torstai 17. huhtikuuta 2014

¤ På tur ¤

Viime sunnuntaina lämpöasteet hipoi kymmentä ja aurinko helli Sortlannin seutua. Kaikki olivat ulkona: toiset rannalla, toiset terasilla ja toiset tekivät "vuoriretken", niinkuin me. Viimein saatiin koko perheen retki aikaiseksi. A ei ole aiemmin ollut mitenkään innokas retkeilijä ja kun Niklas on ollut niin pieni, ettei jaksaisi kävellä koko matkaa. Meidän oli tarkoitus hankkia sellainen kantorinkka, mutta eipä saatu aikaiseksi ja nyt sitä on enää turha hankkia.


Paljon me jouduttiin Niklasta ottamaan reppuselkään, mutta käveli tuo paljon itsekin.












Kiivettiin kaksi tuntia ylös, kun eksyttiin vähän reitiltä. Suunnistettiin ylös omia reittejä, joten maasto oli hieman hankalampaa ja kun minulla oli vielä Niklaksen paino, oli siinä ihan kiitettävä treeni yhdelle sunnuntaille. Energivaje paikattiin suklaalla "huipulla" :)











 Kohta uudestaan! 

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

¤ Lapset rannalla ¤

Heippa vain taas pitkästä aikaa! Taas arki luistaa mukavasti. Olin maanantaista keskiviikkoon Tromssassa kurssilla ja sain ensimmäistä kertaa kokea, miltä tuntuu lentää koneella, asua hotellissa ja syödä firman piikkiin. No, aika mahtavaahan se oli. Iso hulpea hotellihuone ihan vain MULLE :) Aah.. No, piti niitä perselihaksia vähän rassata istumalla kaksi päivää 9 tuntia kuunnellen pa*koja luennoitsijoita eikä paljon uutta jäänyt käteen. Paitsi, pöytäseura oli hyvää ja tein tuttavuutta muiden pohjoisnorjalaisten terveydenhoitajien kanssa, jotka työskentelevät pakolaisten parissa. Ne keskustelut olivat äärettömän hyödyllisiä.


Työrintamalle kuuluu sinänsä uutta, että saamme työtaakkaani helpottamaan sairaanhoitajan 50% virkaan. Teimme paljon töitä talvella sen eteen ja toissa viikolla saimme ilouutisia kunnanhallituksen kokouksen jälkeen. Toivotaan, että saan jonkun tosi kivan työkaverin! Ja jos on uskaliaita, niin täällä olis töitä ;)


Mieltä piristää kummasti, kun on mitä odottaa. Ensi viikolla reissamme Senja-saarelle, jossa Aren mummu asuu. Olemme siellä pääsiäisen. Toukokuun alkupuolella meillä olisi tiedossa töistä virkistäytymisreissu Göteborgiin. Siinä nämä norjalaiset tuntuvat olevan hyviä... työpaikkajuhlissa ja -reissuissa. 


Ja kohta se on jo kesäkuu ja aika rientää kesälaitumille. Kesälomasuunnitelmat ovat vielä auki... Jos Are pääsee veitsen alle ennen kesää niin hän ei voi lähteä minnekkään, jolloin kävisin vain lasten kanssa reissun Suomessa. Jos mies on kunnossa niin voi suunnitella muutakin. Näillä näkymin A aloittaa koulun syksyllä Trondheimissa, mutta lähiopetusta ei ole kuin alle vko per kuukausi.


Lumi on sulanut pois. Nämä kuvat ovat viime viikonlopulta, kun olin lasten kanssa retkellä rannalla. Oli tosi lämmin auringonpaiste. Otamme kuitenkin sukset mukaan, kun suuntamme pääsiäisloman viettoon. Lapset ovat hiihtäneet ainoastaan pari kertaa tänä talvena vähälumisuuden vuoksi. Toisaalta sitä odottaa jo aikaista kesää, niinkuin viime vuonna saimme kokea. Täällä on tosi ihanaa ja kaunista kesällä. Harmi kun työnteko ja rahanpuute vähän haittaa kaikkien ideoiden ja haaveiden toteutusta, mutta hiljaa hyvää tulee.


Ihanaa sunnuntaita!


torstai 3. huhtikuuta 2014

¤ Hjemme i dag ¤

Kotipäivä, koska Niklakselta tuli eilen löysä kakka päiväkodissa ja hänet piti hakea äkkiä pois, ettei mahatauti tartu muihin. Eihän sairas ollut, mutta päiväkodin sääntöjen mukaan pitää olla pois hoidosta 24h (vai jopa 48h?) sellaisen kakan jälkeen. Miehen käsi oireilee niin paljon, ainakin tänään, että minun oli jäätävä kotiin. Noo, jos tämän kerran :)

Olen virkannut yhden pikkukorin...


Miettinyt, mitä sitten virkkaisi...


Ihaillut pöytää jonka sain facebookin kautta ilmaiseksi...


Siivonnut...


Miettinyt, onko meillä liian avaraa...


Taputtanut itseäni olalle, kun viherkasvit viimein menestyvät...


Miettinyt, mistä löytäisi 200 cm levyisen kaihtimen...



Olisko jollakin hyviä vinkkejä?