tiistai 29. tammikuuta 2013

Kielikatsaus

Pitää nyt tulla tekemään postaus, kun on niin hyvällä tuulella. Usein silloin ei tule istuuduttua koneen ääreen vaan sitä suuntaa energiansa kaikkeen muuhun. Melkein aina tulee tänne purettua sitä huonoa oloa. Viikonloppuna kyllä tapahtui pieniä ihmeitä ja valon myötä kaikki huoleet ja murheet katosi. Ulkoilimme paljon ja olen lenkkeillyt yksikseni. Viime viikolla tuli tänne viimein lumi ja on ihanaa, kun on kunnolla lunta ja vähän pakkasta. Ja ensimmäistä kertaa elämässä koen oman kropan voimin, mikä on auringon valon vaikutus ihmiseen - huima!Tänään ajaessani töistä kotiin, oli vielä ihan valoisaa. Viime viikolla oli vielä pimeää. Päivä pitenee vauhdilla. Tuntui todella kotoisalta näissä maisemissa. Kun tulin kotiin, oli mieheni hoidellut juoksevia asioita ja soitellut lapsien päiväkotipaikkoja lähemmäs. Tämä on todella iso apu ja lämmittää mieltä: Suomessa jouduin hoitamaan kaikki asiat yksin, kun mieheni ei puhu suomea - eikä suomalaiset osaa useinkaan muita kieliä. Jo tämä on yksi ison iso asia asua täällä Norjassa.

Jos otetaan aasin silta kielen kehitykseen, niin voin ilokseni kertoa, että meidän lapset alkavat olemaan tasoissa suomen ja norjan kielen suhteen. Mepsukka hallitsee hyvin molemmat kielet ja puhuu niitä sujuvasti. Ennen joulua huomasin hänen hukanneet osan suomen kielen taivuttamisesta, mutta aloin lukemaan ahkerammin ja muutama viikko Suomessa palauttivat kielen hallitsemisen. Jotkut asiat hän kääntää norjasta suomeksi, joka on ymmärrettävää, mutta minun on tiukasti puhuttava hänelle suomeksi samasta asiasta, jotta oikeat sanat ja ilmaisutavat löytyvät. Olen mielissäni, että Mepsukka ei puhu minulle norjaa vaan muistaa aina kääntää lennosta suomeen.

Niklas on alkanut puhumaan todella paljon. Hänhän täyttää maaliskuussa kaksi. Suomen reissu avasi hänen sana-arkkunsa ja suomea tulee kahtakin sanaa peräkkäin. Norjan kielen ymmärrys on todella hyvä ja yksittäisiä sanoja on yhtä paljon kuin suomen sanojakin. Tässä iässä kielen kehitys on päätä huimaavaa! Kirjojen lukeminen tekee ihmeitä niin kielen kehitykselle kuin itsensä opiskelulle.

Minun kielen kehitys on ollut aivan upeaa myös. Aloin silloin viime heinäkuussa tavaamaan ensimmäisiä norjan kielen sanoja ja yhdistin sen huonoon kouluruotsiini. Tein kuitenkin sillä itseni norjalaisille ymmärrettäväksi. Ymmärsin kieltä jo melko hyvin. Päätin, että en käytä englantia vaan selitän vaikka viittoen :) Pelkäsin, että turvautuisin muuten englantiin liian helposti. Niin pääsin töihin ja norjan kielen käytöstä tuli päivittäistä. Töissäni jouduin alkaa heti myös kirjoittamaan norjaa, kun asiakas kohtaamiset pitää luonnollisesti kirjata potilastietoihin. Tässäkin jouduin vain kirjoittamaan huonoa ruotsi-norjaa (voi luoja), mutta kehityin koko ajan. Tilanteesta teki vielä vaikeampaa se, että kirjata pitäisi kirjakielellä, mutta oppimani norja oli murretta ja poikkesi kirjakielestä kovasti. Tänä päivänä kahden keskisessä keskustelussa ei ole yleensä mitään ongelmia, vaikkakaan umpia ja lampia en vieläkään selitä. Kirjoitan norjaa ymmärrettävästi, vaikka varmasti paljon virheitä tekstiin tupsahteleekin. Sain töissä kehuja, etteivät he millään uskoisi, että olen asunut Norjassa vasta reilusti alle vuoden. Turhautumisia tulee ja valitettavasti uudessa työssä pitää asioita hoidella paljon puhelimella, jota vierastan kauheasti. Voin kuulla ärsytystä langan päästä, kun yrittää norjalaiselle selittää puhelimessa asiaansa asiallisesti... Mutta olen erittäin yllättynyt ja ylpeä itsestäni, sillä ruotsi on ollut minulle aina vaikea kieli. Norja on paljon kauniimpi, paljon helpompi:) Norjansuomalainen Heli taisi kirjoittaa blogissaan, että norjan kieli on helppoa ruotsia höystettynä englannilla. Sitä se minusta juuri on.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Asunto-ongelmia

Nyt loppui innostus teemapostauksiin :) Olisihan niitä voinut vielä jatkaa materiaalin puolesta, mutta siitä tuli tylsää. Sen sijaan voin jakaa kanssanne uutisen: eilen vuokra-emäntämme kiikutti kirjeen ja kertoi, että joutuu potkaisemaan meidät pellolle. Hän alkaa remontoimaan taloa (sitä tämä ehdottomasti kaipaa) ja meidän elomme tämän katon alla voi jatkua vain huhtikuun loppuun saakka. Jahans, mitäs me nyt... Mitään ostettavaa ei kyllä markkinoilta tällä hetkellä löydy ja toiseen vuokra-asuntoon miestäni ei kyllä taida täällä saada, jos nyt sellaista löytyykään. Mutta on meillä nyt pari kuukautta aikaa uuden asuinsijan etsimiseen - pitäkää sormet ja varpaat ristissä.
 
Talofirmat ostavat Sortlandiin kaavoitetut tontit ja myyvät ne talon kanssa paketissa. Tälläisiä paketteja olisi useita tälläkin hetkellä tarjolla. Rakentaminen ei meidän tuloilla kuitenkaan valitettavasti taida tulla kyseeseen. Tässä muutama talomalli, jotta saatte käsitystä, minkälainen talo/pohjaratkaisu on tyypillinen.
 



 
 
Boligen Alvheim

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Vielä vähän ikävästä!

Läppäri kotiutui ja tuntuu mukavalta päästä sen ääreen kirjoittamaan. Reissukuvatkin tuli siirrettyä koneelle ja käytyä läpi. Ihania muistoja. Konettani joutui pari päivää vain päivittämään, ennen kuin blogipostauksen tekeminen onnistui :) Sen verran kauan oltiin erossa!



Haluan kirjoittaa vielä vähän tästä olotilastani, joka minua suoraan sanoen kiduttaa. Kaikki alkoi Suomen reissun jälkeen. Sitä ennen minulla ei ollut edes älyttömän suurta tarvetta matkata Suomeen. Nyt mielialani hyppii laidasta laitaan, välillä ikävöin niin paljon perhettäni Suomessa, että lähes pakkaan jo tavaroita yhteen. Kaipaan sitä, että meille tulisi joku kylään, ettemme joka ilta könöttäisi yksinämme olohuoneessa. Kaipaan niin sitä, että saisi ottaa lapset kainaloon ja käydä ystävällä tai vanhemmilla kylässä. Ja olla kotona, kun siltä tuntuu. Työpäiväni ovat todella raskaita ja pitkiä, ja vaikka kuinka haluaisin olla sosiaalinen ja touhata, minulla ei ole siihen työpäivän jälkeen paukkuja. Jos yritän väkisin, ressaannun ja koen, että liika on liikaa. Mieheni on luonnollisesti nyt kotona vielä kolme neljä kuukautta parannellen olkapäätään, mutta ei voi pitää huolta Niklaksesta, jota tarvitsee nostella paljon. Tämä kaikki ja synkät ilmat ovat masentaneet minut kyllä kuusinolla. Siksi blogikaan ei nyt voi hehkua riemua, i am sorry :)
 

 Olemme saaneet täällä pankilta myönnytyksen talolainaan ja käyneet katsomassa taloja. Tässä vuokratalossa asuminen vaikuttaa kyllä osaltani paljon siihen, etten viihdy. Emme ole kuitenkaan löytäneet sopivaa taloa ja pari viime kuukautta ovat olleet todella hiljaisia kuukausia uusien asuntojen suhteen. Toisena päivänä saatan olla ihan innoissani uuden talon ostosta, mutta toisaalta minua pelottaa ja haluan lyödä jarrut päälle, palata mieluummin Suomeen. Mietin, että jos ostaisimme mukavan talon, muuttaisiko se lopulta mitään. Saattaisin ensin olla onnellinen, mutta alkuhuuman jälkeen yhtä hukassa kuin aina ennenkin. Kadehdin teitä muita Norjan suomalaisia, jotka olette vakaita päätöksenne takana.

 
Hyvänä päivänä täällä aurinko paistaa, nautin työstäni. Kunpa vain saisin hieman sosiaalista verkostoa ympärille. Se vaatisi sitä potkua osallistua "kylätoimintaan" ja siihen kun ei rahkeet riitä. Oliko virhe ottaa työ toisella paikkakunnalla vastaan... Mutta työttömäksikään ei voi jäädä! 
 


 On todella ihanaa, kun ei ole taloudellista huolta. Lapset viihtyvät aivan mainiosti. Oletteko te muut ulkosuomalaiset koskaan olleet näin sairaita tässä kahden maan dilemmassa? :)
Toivon, että asiat kirkastuisivat minulle pian ja pystyisiin elämään tasapainoisemmin ja onnellisemmin. Kaikki edellytykset kun siihen ovat olemassa. Kiitän kaikesta tästä, mitä minulla on:)

lauantai 19. tammikuuta 2013

Täälä ollaan!

Täällä ollaan, mutta jotain unohtui meiltä Suomeen, minkä vuoksi blogin kirjoittaminen on tauolla, nimittäin läppärini! Onhan meillä tätä tekniikkaa, padit, puhelimet ja pöytäkone, mutta ei ole sama kirjoittaa kuulumisia niillä. Joulun ajan kuvatkin ovat vielä muistikortilla, kun käytän läppäriä niiden muokkaamiseen ja säilytykseen. Appiukko tuo koneeni kuitenkin huomenna, toivon ;)

Meillä vaihteeksi sairastellaan :) jotenkin ei jaksa siitä puhua, mutta kunnon flunssat on päällä. Uudessa työssä on aloitettu ja ihan hyvin on mennyt, mutta viihtyminen on kysymysmerkki ajomatkojen vuoksi, joihin menee reilu kolme tuntia päivässä. Enkä ole henkilökohtaisesti toipunut Suomen reissusta... Kun tulimme Norjaan, ahdisti enkä tullut kotiin. 

Mutta, katsotaan taas, kun täällä kelit paranee ja aurinko palaa, että millä mielin ollaan. Pääsee taas valokuvaamaan, kun valo palaa <3

Nyt lasten viereen patjalle vaakaan kahtoon risto räppääjää! Se ihana auttaa suomi-ikävöintiin!