tiistai 5. kesäkuuta 2012

Pieniä ihmeitä

Hitaasti tuntuu aika kuluvan nyt,
kun odotan, että pääsisimme asumaan
uuteen vuokra-asuntoon. Mieheni
on mennyt sinne töiden jälkeen touhuamaan
porraskäytävän parissa. Lattiamaton
alta löytyi punainen puulattia ja liiman
poistaminen osoittautui haasteelliseksi.
Huomenna tai ylihuomenna saamme
muuttoauton, mutta sitä ennen pitäisi
vielä maalata ainakin Mepsun huone.
Vuokra-isäntämme ei vielä ole avannut
lupaamaansa rakennustiliä,
jonne voimme tarvikkeet käydä
ostamassa. Toivottavasti huomenna
tapahtuu!



Sigerfjordin kaunis kylä yläpuolella kuvassa.
Meidän talo ei tässä näy, koska jää tuonne mäen nyppylän taakse.
Tässä on ainut kuva, jonka olen talosta ulkoa ottanut.





Meillä oli iloinen vierailu NAV-konttorissa,
eli tälläisessa norjalaisessa "Kelassa". Sieltä kertoivat,
että ehei, eivät maksa miehelleni isyyslomia, koska
nämä rahat kuuluvat "kokonaiseen pakettiin" lapsesta
maksettavien muiden etuuksien kanssa, eikä niitä
voida irrottaa siitä. Meillä meinasi hieman hermo mennä
asian kanssa, koska Suomesta ei maksettu miehelleni mitään
ja tuolloin Norja ilmoitti maksavansa. Se niistä
etuuksista. Pyysin samalla, jos saisin työttömyysrahan ja
ilmottautua työnhakijaksi, mutta sekään ei käynyt,
sillä minun piti itse ensin aktiivisesti alkaa työnhakuun
ja vasta jonkin ajan kuluttua pääsisin heidän kirjoihinsa.
Olen kysynyt töitä sähköpostitse, mutta vastaukset ovat
olleet, että kieli tulee hallita ensin hyvin.
Maahan muuttajat tuolta kaukaisista maista pääsevät
tänne tullessaan kielikurssille ja saavat päivärahan.
Skandinavian maista tuleva joutuu maksamaan kielikurssista
noin 500-600 euroa kuussa. Tämä edellyttäisi lasten
päivähoitoa 500 euroa/kk ja jonot päiväkotiin ovat
noin 3-4kk.





Alkaa jokainen peruste, jolla tänne muutettiin,
varista kuin tuhka tuuleen. Voiko meidän perhe täällä
nyt paremmin... Olemme yhdessä, mutta tämä paine
pusertaa vieläkin liikaa, että voisimme vain elää ja olla.
Paine - asioiden järjestymättömyys.







Perjantaina miehelläni on lääkärin tapaaminen ja
olkapääleikkuun suunnittelua varten. Emme tiedä,
milloin mahdollisesti leikkaus tulee, kun sitäkin aikaa
on odotettu jo tovi. Olkapää oireilee kovasti ja leikkaus
on välttämätön. Samalla aion kysyä sairaalalta töitä
suoraan paikan päältä, niin kuin täällä Norjassa on kuulemma tapana.
Stokmarknesin läänin sairaalassa on ainakin etsitty
internetissä kesätyöntekijöitä. Asioidessamme siellä NAV-
konttorissa, nainen puhui minulle ainoastaan norjaa ja minä
ruotsia takaisin. Hänen mielestään kieli ei ollut ongelma.
Tiedän, etten puhu täysin oikein, mutta teen asian selväksi,
uskon niin.







Toivon pian tapahtuvan pieniä
ihmeitä täällä. Onhan se yhdenlainen ihme,
että saan nauttia perheestäni joka päivä
ja herätä joka aamu näihin maisemiin.
Eiköhän ne asiat suttaannu, kun
pääsemme omien kimpsujemme luo.
Ja yrittänyttä ei laiteta, kierrän vaikka
joka laitoksen ja vanhainkodin
koulutodistusteni kanssa ;)




20 kommenttia:

  1. Paljon voimia ja halauksia työnhakuun!!! Ihania kuvia olet taas ottanut ja tuo Meean mekko on kyl ihana!!! Kerrohan terveisiä sinne muillekkin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati. Ihana kuulla sinusta. Jäi niin kaivertamaan, kun ei ehditty sillon enää nähdä. Mepsun mekon äitini osti Ylivieskan kirpparilta parin muun saman tapaisen kanssa. Tykkään kanssa, kun on vähän tuollainen aidon vanhan henkinen. Terkut vastaan otettu ja heti tuli Meealle teitä ikävä. Haluaisi teidät tänne :) Terveisiä teidän ihanalle väellekin.

      Poista
  2. Jaksamista rakas <3
    Olette mielessä. :))

    Hennariikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos raksu, olet myös mielessä. Teidän vuorotyöläisten kanssa, kun ei ikinä viitsi soittaa, kun ajattelee, että olet kuitenkin töissä :) Pitää joku päivä yrittää:P <3

      Poista
  3. Ihan oikea periaate on, että jos kerran töihin haluat, niin kierrät vaan ovelta ovelle ne työpaikat. Varmasti nappaa jostakin. Jos sinä kerran ruotsia osaat, niin ei pitaisi olla ongelmia. Mutta kuinka nopeasti saat järjestettyä lastenhoidon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula. Se on sellaista hirvittävän kuulosta Norjan ja Ruotsin sekoitusta. Ruotsi menee Norjan kieliopin puolelle, kun ruotsista on enemmän sanastoa käytössä :D Mutta vanhojen ihmisten kanssa olen tässä kylällä jutellut ja onnistuu ihan hyvin. Joskus joutuvat toistamaan lauseen...
      Lapset eivät todennäköisesti pääse vasta kuin syksyllä hoitoon, mutta jos pääsisin tekemään nyt edes viikonloppuja. Tosin voihan olla, että hoitopaikkojakin vapautuu kesällä.

      Poista
  4. Tuo kuullostaa niin tutulta tuo Navin kanssa asioiminen, itsellä on mennyt hermo jo monesti.. Tsemppiä töiden hakuun, varmasti löydät jonkun työn. Ja se kielikin alkaa sujua viimeistään siinä vaiheessa kun saat töitä ja joudut väkisinkin puhumaan norjaa. Kieltämättä se vaikeuttaa työnhakua, mutta näytät niille hakutilanteessa että pärjäät! Saat lainaksi "mantran" jota toistelin itselleni talvella useampaan kertaan: Asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos valtavasti tsempistä Henna :)

      Poista
  5. Onpas nyt. Meillä ei ole koskaan ollut ongelmaa nuiden asioiden hoitamisessa. Kaikki ollaan saatu niin helposti. Toivottavasti teilläkin alkaa asiat rullata. Ja töistä: ihan varmasti saat töitä. Siellä on jatkuvasti paikkoja auki, eli ei muutakuin tuulta päin. Mutta joko olet hakenut luvat tehdä hoitajan töitä? Tee se ihan ensin, jotta kaikki olisi kunnossa.
    Suomesta on tullut jopa törkeän huonolla kielitaidolla hoitajia ja niin ne vaan on puskeneet läpi vaikeuksien. Ja koska sinä pystyt kuitenkin kommunikoimaan niin et ole taatusti siinä mielessä edes huonossa asemassa. Ei muutakuin paikanpäälle vaan ja ne lastenhoidot järjestyy ihan varmasti, kun sinulla on työpaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auktorisointiin liittyvät paperit ovat lähetetty, mutta lakon vuoksi käsittelyssä voi mennä jopa 5kk. !!
      Niin, tämäkin vielä... NAVilta sanoivat, että voin työllistyä ekstraksi tms.
      Katsotaan, mitä työnantajat sanoo. Sähköpostikyselyissä tämä ei tuntunut ongelmalta, vaan se kielitaito.
      Kiitos tsempistä!!

      Poista
  6. Kotihoidontukea sinun ainakin pitäisi saada, käykääpä kysymässä uudestaan. Kurja juttu, että Navin kanssa tuli heti ongelmia :( Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sitä haimme kyllä. Se on ihan hitusen Suomen tukea parempi. Kela maksaa meille kyseistä tukea tällä hetkellä, joka luonnollisesti lakkaantuu, jos ja kun NAV alkaa maksamaan.

      Poista
  7. Eräs suomalainen tuttu, jonka asuu Norjassa perheineen, muistaakseni kertoi, että hänen miehensä sai norjalaisen isyysloman, mutta hän itse ja lapset kuuluivat (hänen työnsä takia) Suomen sosiaaliturvan piiriin. En tunne (ja muista) kaikkia yksityiskohtia, mutta eikös tämä ole ristiriidassa sen kanssa, mitä teille NAVissa sanottiin? Kannattaa ehkä kysyä uudelleen eri henkilöltä ja vielä mieluummin yrittää löytää sellainen virkailija, jolla olisi kokemusta (pohjoismaisista) maahanmuuttajaperheistä.

    Oma kokemukseni NAVista on, että siellä ei todellakaan aina tunneta säännöksiä. Sitä ei tietenkään myönnetä, mutta lopputulos saattaa olla, että vastaus kysymyksiin on ei ihan varmuuden vuoksi. Minulle sanottiin myös, kun muuton jälkeen kävin kyselemässä työnhausta ja työttömyysturvasta, että näillä ja noilla aloilla on tarvetta työvoimasta, mutta siellä pitää osata hyvin norjaa. "Et sinä sinne pääse." Sittemmin kuulin, että oikeasti kyseisiin töihin pääsee, kun osaa edes vähän jotain norjantapaista. En siis omien kokemusteni perusteella usko nielemättä kaikkea, mitä NAVista sanotaan ;)

    Ja nuo kielikurssit ovat todellakin aivan törkeän kalliita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli paljon viestistäsi. Aiomme todella vielä kysyä asian perään. On todella harmillista, että mieheni jää nyt kahden maan väliin putoajaksi. Hän oli enemmän harmistunut kuin minä, että hänen oma maansa ei tue meidän perhettä tässä tilanteessa.

      Poista
  8. Täällä Tromssassa asuu suomalainen perhe. Mies on töissä ja nainen kotona lasten kanssa. Mies ei ole saanut ollenkaan isyyslomaa, koska nainen ei ole ollut tarpeeksi töissä Norjassa. Eli ilmeisesti se menee sekä Suomessa, että Norjassa niin, että vaikka kyseessä on vanhempain loma, pitää äidin olla ollut töissä samassa maassa kuin isän ja äidin pitää olla ansainnut äitiysloma töissä käymällä.

    Mun kaveri sai juuri lapsen täällä, on ollut Norjassa töissä, mutta 8 päivää liian vähän, eikä saa ollenkaan vanhempainvapaa rahaa. Ilmeisesti sitä ei saa myöskään mies, koska nainen ei ole ollut tarpeeksi töissä. Että näin.

    VastaaPoista
  9. Ei sinun kyllä eksrtaamaan kannata ilman autorisointia lähteä! Et saa sh palkkaa silloin :( Ja se on pelkästään hyväksikäyttöä. PIdä ammattiylpeytesi. Siitä tulee vaan työnantajalle helppo kierre ottaa halpaa työvoimaa, joka oikeasti onkin täysi ammattilainen... Kieltä opit takuulla ympäristöstäsi. Tiesithän, että lapsesi ovat oikeutettuja (tai ainakin ennen olivat) äidinkielen opetukseen jo päiväkodissa. Siinäkin sinulle pesti, jonka tulet todennäköisesti myös saamaan, sillä kunnat ovat -ainakin olleet- velvollisia järjestämään äidinkielen opetusta Norjassa. Meidän esikoinen sai sitä ja veljen vaimo oli esim. kesätöissä "suomen opettajana" :D
    Kannattaa kyllä pitää päänsä nuiden tukisysteemien kanssa. Onko teillä ketään lakiasiantuntijaa lähipiirissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahahuolet kyllä jyräävät ammattiylpeyden 6-0. Kulut nousi kummasti, kun jouduttiin luopumaan siitä alkuperäisestä asunnosta, jonka vuokraan kuului kaikki sähköt yms. Siksi suunnitelma oli, että olen kotona lasten kanssa, kun kerta rahallisesti ei ole töihin kiire. Nyt asia on toinen, kun vuokralle tulee omakotitalo. Pitääpäs kysyä kunnalta tuosta suomenkielen opetuksesta. Kiitos, nämä ovat tosi hyödyksi, nämä kommenttisi!

      Poista
  10. Voi miten ihania vastauksia sä oot saanut! Paljon apua ja olkapäitä - on tää bloggaaminen vaan huippujuttu, vai mitä :)
    Jaksamista sinne! Toivottavasti ja varmasti asiat selviää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihania! Ei tästä tulis mitään ilman blogia ja teidän tukea!

      Poista
  11. Uh huh... Ma niiiin tiedan ton tunteen tuon byrokratian suhteen :/ Tanne Autraliaan jo pelkastaan oleskelulupaviisumin saamiseksi lahetin reilut 100kpl A4:sta lahetystoon, ja juuri kun ajattelin, etta nyt on homma paketissa, niin sitten pyydettiin lisaselvityksia ja lausuntoja :/ Viisumiprojektiin ja siihen liittyviin laakarintodistuksiin upposi liki 2000e - eli hintaa kertyi tallekin perheen yhdistamiselle. Nyt sitten taalla paikan paalla toimistoissa ramppaaminen jatkuu... Onneksi ei ole juurikaan kieliongelmaa ja ovat taalla tottuneita muualta muuttaneisiin, joten tietoa ja opastusta saa hyvin. Tykkaavat vaan kovasti paperinpyorittelysta ja aina on joku todistus puutteellinen... :/ Tyonhaku on jo sitten ihan oma tarinansa. No, nyt on tyopaikkakin jo plakkarissa, vaikka en ole kylla viela paassyt vuoroja tekemaan. Summa summarum - ala anna periksi, vaikka varmaan tuntuu valilla silta, etta asiat kaatuu paalle ja kaikki on vastatuulessa. Kylla jostain loytyy se "avautuva ovi" ja sitten alkaa asiat loksahtamaan kohdilleen. Kaikkea hyvaa teille uusiin tuuliin! :)
    T.Anne-serkku

    VastaaPoista