torstai 19. tammikuuta 2012

Suunnitelmia

Muuttouutinen on kiirinyt ja olen saanut paljon ihania yhteydenottoja! Kiitos niistä! Muutto tulee aika nopeasti enkä ehdi varmaankaan kyläilemään sitä ennen, kun tekemistäkin riittää ihan mukavasti. Kesällä pidetyssä hääjuhlassa tapasi onneksi lähes kaikki sukulaiset ja ystävät, ja muuton vuoksi niin laajan piirin häihin kutsuimmekin. Talon omistajuus vaihtuu helmikuun loppupuolella, joten muuttokuorman on lähdettävä puolen kuun paikkeilla - noin kolmen viikon päästä.

Perinteisesti kaksi mekkoa päällekkäin
Olen erittäin innoissani muutosta. Tuntuu syylliseltä ja vaikealta, koska lähimmäiset surevat niin kovasti. Tiedän sen olevan väliaikaista, vaikka ikävä jääkin elämään. Eihän sitä tiedä, miten pitkään tai lyhyesti Norjassa viihdymme. Tietysti toivon todella paljon, että viihtyisimme hyvin. Norja on kaunis ja hyvä maa, jolla luulen olevan paljon antaa. Muutamme todella kauniille alueelle lähelle lofootteja. Lue ja paikanna: Sortland






Mieheni ei ole koskaan pitänyt isyyslomaa kummastakaan lapsesta. Tipumme tässä asiassa kahden maan väliin, sillä mieheni ei kuulu meidän muiden perheen jäsenten tapaan Kelan maksujen piiriin vaan saa sosiaaliturvan Norjasta. Norjasta ei kuitenkaan makseta isyysvapaita, koska perhe asuu "ulkomailla". Isyysvapaata pystyy Norjassa pitämään aina siihen saakka, kunnes lapsi täyttää 3 vuotta. Harmiksi Mepsu juuri ehti sen täyttää. Poitsulta miehelläni on kuitenkin 8 viikkoa palkallista vapaata, kun muutamme. Voin mennä täksi ajaksi esimerkiksi täyspäiväselle norjan kielen kurssille tai vaikkapa johonkin valokuvaukseen liittyvään...!



Pikkutaiteilijan tuotoksia

Minulla ei ole kiire töihin, kun asumme Norjassa. Voin olla lasten kanssa kotona niin pitkään, kun huvittaa (ja jos ei huvita, niin töitä pitäisi helposti löytyä). Meidän tulevan asunnon vuokra on erittäin pieni, koska kyseessä on mieheni pomon omistama asunto työpaikan välittömässä läheisyydessä. Pärjäämme täten mieheni palkalla ja kotihoidon tuella ihan hyvin. Jos olisimme jatkaneet Suomessa asumista, olisi joutunut palaamaan töihin pikimmiten. On kuitenkin yhdelle taloudelle liian kallista asua kahdessa osoitteessa ja vielä reissata autolla tuota väliä jatkuvasti. Mieheni ei siis lähde merille, vaan jatkaa työtään telakalla. Meidän tuleva asunto on remontoimaton 180 neliön paritalo 1950-luvulta. Neljä makuuhuonetta, kaksi olohuonetta, keittiö, monta varastoa. Paljon vihreää, keltaista, punaista! Eikö kuulosta aivan mun sisustukseen sopivalta! ;) Ei ole aivan lempivärejä... mutta sisustaja ja valokuvaaja sisälläni odottaa paljon patinoitunutta pintaa, paljon kaunista tuunattavaa! Ja parasta kaikessa on, että mieheni on erittäin mukana ja innoissaan!


 
Kiitos ihanista kommenteistanne.
Tarvitsen teitä tässä prosessissa ihan kamalasti!
Olitte tuttuja tai tuntemattomia,
jokainen kommentti lämmittää todella paljon!


11 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä ja just siltä, mitä ootte toivoneetkin! Enkeleitä matkaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä tarvitaan! Sinne sitten tekin kyläilemään, jos lomareissulle tulisitte, meillä ei pitäisi tila loppua heti kesken :)

      Poista
  2. Hyvää muuttoa tänne! Varmasti hyvä ratkaisu perheen yhteiselon kannalta.

    VastaaPoista
  3. Googletin kuvahaulla tuon Sortland ja kuvista päätellen vaikuttaa ihanalta asuinalueelta:) Antoiko miehesi työnantaja ihan vapaat kädet? Ja mitä mieltä Mepsukka on muutosta? Ja aion seurata blogia jatkossakin:) -Mamma88

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, miehen työpaikalla ollaan tosi joustavia ja asunnon suhteen myös! Mepsulle ekaksi ajatus muutosta (jos se nyt on sen oikein ymmärtänyt, mitä vähän epäilen) oli tosi vastahakoinen, mutta nyt puhuu jo positiivisempaan sävyyn. Mutta tiedän, että hänelle muutos tulee olemaan suurin ja rankin... Kiitos, että luet:)

      Poista
  4. Mietin itsekkin että ei välttämättä vielä ymmärrä oikeasti mitä tapahtuu, mutta toisaalta on vielä niin pieni että jos ikää olisi yhtään enempi voisi sopeutuminen olla vielä vaikeampaa. Tsemppiä koko perheelle tulevaan:) -Mamma88

    VastaaPoista
  5. Löysin blogisi Helin kautta.
    Tervetuloa naapuriin. Olen asunut 13 vuotta Sortlandin napurikunnan Øksnesin yhdessä pienessä kalastajakylässä. Muutan huhtikuussa Islantiin, mutta sitä ennen olette tervetulleita piipahtamaan suomalaiskylässämme. Blogini kautta saat hieman tietoa kalastajakylästämme. www.morgenstjerna.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. Heh,paikka minne muutatte on minulle kovin tuttu. Sortlandissa kun on vain yksi telakaksi kutsuttava, Blokkenin kylässä, kalankasvattamon vieressä. Se on meidän vakiotelakka. Olimme siellä toissapäivänä korjauttamassa laivamme pohjassa olevan pienen reiän.

    VastaaPoista
  7. No niin, juurikin Blokken :) Are on siellä töissä nytkin eli saattoi jopa hitsata laivaanne :)

    VastaaPoista
  8. Huhhuh. Pieni maailma ;)Jos olisin löytänyt blogisi aiemmin Arcia jututtanut. Nyt vaan tyydyin sisällä jupisemaan, kun hitsauksen aiheuttama käry pakotti minut lämpimästä punkastani ruorihuoneeseen ja myöhemmin kylmään telakkahalliin töitä seuraamaan. Siis laivamme nimihän on Morgenstjerne. Hitsausjälki oli loistava sanoi kippari. Blokkenissa on juuri nyt toinenkin, aiempi kesäaikainen työpaikkani remontoitavana. Valassafarimme laiva Arctic Whale 1

    VastaaPoista