keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Vielä vähän ikävästä!

Läppäri kotiutui ja tuntuu mukavalta päästä sen ääreen kirjoittamaan. Reissukuvatkin tuli siirrettyä koneelle ja käytyä läpi. Ihania muistoja. Konettani joutui pari päivää vain päivittämään, ennen kuin blogipostauksen tekeminen onnistui :) Sen verran kauan oltiin erossa!



Haluan kirjoittaa vielä vähän tästä olotilastani, joka minua suoraan sanoen kiduttaa. Kaikki alkoi Suomen reissun jälkeen. Sitä ennen minulla ei ollut edes älyttömän suurta tarvetta matkata Suomeen. Nyt mielialani hyppii laidasta laitaan, välillä ikävöin niin paljon perhettäni Suomessa, että lähes pakkaan jo tavaroita yhteen. Kaipaan sitä, että meille tulisi joku kylään, ettemme joka ilta könöttäisi yksinämme olohuoneessa. Kaipaan niin sitä, että saisi ottaa lapset kainaloon ja käydä ystävällä tai vanhemmilla kylässä. Ja olla kotona, kun siltä tuntuu. Työpäiväni ovat todella raskaita ja pitkiä, ja vaikka kuinka haluaisin olla sosiaalinen ja touhata, minulla ei ole siihen työpäivän jälkeen paukkuja. Jos yritän väkisin, ressaannun ja koen, että liika on liikaa. Mieheni on luonnollisesti nyt kotona vielä kolme neljä kuukautta parannellen olkapäätään, mutta ei voi pitää huolta Niklaksesta, jota tarvitsee nostella paljon. Tämä kaikki ja synkät ilmat ovat masentaneet minut kyllä kuusinolla. Siksi blogikaan ei nyt voi hehkua riemua, i am sorry :)
 

 Olemme saaneet täällä pankilta myönnytyksen talolainaan ja käyneet katsomassa taloja. Tässä vuokratalossa asuminen vaikuttaa kyllä osaltani paljon siihen, etten viihdy. Emme ole kuitenkaan löytäneet sopivaa taloa ja pari viime kuukautta ovat olleet todella hiljaisia kuukausia uusien asuntojen suhteen. Toisena päivänä saatan olla ihan innoissani uuden talon ostosta, mutta toisaalta minua pelottaa ja haluan lyödä jarrut päälle, palata mieluummin Suomeen. Mietin, että jos ostaisimme mukavan talon, muuttaisiko se lopulta mitään. Saattaisin ensin olla onnellinen, mutta alkuhuuman jälkeen yhtä hukassa kuin aina ennenkin. Kadehdin teitä muita Norjan suomalaisia, jotka olette vakaita päätöksenne takana.

 
Hyvänä päivänä täällä aurinko paistaa, nautin työstäni. Kunpa vain saisin hieman sosiaalista verkostoa ympärille. Se vaatisi sitä potkua osallistua "kylätoimintaan" ja siihen kun ei rahkeet riitä. Oliko virhe ottaa työ toisella paikkakunnalla vastaan... Mutta työttömäksikään ei voi jäädä! 
 


 On todella ihanaa, kun ei ole taloudellista huolta. Lapset viihtyvät aivan mainiosti. Oletteko te muut ulkosuomalaiset koskaan olleet näin sairaita tässä kahden maan dilemmassa? :)
Toivon, että asiat kirkastuisivat minulle pian ja pystyisiin elämään tasapainoisemmin ja onnellisemmin. Kaikki edellytykset kun siihen ovat olemassa. Kiitän kaikesta tästä, mitä minulla on:)

15 kommenttia:

  1. Toivottavasti me nähdään pian! Sitä ennen paljon tsemppiä ja pärjäilyjä! Minä pärjään sillä, ettei ole vaihtoehtoja, jos tahdon elää rakkaani kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saadaan tapaaminen onnistumaan :D

      Poista
  2. Voi kuule. Täällä toinen kanssa sisar. Mä luulen, että meillä joilla on se mahdollisuus että voi palata Suomeen tämä spekulaatio on päällä kokoajan. Ne joilla esim. norjalainen puoliso joka on ilmoittanut, ettei Suomeen muuta niin niillä on "helpompaa". Ei välttämättä vähemmän ikävä Suomeen, mutta tämä alati jahkaaminen on vähäisempää. Kun vaihtoehtoja ei ole. Tai sitten niillä jotka ovat kotituneet tänne NOrjaan vaan niin hyvin. Musta tuntuu, että meillä se että alunperinkin tultiin "toistaiseksi", vuodeksi pariksi... eli ei ole ollut tarkoituskaan alkaa viihtymään liian hyvin:) Kyllä viihtyisällä kodilla on merkitystä. Meillä oli ekan vuoden ihana koti täällä. Iso talo, 2 saunaa, palju ja tilaa vieraille. Sitten ostettiin tämä oma pienehkö koti ei niin kivalta alueelta... kyllä se vaikuttaa. Ja viihtyisällä työpaikalla on myös tosi iso merkitys. Minulla sellaista ei tällä hetkellä ole ja siksi luulen, että paniikki on taas valloillaan. Täällä kun vaihtoehtoja ei juurikaan ole. Mutta, mutta... Voimia sinne. Täällä ihan samat fiilikset. Ja kyllä tämä ainainen pimeys ja piiiitkä talvi vaikuttavat ihan varmasti. Onneksi sentään lapset viihtyy. Jos eivät viihtyisi niin olisimme jo varmasti palanneet Suomeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa aika unelma paikalle tuo teidän eka koti. Oliko se vuokra-asunto? On se vain eri olla, kun on tilaa ympärillä eikä pakattuna pieniin kosteusvaurioisiin neliöihin ja sairastaa :(
      Työpaikka on kyllä kiva, kun vain lapset sais tähän lähemmäs hoitoon niin säästyis reilu puoli tuntia /suuntaan.
      Niin, sanoppa se kun ukkokin on yhtä epävarma ku mää. Olis edes toinen varma kaikesta, niin siinä vois vain tyytyä kohtaloonsa :D
      Kiva saada vertaistukea <3

      Poista
  3. Minusta teidän nuorten Vesterålenin alueen suomalaisaisten, tai sitten laajennetun porukan, kannattaisi järjestää hetimiten joku yhteinen tapaaminen. Etsitte vaikkapa Lindan kanssa sopivan ajankohdan ja sitten ei kun kokemusten vaihtoilta pystyyn. Kun et sinä taatusti ole yksin tuntemuksiesi kanssa ja kaltaisiasi on monia. Stön kalastajakylään suomalaisia nähneenä tiedän, että koti-ikävä syndrooma on raatava sairaus ajoittain, mutta ei parantumaton ;) Minua se ei ole pahemmin vaivannut kun on tuo meri, vuoret ja valaat jotka koen kodikseni. Hyvää jatkoa valasvuonon toiselle puolelle toivoopi kalastaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sinusta, Lauri. Olet pitänyt hiljaiseloa blogisi puolella. Täällä asustelet edelleen..? Sinulla on varmasti kokemusta, olet nähnyt monta tulijaa ja menijää, kai osa on pysynytkin. Pitäisi ehdottomasti tavata muita tilanteessa olevia. Meillä on Lindan kanssa lauantaina reffit niin jahka me saadaan jonkunlainen sosiaalinen suhde solmittua :D

      Poista
  4. Juu mulla oli puolen vuoden tauko ja töistä hieman pidempi. Islanti haaveet oli haudattava :( Suomalaisiin palatakseni: Jotain on tullut nähtyä.Minun aikana Stössä on ollut töissä yli 350 suomalaista lyhyemmän tai pidemmän aikaa. Niistä kolmisenkymmentä on jäänyt pysyvästi asumaan joko tänne tai muualle Norjaan. Suomalaisnorjalaisia pareja on syntynyt puolenkymmentä. Aina niin, että se mies on norjalainen. Voisi sanoa, että 10% tulijoista on jäänyt. Stön kylän asukkaista suomalaisten ja muiden ulkomaalaisten osuus tällä hetkellä on 10%. Ensimmäisen polven maahanmuuttajilla on aina vaikeinta. Irrottautuminen ja paikkansa ja yhteisönsä löytäminen uudessa maassa ei oo helppoa. Teidän lapset sopeutuu jo paljon paremmin. Heille kaksi tasavertaista kotimaata ja kaksi tasavertaista kieltä ovat luonnollinen asia, kunhan niistä pidetään huolta. Oletko sitten töissä Stokmarknesi suunnalla, et suinkaan Myressä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mielenkiintoista tietää nämä! :)
      Olin vuoden loppuun Stokmarknesissa ja siellä sitten alettiin säästämään, niin sain vakipaikan Lødingenistä! Lapset on Sortlannissa hoidossa, joten ensin on vietävä ne sinne, ennen kuin voi lähteä työmaata kohti. Ei ole kovin miellyttävä tie ajella. Mutta tähän kai tottuu!

      Poista
  5. Voih, tsemppiä sulle ja toivottavasti saat ajatuksesi kasattua siitä mitä oikeasti haluat. Itsellä muutto kävi hirmuisen kivuttomasti, olihan mulla ensin vuorotteluvapaa aikaa sopeutua ja päättää että jääkö. Miehen sukulaiset asuivat lähellä, joten juttukavereita riitti ja lisää löytyi suomi-seurasta ja tietysti lopulta töistä. Viihtyisän työpaikan löytyminen oli kieltämättä tärkeää.

    Jossain vaiheessa tajusin jopa viihtyväni sen verran hyvin että mietin mitä tekisin jos mies "nakkaisi minut pihalle". Hämmästyksekseni totesin todennäköisesti jääväni tänne. (Siitäkin huolimatta että ajoittain valitan ja kitisen norjalaisista erikoisuuksista) Tietysti perhettä ja ystäviä Suomessa on ikävä, mutta Facebook ja pitkät puhelut kotipuoleen helpottavat kummasti. Tosin olen aina ollut hieman omituinen oman tien kulkija, vaikka ekstrovertiksi itseni luenkin, että olen aina viihtynyt hieman "erilläni".

    Eihän kukaan ole sanonut että kaikkien päätöksien pitää olla lopullisia, eihän? Jos löydätte mukavan talon jonne asetutte, ei sen silti tarvitse olla teidän loppuelämän kotinne. Anna itsellesi aikaa tottua tilanteeseen. Ja vielä tähän loppuun paikallisten lähes mantrana hokema tokaisu; Asioilla on tapana järjestyä. Älä siis huoli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin helpompaa (luulen), jos asuisimme mieheni syntyseuduilla ja hän tuntisi paikan sekä ihmisiä. Tämä kun on uusi paikka hänellekin eikä sukua ole ympärillä miehen siskon perhettä lukuunottamatta. He ovatkin olleet meidän turvamme täällä.
      Taas on parempi mieli asioista. Niin kuin kerroinkin, melkoisia sukelluksia tulee tehtyä ja aina niistä ylös noustaan... Kiitos kun jaoit mietteitäsi!

      Poista
  6. Hei kyllä se siitä usko pois :) Viime talvena, kun tulin Suomesta kotiin sairastuin lievään masennukseen kaamoksen aikaan. Onneks tajusin heti ettei kaikki ole kunnossa ja hain heti apua ja toivoin muutamassa kuukaudessa. Nyt ei enää ole ahdistanut moneen reissuun Norjaan paluu. Jostain luin, että menee kaksi vuotta, että oikeasti kotiutuu ja rupeaa ajattelemaan uutta maata kotina. Itselläni meni vähän alle. Se vain ottaa aikaa, älä luovuta! Tsemppiä ja ota ihmeessä yhteyttä, jos haluat jutella tai kerro, jos ootte tulossa Tromssaan niin nähdään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kerroit tämän! Saan oikesti tästä voimaa :) Olen varma, että tämä taas helpottaa. Silloin, kun tunnevyöry on päällä, tuntuu, että sieltä on mahdoton päästä ylös. Kuulostaa kyllä vaaralliselta, paras itsekin tajuta hakea apua, jos tilanne vielä pahenee. Kiitos; järkätäänpä vain reffit, kun tullaan taas sinne päin!

      Poista
  7. On ihana kuulla muidenkin ajatuksia ikävästä - jollain lailla myös helpottavaa. Vertaistuki on paras tuki. :) Tuntuu, että tämä talvi on ollut mulle supervaikeaa aikaa. Muutosta ei ole todellakaan pitkä aika ja mulla on paljon stressiä töistä tai lähinnä niiden puuttumisesta.
    Oon kyllä hiukan kade teille, jotka asutte lähempänä toisianne. Olisi hauska tavata muita ja rupatella asioista, jotka on kaikille tuttuja.
    Ehkäpä mun pitää ottaa joku päivä täältä Norwegian kohti pohjoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko kirjoittaa vielä tuosta, kun kommentoit että auttaisiko uusi mukava talo mitään. Mä ajattelen hieman samalla lailla sisustuksen suhteen. Että jos maalaan tuon seinän ja remppaan tuon huoneen kivemmaksi niin auttaisikohan se. Mutta samalla tiedostan, että tärkeintä olisi saada kotoinen olo ajatuksiin ja oman itsensä suhteen eikä niinkään ympäristön. Mutta olen aivan varma, että ikävä ja ahdistus helpottuu ajan myötä - aivan kuten muutkin tuossa kommentoivat. Ja eikö olekin ihanaa olla niin onnekas, että on joku ketä kaivata ja kenen luokse on aina yhtä ihana mennä? :)

      Poista
    2. Kiva kun kommentoit! Mukava kuulla, että sinulla on ollut samanlaisia tuntemuksia kotoutumisesta. Meille tuli tänään ylläri: vuokraemäntä sanoi irti vuokrasopimuksen, kun alkaa remontoimaan taloa! Onkohan tämä merkki... :)

      Poista