lauantai 29. maaliskuuta 2014

¤ Mietteissä ¤



Olen sitä mitä silmäsi näkevät, 
olen niin paljon sitä, mitä et näe.

Olen sitä mitä itse näen, olen mitä tunnen, 
olen mitä koen,
olen mitä olen joskus ollut,
olen jo sitä, mitä en vielä oikeastaan ole.

Olen sellainen, millaiseksi sinä minut määrität.
Itselleni jotain mitä en halua olla, mitä saatan olla
ja mitä haluan olla. 

Kuinka ikinä kukaan voi vastata, kun kysytään,
kuka olet? Ei kukaan voi tietää!

Mutta koko ajan etsin itse siihen vastausta,

ja ahdistun siitä,
etten tiedä.



sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

¤ Meijän Söndaagi ¤

Tänään päätin ottaa kuvia heti aamusta, kun aurinko tulvi sisään eikä tällä kertaa pölykään häirinnyt... :) Ikkunat ovat kyllä aivan sameat. Niinkuin huomaatte, asumme ihan meren vieressä, joten tuuli heittää tuota merivettä ikkunoihin ja vanhat kun ovat ikkunat, niin puhtaaksi en niitä saa ja vaikka saisinkin, ovat hetkessä jälleen suolajälkiä täynnä. Tosiasia, jonka kanssa on opittava elämään...

Arvatkaa monelta tänään heräsin? Puoli kakstoista. No joo, heräilin aamusella useampaan kertaan, mutta kun tänään oli mun "nuku niin pitkään kuin tahdot"-päivä, kääntelin siinä kylkeäni ja nautin olostani. Jatkoin vielä alakerrassa aamupalan jälkeen sohvasängyllä, jonka toimme Suomesta äitiltäni. Se nyt kuvassa petaamaton, kun siinä lasten kanssa rötväsimme.



Huoneessa pitäisi järjestellä huonekaluja kaiketi vähän uudestaan, kun suuri sänky tuli huoneeseen. Tuossa on kyllä mukava katsella merelle, haistella raikasta ilmaa ikkunan raosta, juoda kahvia ja lukea kirjaa, kuunnella aaltoja ja lintuja...


Niklas tuli tiirailemaan kaukoputkella, jos näkyisi laivoja. Tällä kertaa kalastajat eivät olleet tulleet meidän poukamaan. 


Minun piti Suomesta ostaa kangasta, jotta saisin tehtyä tuohon siniseen nojatuoliin päällisen. Äitini antoi mulle lakanakangasta, jolla saisin huoletta testailla ja saada kaavat kohdilleen.
Eipä ole vielä inspiraatiokärpänen puraissut, vaikka kovasti tuoli huutaa päällistä. Ei värinsä takia niinkään, vaan että istuimessa on reikä ja lampaantalja sitä varten istuinosan peittona. Kevättä vasten taljen haluaisi laittaa jo kaappiin.


Uloshan siinä oli lähettävä. Auto piti siivota, kun sitä ei vielä Suomen reissun jäljiltä oltu ehditty putsaamaan (järkyttävä siivo!). Meea meni ulos ensin ja Niklasta sai houkutella pukemaan tavallisen tapaan vähän kauemmin.



Sisältä käsin ulkoilma tuntui niin ihanan keväiselle ja lämpimälle, mutta nollakeli ei lopulta niin lämmin ollutkaan, varsinkaan, kun vinkka kävi. Ensin lapset leikkivät pitkään pihalla, kun siivosin autoa ja sitten vielä haimme iskän mukaan meidän kanssa kävelylle. Niklas halusi kävellä ja Meea välillä levähtää.



Kunnes kolmen tunnin ulkoilun jälkeen alkoi jo väsyttää...


Vähän lisää väsyä ja kiukkua...


"Minä meen.." väärään suuntaan...


Olisipa ihana kun olisi vene ja pääsisi vähän merelle. Tai ehkei sittenkään, pelkään kuollakseni lasten puolesta. Vaikka asumme näin lähellä merta, ei sitä tavallaan huomaa kun emme ole "kosketuksissa" mereen. Pitää kuitenkin kävellä vähän reilu kilometri, jossa on sellainen ranta/kivikko, josta pääsee mereen. Jotkut nauttivat ja kalastavat auringon paisteessa ihan sellaisella kumisella pikkupaatilla...



Häijyn näköisistä miehistä täällä varoitellaan... ;)


Are teki pestopastasalaattia, vai mitä lie nimeltään, mutta se maistui niin hyvälle ulkoilun päälle. Sitten katsottiinkin vain monstereita ja pesusienipaavoa ja kaikkea muuta roukkiona sohvalla. Lapset pikkupesujen kautta sänkyyn. Huomenna taas arkipäivä.

Toivottavasti muillakin oli voimaannuttava söndaagi !


maanantai 10. maaliskuuta 2014

¤ Ajatuksia ¤

Arki imaisi kerralla mukaansa. Päivät sujahtavat ohi hetkessä. Eipä tässä mitään ole ehtinyt tekemään. Viikonloppu oli ihanaa vain oleilla kotona. Ulkona on riehunut myrsky. En ole aiemmin kokenut ukkosta ja salamointia tähän aikaan vuodesta - nyt olen. Rakeita tuli taivaan täydeltä. Viime yön valvoin lähes kun tuuli ulvoi nurkissa ja mietein työmatkaa, joka tosiaan menee aika korkealle erään vuoren sivustalla, miten matkan taittaisin kamalassa säässä. Matka meni hyvin, tuuli ei haitannut kun ei mitään tullut taivaalta ja näkyvyys säilyi.

Huomasin, etten ottanut Suomessa juuri ollenkaan kuvia. Muutenkin haikeat fiilikset siitä, ettei kerinnyt näkemään tärkeitä ihmisiä. Ei saisi sen harmituksen päästä mielen päälle, kun kuitenkin mukava loma takana. Aina asettaa lomalle liian suuret tavoitteet, mutta ei muutamassa päivässä ihmeisiin pysty.

Ensimmäistä kertaa, oli oikein ihana tulla Norjaan ja kyllä sitä tuli vain kotiin. Ihana oli sujahtaa tähän omaan tuttuun arkeen ja lapset nauttivat suuresti päiväkotiin pääsystä. Tälläisiä irtiottoja pitää kuitenkin tehdä, jotta näkee paremmin lähelleen. Aurinko oli kivunnut poissa ollessamme vuoren yli ja saatiin ekat auringonsäteet tupaan heti kotiin tulon jälkeisenä päivänä. Se valo ei ollut armollinen ja jouduin heti puunaamaan paikkoja. Jotain pieniä sisustushankintojakin tein Suomessa ja oli ihana saada niitä paikoilleen. Pienikin on niin suurta. Kodin näkee aivan erilailla, kun on hetken poissa. Moni asia loksahti paikoilleen, jota olin miettinyt. Vanhempieni koti antaa aina inspiraatiota moneen sisustuspulmaan.

Mieheni saa uuden koulutuksen ja todennäköisesti hän lähtee jatkokouluttautumaan hitsaustarkastajaksi. Jonkun vuoden kuluttua hänen kätensä ovat toivottavasti kunnossa ja uuden ammatin paperit taskussa. Hänen unelmansa ovat reissutyön parissa edelleen, eikä tällä hetkellä mikään ole niiden unelmien esteenä, jos hän suunnitelmien mukaan etenee. Sitten kun lapset ovat kouluikäisiä, on reissuleskenäkin olo kai helpompaa... jollakin tasolla. Vaikka niitä yksinäisiä aikoja minun ei olekaan ikävä. Siinä onkin sitten mahdollisuus tehdä paluumuutto Suomen maalle. Jos sitä sitten haluamme. Siihen on vielä kuitenkin aikaa joku vuosi.

Minulla olisi mahdollisuuksia saada johtavan terveydenhoitajan paikka jonkun vuoden päästä kunnasta, jossa olen töissä. Työ ja kunta ovat tosi mieluisia. Työmatkan väärti. Mutta niinkuin sanottu, asiat muuttuvat. Ja ihmiset.