maanantai 10. maaliskuuta 2014

¤ Ajatuksia ¤

Arki imaisi kerralla mukaansa. Päivät sujahtavat ohi hetkessä. Eipä tässä mitään ole ehtinyt tekemään. Viikonloppu oli ihanaa vain oleilla kotona. Ulkona on riehunut myrsky. En ole aiemmin kokenut ukkosta ja salamointia tähän aikaan vuodesta - nyt olen. Rakeita tuli taivaan täydeltä. Viime yön valvoin lähes kun tuuli ulvoi nurkissa ja mietein työmatkaa, joka tosiaan menee aika korkealle erään vuoren sivustalla, miten matkan taittaisin kamalassa säässä. Matka meni hyvin, tuuli ei haitannut kun ei mitään tullut taivaalta ja näkyvyys säilyi.

Huomasin, etten ottanut Suomessa juuri ollenkaan kuvia. Muutenkin haikeat fiilikset siitä, ettei kerinnyt näkemään tärkeitä ihmisiä. Ei saisi sen harmituksen päästä mielen päälle, kun kuitenkin mukava loma takana. Aina asettaa lomalle liian suuret tavoitteet, mutta ei muutamassa päivässä ihmeisiin pysty.

Ensimmäistä kertaa, oli oikein ihana tulla Norjaan ja kyllä sitä tuli vain kotiin. Ihana oli sujahtaa tähän omaan tuttuun arkeen ja lapset nauttivat suuresti päiväkotiin pääsystä. Tälläisiä irtiottoja pitää kuitenkin tehdä, jotta näkee paremmin lähelleen. Aurinko oli kivunnut poissa ollessamme vuoren yli ja saatiin ekat auringonsäteet tupaan heti kotiin tulon jälkeisenä päivänä. Se valo ei ollut armollinen ja jouduin heti puunaamaan paikkoja. Jotain pieniä sisustushankintojakin tein Suomessa ja oli ihana saada niitä paikoilleen. Pienikin on niin suurta. Kodin näkee aivan erilailla, kun on hetken poissa. Moni asia loksahti paikoilleen, jota olin miettinyt. Vanhempieni koti antaa aina inspiraatiota moneen sisustuspulmaan.

Mieheni saa uuden koulutuksen ja todennäköisesti hän lähtee jatkokouluttautumaan hitsaustarkastajaksi. Jonkun vuoden kuluttua hänen kätensä ovat toivottavasti kunnossa ja uuden ammatin paperit taskussa. Hänen unelmansa ovat reissutyön parissa edelleen, eikä tällä hetkellä mikään ole niiden unelmien esteenä, jos hän suunnitelmien mukaan etenee. Sitten kun lapset ovat kouluikäisiä, on reissuleskenäkin olo kai helpompaa... jollakin tasolla. Vaikka niitä yksinäisiä aikoja minun ei olekaan ikävä. Siinä onkin sitten mahdollisuus tehdä paluumuutto Suomen maalle. Jos sitä sitten haluamme. Siihen on vielä kuitenkin aikaa joku vuosi.

Minulla olisi mahdollisuuksia saada johtavan terveydenhoitajan paikka jonkun vuoden päästä kunnasta, jossa olen töissä. Työ ja kunta ovat tosi mieluisia. Työmatkan väärti. Mutta niinkuin sanottu, asiat muuttuvat. Ja ihmiset.


2 kommenttia:

  1. Ihana kuulla Norjan kodin tuntuvan Kodilta <3 Tuleva järjestyy varmasti. Täytyy vaan malttaa ja odottaa, mitä elämällä on antaa. Niin vaikeaa malttaa!

    VastaaPoista
  2. Se on totta ettei Suomeen ole koti-ikävää vaan ihmis ikävää. Mielenkiinnolla odotan omaa lomaa joka on tasan 2kk päästä. Nyt tuntuu ettei vielä tarvisi edes mennä mutta kyllä varmaan helsinki-vantaan lentokentällä tulee se olo että kylläpä sitä onkin ollut kauan pois. Ja varmasti haikea lähteä kun tiedän ettei varmasti olla reiluun vuoteen menossa uudestaan..
    Teillä on aivan ihana koti :)

    VastaaPoista