja kehon muotoa ohjelmien avulla. Meistä se tuntui väärälle: sittenhän siinä kuvassa ei ole se sama henkilö enää. Valo- ja väriefektit tuntuivat hauskoilta.

Meealla on ollut koko kevään päiväkodissa teemana ! "Jeg er meg" eli minä olen minä, johon olen ollut vanhempana todella tyytyväinen. Se aihe muun muassa ennalta ehkäisee lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja sen eteen työtä on tehty kiitettävästi meidän kunnassa. Kerron siitä mielelläni lisää kiinnostuneille. Mielestäni suurin haaste lapsen ja ehkä etenkin tytön kasvatuksessa on ja tulee olemaan terveen itsetunnon kehityksen tukeminen ja vahvistaminen. Keskustelu kuvankäsittelystä lapsen ikää vastaavalla tasolla on mielestäni tarpeen.



maanantai 19. toukokuuta 2014

¤ Juhlatunnelmia viikonlopulta ¤

 Lauantaina juhlittiin Norjaa iloisissa tunnelmissa. Etelässä kylvettiin auringonpaisteessa, kun taas meillä paettiin ankaraa myrskyä sisätiloihin. Monta trampoliinia lähti taas taivaantuuliin :)


Meea peri totuttuun tapaan serkkutytöltä uuden Bunadin eli tämän mekon. Sai sen lainaan - Ennillä on pikkusisko, joka ottaa sen sitten taas Meean jälkeen käyttöön. Kyllä vain oli tyttö taas puvustaan niin ylpeä.

 
Aika samannäköiset serkkutytöt. Mepsukan isi ja Ennin äiti ovat kaksosia.


Serkkukööri sai syödä navan täydeltä jätskiä. Tässäkin kuvassa piti sanoa jätski norjaksi eli IS! Siitä tuloksena komea pepsodentti :)


Niklas ja Lilja ovat ihan parhaat ystävykset. Niklas on kolme kuukautta Liljaa vanhempi. Tämä kaksikko ei pysy hetkeäkään rauhassa...


 
Enni oli koulussa kirjoittanut hienon runon juhlapäivästä.


Charlotella on aina ihania asetelmia ja hyvää tarjottavaa... Olisittepa nähneet sen kakun... Ei edes ehtinyt kuvaamaan, kun piti pitää kiirettä, että pääsee maistamaan!



Ihanat Norjan värit ja ihana Norja <3

maanantai 5. toukokuuta 2014

¤ Liikuntamotivaatio "

Kaksi viikkoa mennyt todella hyvin juosten, kuntopyöräillen ja venytellen. Sitten peijakas joku mahapöpö iski ja veti sunnuntaiksi sänkyyn. Vieläkin juilii mahassa ja tekee niin mieli makeaa... Miten sitä löytää aina hukkaa sen kipinän siihen ekaan vastoinkäymiseen? 



Ihan huippua, kun pystyy netin kautta katsomaan Elixiriä. Suomen kieli on kuin musiikkia korville. 


Elixirissä neuvottiin availemaan lihaksia luudan varren avulla. Oli kyllä aika makiaa saada kylkiä ja olkia auki. Jospa se juoksukin keventyisi uudestaan. Oon tosi tyytyväinen, kun on tilaa ympärillä!



Mutta miten mä pääsen tästä taas vauhtiin?