perjantai 30. joulukuuta 2011

Matkalla kotiin

Perhe lähtee ajamaan kotiin Joulun pyhien jälkeen hentoisessa, mutta märässä lumisateessa. Lapset nukahtavat pian uudelleen - on aikainen aamu. Huoltoasemalta haetaan pian pikkupurtavaa. Huomataan, kuinka lumisade loppuu ja taivas selkenee. Mutkaiset tiet vaihtuvat tasaiseen ja Suomi avartuu kauniina eteen. Vuoret vaihtuvat tuntureihin ja kosteus kuivaan pakkaseen. Päivänvalo tuntuu upealta viikon pimeyden jälkeen. Lapset nukkuvat.

- Sydämeni särkyy, kun kamera ei tallenna tätä upeutta yhteenkään kuvaan, vaikka vain pieni tunturipuro ja nahistunut puu jo pelkästään ansaitsisivat sata kuvaa. Entä sitten tuo aurinko, tuo hanki ja nuo jäljet tuossa sinisessä lumessa? nainen ajattelee ääneen miehelleen, joka keskittyy ajamaan.

Hetken päästä auto pysähtyy. Nainen katsoo miestään kysyvästi.
- Ole hyvä, ota kamera, mene ulos! mies hoputtaa hymyillen.
Nainen koluaa takapenkiltä kameralaukun ja kiirehtii kasaamaan oikean objektiivin paikoilleen. Hän vetää miehensä harmaan Joululahjaksi saaman pipon syvälle päähänsä ja hyppää autosta innoissaan.
Lumi narskahtaa. On kylmä, auton mittarin mukaan -17 celsius-astetta. Hengitys höyryää, kun nainen ottaa juoksuaskelin vauhtia ja hyppää hankeen. Kameran laukaisimen äänet häiritsevät hiljaisuutta. Ihana ääni.








Mies on tulee kuitenkin pian ulos.
Poika takapenkillä on herännyt ja itkee. Nainen arvasi, ettei ilo kauan kestäisi ja on onnellinen, että sai talteen edes muutaman palan kauneudesta.



Autossa lapsien jälleen nukkuessa naisen sormet hamuavat laukaisimelle... Sisältä kumpuaa jonkinlainen tarve kuvata. Tuulilasi on likainen, objektiivi väärän kokoinen, auto heiluu. Nainen miettii, mitä voisi kuvata. Mies vilkuilee naista peruutuspeilin kautta antaen vastauksen.






- Vielä yksi pieni happihyppy? nainen pyytää mieheltään anovasti.




Matka jatkui 14 tunnin ajan ja päättyi onnellisesti
kotiin hieman ennen puoltayötä.Valokuvat matkalta jäivät muistuttamaan kotiin paluun pitkästä odotuksesta, haikeudesta, innostuksesta ja ikävästä. Nainen rakastaa.



6 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin kotiin <3 Pitkät ajomatkat on joskus jotain enemmän kuin parhautta. Samanlaista onnellisuutta sulle ja perheelle!

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa takaisin!!!! Olit kirjoittanut niin ihanasti että kyynel tuli silmään!!! Toivottavasti nähdään pian!!!

    VastaaPoista
  3. voi elisa kuinka kauniisti olit kirjoittanut:)
    t.tanja

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Vähän vaihtelua minä minä -näkökulmaan :D

    VastaaPoista
  5. Ihana kirjoitus <3 Tuntuuko sinusta tällä hetkellä vähän ristiriitaiselta Norjaan muutto? Täysin uuden elämän aloittaminen on ollut yllättävän rankkaa. Tsemppiä kaikkeen :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos:) Tuntuu tosi ristiriitaiselta... Haluaisin sinne kyllä kovasti, tykkään niin paljon luonnosta, ihmisistä, kaupungeista, jopa politiikasta. Olisi kiva kun ei tarvisi asua loppuelämäänsä tässä, kun on vielä niin nuori. Mutta kyllä sieltä kotiin tulo on aina kotiin tulo...

    VastaaPoista