torstai 1. syyskuuta 2011

Metsäretkellä

Tänään mieheni soitti, että pomo oli pyytänyt häntä olemaan töissä vielä pari viikkoa pidempään. Kuitenkin jo neljä viikkoa lapsista erossa olleelle miehelleni ikävä meitä oli niin suuri, että he tekivät kompromissin pomon kanssa. Mieheni tulee huomenna kotiin neljän viikon reissusta, mutta lähtee jo sunnuntaina takaisin... mutta ei yksin! Lähdemme lasten kanssa mukaan!
Mies asuu omakotitalossa, joka on työpaikan asunto työntekijöille ja kalastajille. Siellä asustelee vähän kuka milloinkin. Meille on siellä hyvin tilaa, koska kalastajia ei tällä hetkellä sinne ole majoittunut. Mies käy töissä ja illat saadaan seikkailla Norjan maisemissa perheenä. Olen erittäin jännittynyt! Samalla saan tutustua Sortlandiin paremmin ja toivottavasti luoda myönteistä kuvaa tulevasta asuinpaikasta.

Tänä aamuna lähdin lasten kanssa metsäretkelle. Teimme Mepsukan kanssa yhdessä eväät reppuun ja suuntasimme lähimetsään, jonne on noin puolen kilometrin matka. Mepsukka ajoi tieosuuden pyörällä ja sitten talsimme puiden keskelle. Poitsu oli rintarepussa, jossa siis matkaa paljon tyytyväisemmin, kuin rattaissa. Metsässä rattailla ei olisi päässytkään.






Heti kun tie saatiin näkyvistä, Mepsukan piti päästä syömään eväitä. Tietysti, sehän on parasta retkellä.


Poitsu nukahti...




Seuraava postaus voikin tulla sitten jo Norjan maisemista,
i love it!


2 kommenttia:

  1. Ai Näinkö asiat järjestyi!! Noh tullaan sitten kyläileen kun ootte taas kotona. :) Ihana että pääset(te) sinne seikkailemaan.. ja taloa hakemaan!!? :D Reissu on pitkä, toivottavasti kaikki menee hyvin! Oikein ihanaa Norjanmatkaa teille kaikille!!! <3 Haleja! //Sandra

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kun kommentoit!!! Välillä tuntuu, että käyköhän täälä kukaan lukemasa :) Joo näin se sitten meni... katotaan millaista Norjassa on ;) Kiitos, nähdään sitten parin vkon päästä kun tullaan <3

    VastaaPoista