lauantai 29. lokakuuta 2011

Lapset kasvavat niin nopeasti...

Meillä on sairastettu nyt parin kuukauden aikana ihan tarpeeksi. Oikeastaan Mepsukka on ollut se, jolla on nenä vuotanut, ollut yskää ja ajoittain lämpöä. Itsellä on kurkku ollut karhia jo pitemmän aikaa ja välillä olen miettinyt nieluviljelyssä käymistä. Joku nyt meillä kuitenkin flunssapöpöä jemmaa. Kahtena viime yönä Mepsukka on yskinyt niin kovin, että minä ja poitsu ollaan vain haaveiltu nukkumisesta. Raju yskiminen johtaa aina oksentamiseen. On ollut kädet täynnä työtä itkuisien lasten kanssa. Hassua, että Mepsukka juoksee aina lattialle oksentamaan, ettei vahingossakaan mene äidin nukkamatolle :) Ja yrittää toinen auttaa siivouksessakin aina. Nyt on hetki illasta, kun molemmat lapset nukkuvat. Toivon, että unta riittäisi yöllekin.



Ollaan oltu sisällä sairastelun vuoksi ja askarreltu paljon. Isänpäiväkortit on tehty ja vaikka mitä muuta. Olen lasten leikin lomassa siivoillut heidän vaatekaappejaan. Kovasti ne taas tyhjenivät. Mepsukka on auttamattomasti kasvanut 98-kokoisista vaatteista: paidoista hihat on lyhyet ja housut puristavat vyötäisiltä. Neiti täyttää joulukuun alussa kolme vuotta. Oijoi, jo kolme :,)
Poitsu oli isokokoinen syntyessään, mutta nyt on tasaantunut kasvultaan ja vastaa iän mukaisia vaatekokoja. Koko 74 on ollut käytössä reilun kuukauden ja menee vielä toivon mukaan pari lisää. Koko 68 lähti laatikoista! Hullua, että olen myynyt lasten vaatteita kirpputorilla ja silti minulla on varastossa 3 pahvilaatikollista niitä Mepsukan vaatteita, joita en ole hennonut laittaa kiertoon. Poitsun vaatteistakin myin vain ne, joita en seuraavalle lapselle kuvittelisi käyttäväni, vaikka emme kolmatta lasta olekaan suunnitelleet. Varasto vain täyttyy lastenvaatteista, pitäisi osata luopua paremmin. Haluan kuitenkin, että minulla on jotain antaa, kun omat sisarukseni joskus saavat lapsia. Poitsunkin pienet vaatteet jäivät lonkkalastan vuoksi täysin käyttämättä ja niitä vielä viime metreillä uutena kaupasta satsasin. En kertakaikkiaan henno niitä laittaa pilkkahintaan kirpputorille. Kirpputorimenekki lastenvaatteiden suhteen on minusta huonontunut: kaikilla on perusbodeja ja potkareita, mutta merkkivaatetta ja jotain erilaista etsitään. Niinhän teen itsekin.



Nyt muutamana päivänä olen myös hullaantunut joululahjoihin... Kyllä, ensimmäinen lahja on jo paketoitu ja lahjoja tilattu Ellokselta. En kuitenkaan vielä osaa kuunnella joululauluja tai juoda glögiä niin kuin joidenkin olen kuullut jo tekevän. Ajattelin kyllä kerrankin alkaa leipomaan ajoissa. Mepsukan synttärit ovat siis kaksi viikkoa ennen Joulua, joten leivottavaa riittää. Tai delegoitavaa, miten sen ottaa :)

Tänä vuonna ajattelin sisustaa meidän yhden makuuhuoneen (jolla tällä hetkellä ei ole merkittävää käyttötarkoitusta) itselleni Joulupajaksi. Kirjoitin jo pikaisesti huoneen oveen pienen "varoituksen". Ovea pidetään nyt kiinni ja kyllä Mepsukka on ihmeissään, kun kerroin tontun käyvän tekemässä siellä Jouluaskareita. Toivottavasti ei ala liiaksi pelkäämään :)




Joulusisustukseen ei ole enää pitkä aika...


keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Searching for home

Toisilla on heti selvää, missä haluavat loppuelämänsä asua. Toiset tietävät tarkalleen, missä eivät ainakaan halua asua. Toiset muuttavat miehen perässä toiselle paikkakunnalle, toiset naisen. Yleensä varmaan se määrää, kummalla on sen hetkiset valmiudet muuttamiseen paremmat. Mutta entäpä silloin, kun ei yksinkertaisesti keksi täydellistä yhtälöä sille paikalle, joka sopii parhaiten perheen asuinpaikaksi? Kaiken piti olla jo selvää, mutta työtilanteiden ja perhekoon muututtua olemme jälleen punnitsemassa, missä asua? Uskokaa tai älkää, vaakakupissa on satoja asioita. Toiset asiat yhdessä voivat painaa enemmän kuin joku yksittäinen iso asia, kuten yhdessäolo. Elämä pitää priorisoida osa-aluettain ja kuitenkin arvojärjestys elää. Ollaan syvien kysymysten äärellä, toisin kuin näissä lautapelitunnelmissa viikonloppuna...











Home is where heart is, se on selvää. Mutta missä sen sydämen ja rakkaiden haluaisi olevan?

lauantai 22. lokakuuta 2011

Uusi olkkari

Olen vanhempieni luona lasten kanssa viikonlopun vietossa.
Ihanaa, kun Mepsukka on niin isovanhempien lumossa, ettei anna äidin tehdä mitään.
Isovanhemmat passaa. Saa vähän huilata täällä ja on erittäin mukavaa olla tärkeiden ihmisten luona.

Juon valkoviiniä ja syön Fazerin sinistä ja selailen Ikean kuvastoa. Kelpaa !!

HEMNES Peili, valkoinen Leveys: 74 cm Korkeus: 165 cm

TIDAFORS 3:n istuttava sohva, Dansbo keskiruskea                            Leveys: 230 cm Syvyys: 95 cm Korkeus: 99 cm Vapaa korkeus kalusteen alla: 8 cm Istuimen leveys: 158 cm Istuimen syvyys: 59 cm Istuinkorkeus: 47 cm
HEMNES Sohvapöytä, harmaanruskea Pituus: 118 cm Leveys: 75 cm Korkeus: 46 cm

GÅSER Matto, korkea nukka, beige Pituus: 195 cm Leveys: 133 cm Nukan tiheys: 3460 g/m² Nukan pituus enint.: 70 mm
DAGNY Tyyny, vaalea beige, monivärinen Pituus: 30 cm Leveys: 50 cm Täytteen paino: 315 g Kokonaispaino: 365 g
SAMTID Lattia-/lukuvalaisin, nikkelöity, valkoinen Korkeus: 152 cm Pohjan halkaisija: 26.5 cm Varjostimen halkaisija: 25 cm Johdon pituus: 1.8 m
BESTÅ Säilytys/tv-kaluste + ovet/laatikot, valkoinen, korkeakiilto valkoinen Leveys: 300 cm Syvyys: 40 cm Korkeus: 128 cm
Olipas helppoa tuo olohuoneen tyylin päivittäminen. Voi kun vain saisikin kaiken mitä haluaa :)

perjantai 21. lokakuuta 2011

Continue

Viime postauksessa avauduin, miten tekee mieli lopettaa kirjoittaminen siksi, että pelkään jossakin vaiheessa tulevani arvostelluksi. Asiaa punnittuani kallistun kuitenkin vielä jatkamaan. Blogit olivat suosittuja, joissa tälläistä oli tapahtunut ja minun lukijakuntani tuskin niin isoksi koskaan kasvaa - ja hyvä niin. Voinhan aina muuttaa mieleni...

Tälläinen minä olen, käyn tuulella ja toimin sen enempää miettimättä. En kadu kuitenkaan yleensä päätöksiäni vaan elän niiden kanssa. Joskus soudetaan ja huovataan, mutta se on elämää. Jos ei pidä sellaisesta, kanssani on varmaan vaikea tulla toimeen ja ymmärtää päätöksiäni. Mielestäni elämää ei tule suunnitella liikaa tai olla tekemättä asioita joihin on mahdollisuus. Koskaan ei tiedä kuinka kauan täällä ollaan ja mikä lopulta merkitsee on se, että jokainen päivä on eletty täyttä elämää, niin kuin olisi aina toivonut elää. Annan aina sydämen päättää, järjelle harvemmin on käyttöä ;) Tämä on minun filosofiani ja annan sillä anteeksi itselleni joskus hätäiset, mutta yleensä oikeat päätökset...

Meillä on hieman selvinnyt enemmän asiat nyt, kun mies oli kotona (hurjat 6 päivää). Keskustelimme ja teimme erilaisia suunnitelmia, punnitsimme niitä. Työasiat ovat nyt ne, jotka määräävät. On vielä auki, muutammeko vaiko emme talon myynnistä riippumatta. Asioiden pitäisi lähikuukausien aikana selkeytyä... Mutta, jotta täältä syvällisten jutustelujen juurelta päästäisiin hieman kepeämpiin tunnelmiin, on aika Mepsukan show:n.








Kiitos, että olette mukana täällä pyörimässä.
Jättäkää enemmän merkkejä itsestänne, niin pysyn minäkin paremmin kärryillä,
kelle kuulumiset ovat välittyneet... :)

Erityiskivaa, että Taru on täällä :)

torstai 20. lokakuuta 2011

Tähtihetki

Hetki oli sininen,
kuun valo teki sen.
Alastomuutemme
takertui siihen.

Hengitys väreili,
lauseet pysyivät ääneti.
Varjoissa
kätesi hyväili.

Keinutit kehoani,
hetkeksi sen kadotin,
pimeässä
näin tähteni.

Perhe

Pienet kädet sieppaavat kaulaan kiinni.
Puristavat lujasti ja tietävästi.
"Äiti, minulla oli ikävä".
Iloinen jokellus valloittaa huoneen,
tuikkivat silmät tuijottavat tulijaa.
"Äiti, ota minutkin syliin."
Rauhallinen sipaisu niskalleni,
kosteat huulet suutelevat.
"Rakas olet viimein kotona."

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

The end

Moni seuraamani blogi lopettaa tai siirtyy salasanan taakse, koska he ovat saaneet niin paljon kurjia kommentteja ja arvosteluja. Tälläinen ei käynyt edes mielessäni, kun aloitin kirjoittamaan. Blogimaailma oli minulle muutenkin suhteellisen outo. Aluksi minua ei vaivannut, että olen kirjoittanut täällä avoimesti asioista, jotka muutenkin keskustellessa voisin helposti jakaa jollekin, mutta nyt viime aikoina on postauksen kirjoittaminen ollut vaikeaa. Koska blogini ei ole mikään vaateblogi, korublogi, muotiblogi tai muukaan tietylle asialle omistuva, vaan minun elämästäni kertova, on sen arvostelun kohteeksi joutuminen hyvin henkilökohtaisesti otettava asia. Ja jotenkin tuntuu, että minä en yhtään sellaista tässä paineessa kestäisi. Ennen kuin se tapahtuu, ajattelin lopettaa tämän blogin ja kuulumisieni kirjoittamisen täällä julkisesti. Vielä ei niitä lukijoita ja kommentoijiakaan ole :) Mutta koska blogin ylläpitäminen on hauskaa, voisin tehdä toisenlaisen blogin joka käsittelee kaikkea ei-henkilökohtaista, eli harrastuksiani sisustamista, valokuvausta ja kirppistelyä. Tälläisiä blogeja on olemassa, enkä oletakaan, että sitä monikaan jaksaisi seurata - mutta tekisinpä niin vaan. Ehkä voin sitten bloggailla taas vähän meidän elämästäkin uudelleen, kun jotain oikeasti alkaa tapahtumaan. Mutta nyt tässä vaiheessa, asumme toistaiseksi ja kukaties pysyvästi Suomen kamaralla...

maanantai 17. lokakuuta 2011

Täydellinen summa

Viet viinin lailla mennessäsi,

maistelen sinua kyllästymättä.

Sovitan sinua eri yhtälöihin,

hakien täydellistä summaa.

Olet iltojeni täyttymys,

vain sinua varten olen.

Vaikka aika polttaa viinin,

sinä olet sisälläni pysyvää.
>

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Norjan kaunein koti

Jo 50 blogipostausta tehty :)

Miehen ollessa nyt kotona, ei ole tullut paljon istuuduttua ja kirjoitettua. Olemme olleet paljon menossa, sillä pidämme kaupungilla kiertelystä ja on meillä ollut asioitakin hoidettavana.
Löysimme ihanan sivuston netistä, jossa kilpaillaan Norjan kauneimmasta kodista. Aika ihania ovat! Katsokaahan täältä! Itse ainakin saan mielettömiä sisustusvärinöitä tälläisiltä sivustoilta!

Herkuttelulle meillä kyllä on riittänyt aikaa.... MUMS!

torstai 13. lokakuuta 2011

Mainoksia

Norjassa ollessa pari mainosta jäi mieleen ja ne nyt voisin linkkien kautta teille jakaa.

Ensimmäisen mainoksen on jakanut blogissaan muutama muukin, joiden blogia seuraan. Mainos on puhuttanut ainakin Norjassa, sillä kerrotaan Clooneyn peruneen Italian matkansa vain tullakseen tekemään kyseisen mainoksen Norjaan. Ja on se niin hyvä mainos, että saavat norjalaiset olla ylpeitä :)
"Toisilla vain on onnea elämässä. Meidän muiden olisi hyvä alkaa säästämään vähän."



Ja mainos, joka valottaa vähän matkustamisesta autolla Norjassa...



keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Värit

Omassa pukeutumisessa tykkään maanläheisistä sävyistä beigestä ja harmaasta. Valkoinen on ehdoton suosikkini, johon on mukava yhdistää vaaleanpunainen tai violetti. En koskaan kotona ollessa mieti, mitä pistän päälleni. Jotkin mukavat kotivaatteet. Jonnekin lähtiessä kaivan lempivaatteeni päälle. Kesällä löysin H&M:lta vaaleanpunaiset housut, johon yhdistän valkoisen tai lilan sävyisen tunikan.







En ole seurannut koskaan muotia ja pukeutunut yleensä vaatteisiin, joita muutkin käyttää.
Ehkä tässä iän karttuessa alkaa jonkinlainen oma tyyli tai "juttu" kehittyä. Sanotaanko, että äitiyden myötä kroppa muuttui aikalailla, mutta sekään muutos ei ollut niin suuri kuin se, joka tapahtui kuoren sisällä. Kasvaminen tai kypsyminen ihmisenä johti siihen, että vaatteissa ja omassa tyylissä alkoi arvostamaan eri asioita. Vaatteiden oli välttämätön muuttua myös. Haen edelleen aktiivisesti tyyliäni. Millaiset vaatteet kuvaisivat minua parhaiten? Missä tunnen olevani oma itseni? Mukavuus on myös ehdottoman tärkeää. Äitiys toi mukanaan myös sen, että minulla on joku, joka tulee aina omia tarpeita ensin. Tiedätte, lapsille ostetaan vaatteita ja tingitään omista ostoksista. Niin se menee. Rikkaana saisi vapauden pukeutua oman tyylinsä ja mieltymysten mukaan. No nyt ei olla rikkaita :)


Rakastan laittaa tytölleni lettejä ja saparoita. Minun onnekseni hän myös pitää niistä!
Minusta on mukava pukea omaa silmää miellyttävät vaatteet myös lapsille,
mutta on tärkeää olla liikaa korostamatta vaatteiden merkitystä elämässä ja oman itsensä määrittelyssä.
On ihanaa huomata, kuinka Mepsukalle alkaa tulla omaa tahtoa pukeutumisen suhteen ja suosikkivaatteet ovat löytyneet. Kuitenkin vielä kaikki vaatteet kelpaavat päälle. Se on hyvä. Minä olen se, joka vaatteet yleensä ostaa (pääosin käytettynä) ja mukaan tarttuu samoja lempivärejä, joita omassa pukeutumisessa suosin. Harmaa, vaaleanpunainen, valkoinen. Tänään Mepsukka katsoi vaihteeksi TiTi-nallea mekko päällä ja sehän on minun vanha mekko, jonka äitini on minulle tehnyt. Tälläiset jutut, ne on aarteita.





Mites ne meidän miehet sitten?
En puutu mieheni pukeutumiseen, eikä hänkään siitä liioin välitä :) Vaatteita hänelle ostetaan harvoin ja silloinkin minun pienellä painostuksella. Pikkumiestä puen mielelläni, mutta en löydä ollenkaan vaatteita hänelle, jotka miellyyttävät silmääni! Tai löydän, mutta ihan jonkin verran vain. Tytölle vaatetuksessa on valinnan vaikeus!
Musta, tummansininen, tummanvihreä, violetti, punainen, ruskea, harmaa, oranssi ja beige sopivat poitsulle hyvin. En ole pitänyt Polarn o pyretin vaatteista kovinkaan aiemmin, johtuen varmaan siitä, että tyttöjen vaatteet eivät ole silmää vielä miellyyttäneet. Pojille taas on löytyy kaipaamiani värejä ja kuoseja! Ja merkkiin paremmin tutustuttua, löytyy sieltä jotain tytöllekin. Kallis se on, mutta käytettynä saattaa kivoja vaatteita löytyä.

No jos vielä sananen sisustuksesta.
Värit samat valkoinen, beige, harmaa, musta. Voisin käyttää myös ripauksen vaaleanpunaista tai violettia. Kodikkaan lämmintä, ei missään nimessä vitivalkoista.
Vaaleanpunaiset esineet näyttävät söpöille valkoista vasten.




Olisi mukava kuulla myös teidän ajatuksia väreistä.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Ilona

Klikkaa mua -sarjassa näyttelee Minttu Mustakallio, joka on aivan hurmaava persoona. Hän vain hehkuu hyvää fiilistä. Miten jollekin voi sopia niin hyvin tuollainen kuiva pörrötukka? Se tekee kyllä hänen tyylistään juuri niin kivan kuin se on. En kuitenkaan ole vieläkään päättänyt, että tykkäänkö itse sarjasta vai onko se vähän tylsä.

kuva: Google/Ellit/Paula Kukkonen
Sain viime jaksosta kivan idean. Kun valmistuin terveydenhoitajaksi, sain valmistujaislahjaksi Kalevalakorun Ilona korusarjan. Mintulla oli sarjan käsikoru kaulassa, mikä on kiva idea, kun itse kaulaketju on todella pitkä.



Olen kyllä tykännyt tosi paljon korusarjasta muutenkin. Sopii arkeen ja juhlaan.
En tiedä, onko joidenkin silmään sitten turhan kesäinen talvella pidettäväksi, kun on kukkia ja perhosia. Itse pidän kyllä talvellakin.

Muistatteko, kun kerroin siitä nimikyltistä, jonka tilasin Ollin puupajasta?


Olkoon siinä, kun ei vielä ole omaa huonetta :)
Tekisi sellaista KOVASTI mieli alkaa sisustamaan, mutta kun ei viitsi, jos muutetaankin pois ennen kuin poitsu sinne siirtyisi. Olisi muitakin muutosideoita, joita ei viitsi lähteä kenties turhaan toteuttamaan. Rahaahan ne aina vähän vaatii.




perjantai 7. lokakuuta 2011

Diagnoosi toistaiseksi terve

Eilen illalla hampaat pestyäni kurkistin kunnolla suuhuni. Oikealla poskessa limakalvolla näkyi ihan viininpunainen täplä ja sen ympärillä ihan pieniä viininpunaisia pisteitä. Sydän pomppasi ja aivot sähkötti: suusyöpä, suusyöpä ja heti hoitoon, heti hoitoon. Tänä aamuna sama muutos oli näkyvissä limakalvoilla, en ollut nähnyt unta. Googlella ensin huolellisesti järkytettyä itseäni lisää soitin hammashoitolaan. Tutun hoitajan vastaessa kerroin olevani huolissani, että minulla oli jotain pahanlaatuisia muutoksia suun limakalvoilla. Ystävällisesti sain heti ajan muutaman tunnin päähän. Rakas siskoni pääsi onneksi tulemaan lapsien ammaksi.

Tuttu hammaslääkäri kuunteli ensin tarinani ja kun katsoi suuhuni, sanoi melkein välittömästi, että olen puraissut poskeeni. Vähän nolotti, mutta minusta jälki ei ollut näyttänyt puremajäljeltä ollenkaan. En myöskään muistanut puraisseeni poskeeni. Hampaitani kuitenkin hiottiiin -kamalaa- ja todettiin jälleen kerran, kuinka yöllinen narskutteluni vaikuttaa hampaisiini. Olin ilmeisesti yöllä nakertanut vähän poskeanikin. Nyt harkitsen vakavasti hammaskiskoa.
Mutta, minulla ei ole suussyöpää. :)

Kävimme siskon ja lasten kanssa paikallisella kirppiksellä, jossa minullakin on myyntipöytä. Menin järjestämään pöytää, mutta kirppiksen pitäjä oli sen ilmeisesti ystävällisesti jo siivonnut. Katalia nämä kirppikset, mukaan tarttuu aina jotain. Nyt lähti lämmin neulepaita, jollaisia minulla ei kyllä ole entuudestaan ainuttakaan. Hinta pahanen 2,5 euroa. Marian tekemät villasukat on niin parhaat kun yltää ihan polviin saakka.



Olen aivan rakastunut tv-sarjaan parenthood. Siitä saa omaan arkeen niin paljon hyvää mieltä ja voimaa. Sen avulla aktiivisesti ajattelee vanhemmuutta ja lasten kasvattamista. Sarja kuvaa upeasti, värikkäästi vanhemmuutta eri tasoilla lasten eri ikävaiheissa. Ja tekee katsojan - minut - hyvin onnelliseksi vanhemmuudesta!

On myös lukemista sarjan katselun lisäksi! On niin kamalasti vapaa-aikaa ;)

Sairaanhoitaja, Meidän Perhe & Det Nye
(Lopetin Vauva-lehden tilauksen, kun uuvutti samat jutut. Kokeilin Meidän Perhettä ja kaksi lehteä tullut - Suosittelen!)


Nyt on kirjoja kaksikielisyydestä. Hassisen kirja on kesken. Kiitos suosituksesta appiukon rakkaalle!

Valokuvausta ja sisustamista, mitäpä muuta!


Elikkä lopettas nyt tämän bloggailun ja katsoisi jakson pari Parenthoodia. Sitten nukahtaisi kirja kasvoille sohvalle. Suunnitelma?
Not... Poitsu herää kohta huutamaan, meillä nukutaan vaan äitin vieressä puolta tuntia pidempiä pätkiä.
Mutta, ei se haittaa.

Hauskaa viikonloppua (taas)!

torstai 6. lokakuuta 2011

Taloahdistus.

Eilen sain pihalla tehtyä hommia, jotka ovat odottaneet tekijäänsä, kuten kaivettua ylös ruusupuskan, joka ei lähtenyt kasvamaan... Kun saa yhden homman tehtyä, pääsee vauhtiin ja huomaa tekemättömät työt paremmin. Nautin ulkona touhuamisesta, mutta siihen on vain vähän aikaa...

Välillä niin kiehuu, suututtaa, että olen yksin vastaamassa kaikesta täällä kotona. Olen kotona, mutta aikani ei riitä kaikesta huolehtimiseen - yksin. Kun mies on kotona harvoin viikon vähän toista, ei halua hukuttaa häntä töihin ja tärkeämpää on nauttia silloin perheenä olemisesta, lapset kaipaavat isää. Tekemättömien työt kaatuvat jälleen päälleni, kun miehen loma on ohitse. Meillä ei tunneta "naisten ja miesten töitä", ne on kaikki naisten töitä. Talo pitää lämmittää, tyhjentää pesä tuhkasta, lumet luoda, räystäät siivota, siivota autotalli, huoltaa auto, luoda lumet ja leikata ruoho jne. Huolehtia laskut, ruokaostokset ja KAIKKI. Kun miehen kanssa soitellaan, joskus puran kaikki kiukkuni häneen, mutta se ei yhtään helpota tilannetta.

Nyt on vaikeaa.

Talokauppoja ei ole tehty ja tuntuu uuvuttavalta elää tässä tilanteessa. Ehkäpä siksi, että minun piti viedä lasten päivähoitohakemukset kaupungintalolle. Minun äitiysloma loppuu jouluna ja sen jälkeen on välttämätöntä mennä töihin. En vain tiedä, miten selviän arjen pyörittämisestä sitten yksin. Lapsille päivähoidon aloitus tulee olemaan rankka ja niin myös minulle. Kun Mepsukka aloitti päivähoidon 8 kuukauden ikäisenä miehen oltua 3kk putkeen töissä, tuli monet itkut iltaisin itkettyä. Kotiin tultua tehdään ruoka, lämmitetään taloa ja tehdään iltatoimet. Kun lapsi nukahtaa, luodaan lumet, siivotaan keittiö ja koitetaan itse nukkua. Minä koitan.

Toivoimme niin, että talo olisi jo tähän mennessä myyty. Että olisimme saaneet muuttaa Norjaan rauhassa ja asettua siellä kodiksi. Nyt on tehtävä miljoona suunnitelmaa talven varalle ja samalla varauduttava siihen, että talokaupat voi käytännössä tehdä jo ensi viikolla sopivan ostajan paikalle sattuessa. En ole vielä näillä asioilla itseäni stressannut, mutta nyt alkaa olemaan pää täynnä ajatuksia... Eniten mietityttää tietysti lapset ja se, että he olisivat onnellisia tilanteesta huolimatta.

Paljon ihmiset kyselee: milloin te oikein muutatte tai onko talokauppoja tehty. Tietysti pahaa tarkoittamatta, mutta siihen väsyy. Ei, ei ole. Asia on meille niin iso, että oli ehkä virhe kertoa isoista suunnitelmistamme ääneen. Ehkä ne asiat muuttuu, nyt mikään ei ole varmaa. Emme ole miehen kanssa päässeet aikoihin keskustelemaan asioista, sillä kun puhumme, on se lasten mekkaloinnin vuoksi vain päällimmäisten kuulumisten vaihtoa. Eikä puhelimessa voi hetkessä uppoutua tälläisten asioiden syvälliseen pohdiskeluun, ei ainakaan meillä.

Nyt toivon todella jotain ihmettä, suunnan näyttäjää, merkkiä! Halusin kirjoittaa näistä asioista, sillä en ehkä jaksa näistä jutella. Toivon, että voisin keskittyä positiivisempiin asioihin. Saada nauraa. Irrottautua tästä. Mutta tunnetusti olen erittäin melankolinen ihminen :)