torstai 8. elokuuta 2013

¤ Ramadanin päättyessä ¤


Tänään oli erityinen päivä työpaikalla. Ei niinkään työntekijöiden keskuudessa, vaan turvakeskuksen asukkailla eli minun asiakkaillani. En tiedä kuvaako sana "asiakas" kovin hyvin turvapaikan hakijoita, mutta eivät he ole oikein potilaitakaan. Mutta, päivästä erityisen teki se, että Ramadan päättyi ja muslimit saattoivat taas syödä päiväsaikaan kuukauden paaston jälkeen.

En ole kertonut paljoakaan työstäni kenellekään aikaisemmin. Osaltaan myös siksi, että olen itsekin hypännyt työn aloittamisen aikaan tuntemattomaan, jossa on ollut tutkittavaa, tiedostettavaa ja ihmeteltävää niin, että sisäistäminen on vieläkin prosessivaiheessa. Suomessa asuessani en tiennyt paljoakaan turvapaikanhakijoista tai turvanhakuprosessista. En seurannut liiemmin, mitä ulkomailla tapahtui. Elin jossain kuplassa, että kaikki irralliset uutiset ulkomaailmalta olisivat ainoat julmuudet, mitä maailmassa tapahtuu.

Norjaan muutettuani sain kesällä töitä terveydenhoitajana turvakeskuksessa asuville maahanmuuttajalapsille. Tammikuussa vaihdoin työpaikkaa ja sain vakituisen viran toisessa turvakeskuksessa, mutta lapsien sijaan tulin "vastuuseen" 200 turvapaikan hakijan terveydentilasta. Vauvasta vaariin.

Turvapaikan hakijat tulevat eripuolilta maailmaa. He ovat säästäneet rahat matkustamista varten tai perhe saattaa lähettää lapsensa kaikilla säästörahoilla uuteen maahan. He tulevat Norjaan, kääntyvät poliisin puoleen, joka lähettää heidät turvakeskukseen Oslossa. Siellä heille tehdään kattava haastattelu, jossa selvitetään identiteetti ja syyt turvapaikkahakemukseen. Haastattelun jälkeen voi kestää jopa vuosia, ennen kuin pystytään tekemään johtopäätös, että tarvitseeko henkilö turvapaikkaa vai ei. Kaikkia ei voida ottaa vastaan. Tämän prosessin ajaksi turvapaikanhakijat lähetetään ympäri Norjaa sijaitseviin turvakeskuksiin, jollaisessa minäkin olen töissä. Toiset saavat ajan myötä turvapaikan ja oikeuden asua Norjassa, kun toiset lähetetään tai heitetään ulos maasta.

Tieto on osittain lisännyt tuskaa ja on ollut välttämätöntä avata silmät. Ihmiset tulevat tänne suoraan sodan keskeltä tai ovat olleet esimerkiksi ihmiskaupan uhreja. Kun he tulevat luokseni, istuvat viereeni tuolille, mitä minä näen? Rikkinäisiä, pelokkaita ihmisiä, joilla on aina aivan kauhea tarina kerrottavanaan. Näen vain murto-osan niistä kaikista, jotka hakeutuvat eri maihin... Kuinkahan paljon ihmisiä kuolee matkalla, kun he piilottelevat rekan lastissa päiväkausia liikkumatta, syömättä... juomatta.

Kun he istuvat siihen viereeni tuolille, minä kuuntelen... Millaista on kuulla silmästä silmään tarina äidiltä, joka on paennut omaa perhettään suojellakseen tytärtään ympärileikkaukselta ja rituaaleilta, jossa lapsia viillellään partaveitsellä? Tai tarina naisesta, jonka perhe murhattiin hänen silmien edessä? Jonka lapsi myytiin prostituutioon? Joka pakeni vankilasta ja tuli raiskatuksi sekä kidutetuksi joka päivä? Ja kaikilla sama pelko: lähetetäänkö minut takaisin.

Niin paljon kuin se minusta ottaa, niin paljon se antaa.
Minun elämäni on helppoa kuin heinänteko ja osaan arvostaa jokaista päivää ainutlaatuisella tavalla. Olen oppinut paljon eri kulttuureista, ihmisten kohtaamisesta... muutaman sanan somaliaa ja ehkä vähän arabiaa. Olen oppinut arvostamaan omaa työtäni. Tiedän, että sillä mitä teen, on merkitystä.

Muslimit paastosivat siis suunnilleen kuukauden joka päivä noin 16 tunnin ajan, kun aurinko oli ylhäällä. Kun olin tiedottamassa paaston haitoista raskaana oleville ja sairaille ennen paaston alkua, laittoivat minullekin haasteen osallistua paastoon. Kaikki sai hyvät naurut. En paastonnut, mutta voin ja aion toki osallistua syömäjuhliin, nyt paaston päättyessä.




8 kommenttia:

  1. Kiva kun kerroit työstäsi. Onko tuolla aina tulkki paikalla kun sinulle tulee asiakas?
    Tuollainen paastoaminen raskaana ei voi olla terveellistä. Kai ne vähän edes salaa syö;) Hauskoja syömäjuhlia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kauan piti olla työssä, että osasi kertoakaan, mitä on siellä tekemässä. :D Me käytämme tulkkia puhelimen välityksellä, joka on kovakaiuttimella. Toisten kanssa pärjää englannilla. Raskaana olevien, sairaiden ja lasten ei tarvitse paastota, mutta kaikki eivät sitä tiedä tai ovat niin niin uskonnollisia, että haluavat sen joka tapauksessa tehdä. Tämä on haastavaa, kun kyseessä on diabeetikkojakin. Kiitos :)

      Poista
  2. On niin tärkeää, että tuntee tekevänsä merkityksellistä työtä. Siinä suhteessa olet onnellisessa asemassa. :)

    VastaaPoista
  3. Teet kyllä arvokasta työtä! Olen itsekin kohdannut jonkun verran pakolaisia työssäni ja tarinat ovat usein kammottavia - ihmisten pahuudella kun ei tunnu olevan mitään rajoja. Kun pakolaisiin tutustuu henkilökohtaisella tasolla, tuntuu äärettömän julmalta, että he joutuvat vielä kaiken kokemansa jälkeen elämään pelossa ja odottamaan turvapaikkapäätöksiä vuosikausia.

    Tuo Ramadanin vietto saattaa kyllä olla aika haasteellista täällä pohjolassa... Jostain kuitenkin luin, että sitä on luvallista vähän "soveltaa" jos Ramadan osuu vaikkapa alkukesään kun aurinko ei juurikaan laske. Ja muslimeissakin on eroja ihan niin kuin meissä kristityissäkin - toiset ovat tiukempia sääntöjen suhteen kuin toiset :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakolainenhan se sana oli :)
      Joudun tai saan kuunnella jokaisen tarinan, joka meille muuttaa. Vielä ainakin siihen ei ole mitenkään karaistunut vaan kyllä ne tahtovat tulla ajatuksiin paljon vapaa-ajalla: niin järkyttäviä kohtaloita, että ei voi todeksi uskoa. Mutta kyllä hieman kovuuttakin joutuu opetella tai kyllä sitä varmaan vuosien saatossa vähän tuleekin. Että itse jaksaa.
      Täällä muslimeilla ei ole todella helppoa, kun paasto on päivittäin niin pitkä. Yön he sitten syövätkin :)

      Poista
  4. kiitos Elisa kokemuksista ja ajatuksista. Tykkään lukea aitoja, oikeita, karujakin elämänkokemuksia. Kuten jo edellä mainittiin, oot hyvässä asemassa, kun saat tehdä työtä jolla on merkitys. Voimia siihen! :)

    VastaaPoista