torstai 9. helmikuuta 2012

Kielisyydestä

Mieheni on elänyt elämästään ensimmäiset 20 vuotta Norjassa norjalaisen äidin kasvattamana.
Sen jälkeen hän muutti Suomeen suomalaisen isän asuinpaikkakunnalle ja jatkoi työskentelyä Norjaan isänsä kanssa reissaten. Mieheni suomalainen sukunimi hämää useita ja useat eivät käsitä,
miten Suomessa asuva suomalaisen nimen omaava ei puhu suomea. Hän ehti asua Suomessa
kymmenen vuotta ennen kuin nyt muutamme takaisin lähemmäs hänen juuriaan, jotka
sijaitsevat Senja-saarella.





Me olemme mieheni kanssa puhunneet aina toisillemme englantia. Alussa oli kiehtovaa päästä käyttämään vierasta kieltä, jota olen aina osannut kohtalaisen hyvin. Jos minulta on loppunut sanat, on asia kiertäen selvitetty. On kuitenkin hetkiä, jolloin turhaudun selittämiseen, kun kieli ei luista. Silloin alan vain jupisemaan itsekseni suomea.




Mepsukka syntyi vuoden 2008 lopulla. Mieheni on aina puhunut hänelle ainoastaan norjaa ja minä suomea. Olemme jatkaneet keskinäisiä keskusteluja englanniksi, mutta ajan saatossa on käynyt niin, että puhumme paljon lapsiemme "kautta". Mieheni selittää jotain tyttärellemme ja minä jatkan suomeksi siitä, mihin hän jää tai puhun jotain asiaan liittyvää väliin. Ymmärrän mieheni puhumaa norjaa lähes täydellisesti, kun hän puhuu puhelimessa jne. Hän ymmärtää kotisuomea ihan hyvin myös, mutta pitkien työreissujen vuoksi kielen taito ei pääse kehittymään.




Mepsukka ymmärtää ja puhuu suomea erittäin hyvin. Se on ehdottomasti hänen ykköskieli. Hän laulaa, leikkii, loruttelee, tarinoi suomeksi ja ääntää lähes kaikki äänteet jo oikein. Norjan kielen kehittyminen on ollut hitaampaa isän ollessa vain viikon kuukaudessa kotona. Mepsu katsoo mielellään norjan kielisiä piirrettyjä ja luemme kirjoja isän poissaollessa. Olemme miehen kanssa hämmästelleet, kuinka joka kerta miehen tullessa kotiin Mepsun kielen kehitys jatkuu siitä, mihin on jääty. Hän oppii uutta jatkuvasti ja vastaa jo isälleen myös norjaksi. Hän ei ymmärrä kieltä täydellisesti, mutta mielestäni kohtalaisesti siihen nähden, mitä hänelle on puhuttu. Mepsu ei tiettävästi ymmärrä englantia, mutta käyttää joitain englannin kielisiä sanoja, kuten: sorry, okay, thanks. Lisäksi hän laulaa mielellään Singstarissa englannin kielisiä lauluja ja yrittää lausua sanat oikein. Hän laulaa niitä lauluja myös muuten, kuten suihkussa. Se kuulostaa hauskalta :)





Niklaksen ainoa "sana" on toistaiseksi "äitintyliin".
On jännittävää nähdä, miten kielen taidot kehittyvät muuton myötä.
Itse kullakin.

5 kommenttia:

  1. On erittäin suuri rikkaus saada oppia kielet noin nuorena. Vähän kuin oppisi "ilmaiseksi". Itse kaksikielisenä totean, että on ollut huomattavasti helpompi opetella myös englantia. Vaikken saksaa ikinä ole opiskellut ymmärtää sitäkin kohtalaisesti, koska sanat on niin samanlaisia. Annatte lapsillenne hienon lahjan kun puhutte kieliä! -sandra

    VastaaPoista
  2. Ihana kielisekamelska teillä :) Meillä höpötetään suomeksi ja norjaksi, vanhin tyttömme kohta 2,5vee ymmärtää eron ja joskus jo tulkkaakin norjalaisille isovanhemmille suomesta norjaksi. Suomi-mummolle mennään aina kunnon kielikylpyyn lomilla ;) Lapset on niin yllättävän nopeita oppimaan. Tsemppiä norjan kielen opetteluun, sulla on hyvät opet omasta takaa :D

    VastaaPoista
  3. Ihan mahtavaa. Pitäkää kiinni siitä, että kummatkin puhuu omia kieliään lapsilleen. Ei siis kannata sekoittaa kieliä omassa puheessaan. Näin opin silloin, kun kaksikielisyys on ollut tapetilla ja olisi tehnyt mieli edesauttaa lasten kielenoppimista puhumalla norjaa tai venäjää itsekin lapsille. Mutta onneksi olemme aina puhuneet suomea lapsille ja natiivit hoitaneet vieraankielen puhumisen / opettamisen.
    Meidän esikoinen oli 2 v, kun muutimme aikanaan Norjaan ja tosi nopeasti kieli tarttui ja meidän puhuma suomi ei enää ollut riittävä ja esim. selkeä aksentti pojalle jäi, joka hävisi meidän muutettua Venäjälle ja pojan aloitettua suomalaisessa koulussa. Keskimmäinen taas on syntynyt Norjassa ja oli 2 v., kun muutimme Venäjälle. Hän osasi norjaa, puhui kaksivuotiaan yksinkertaisia sanoja ja ymmärsi, mutta venäjän kielestä tuli hänen vahva kielensä. Esikoisella on ollut helppo oppia kieliä ja samoin keskimmäisellä. Nuorin on Venäjän tuliainen, mutta muutimme Suomeen hänen ollessa 1 kuukauden. Eli hänellä ei ikävä kyllä ole samanlaista kielitaustaa kuin sisaruksillaan. Mutta ehkä syksyllä aloitettu kielikylpypäiväkoti auttaa asiassa. Tulipahan tarina :D

    VastaaPoista
  4. Tosi kivaa kuulla myös muiden kokemuksia. Kyllä tämä monikielisyys tuntuu jo tässä vaiheessa rikkaudelta. Itse olen aina halunnut olla kaksikielinen, joten arvostan ja toivon, että lapsenikin tulevat sitä arvostamaan. Pelkään lapsien unohtavan suomen kielen, kun muutamme, kun itsekin sitten aktiivisesti opiskelen norjaa. Mutta kuitenkin sydämessäni tiedän, että niin ei tule käymään. Ainakaan Mepsun kohdalla.

    VastaaPoista
  5. Meilläkin jännitetään miten tyttövauvan kielitaidot lähtevät kehittymään, minä puhun hänelle aina suomea, mies englantia ja sitten tarhassa tulee tietty myös norja. Yhdessä kotona puhumme englantia. Mutta minunkin mieheni on paljon reissussa työn takia joten ehkä ainakin alkuunsa suomi tulee olemaan vahvempi.

    VastaaPoista