torstai 14. heinäkuuta 2011

Olen rouva!

Niin siinä kävi, että kaksi viikkoa ennen häitä olivat varmaan elämäni kiireisimpiä enkä saanut mistään aiheesta blogitekstiä aikaiseksi. Nyt on pari päivää nukuttu univelkoja pois ja yritetty hyvittää lapsille stressin ja kaaoksen sekaista aikaa eli oltu rauhallisesti kotona.

Hääjuhla oli erittäin onnistunut ja toisaalta erittäin haikeaa, että kaikki se touhotus on ohitse. Minulle ehkä tärkein asia juhlassa oli juhlapaikan koristelu ja tunnelma. Sen eteen tuli tehtyä töitäkin kaasojen kanssa. En ole vielä saanut kuvia juhlapaikasta, mutta toivottavasti sellaisia on otettu. Onnistuimme erittäin hyvin ja minua ei sateisen ilman hämäryys sisällä haitannut vaan kynttilät loivat tunnelmaa. Sain sellaisen juhlan kun olin unelmoinut. Ja ihanan unelmieni aviomiehen!

Laitan muutamia kuvia. Kuvat on ottanut kokkolalainen valokuvaaja Sonja Hagström, jota voin ehdottomasti suositella hääkuvaajaksi. Sonjan sivut löytyy täältä.





Laitan toisen kuvapostauksen häistä myöhemmin, sillä kuvien lisääminen pätkii nyt todella pahasti. Mutta tämän sanon: kyllä se on vain aika mahtavaa olla naimisissa :)

3 kommenttia:

  1. Saitte aikaan mahtavan hääjuhlan ja oli todellinen ilo saada jakaa se teidän kanssa. Juhlapaikka oli täys 10 ja tunnelma myös.
    Kiitos siis mahtavasta illasta ja onnea arkeen vielä kerran..=)

    <3 Tiina

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä hääpaikka oli kans aivan loistava! Sopi hyvin iltahäihin eikä se sade häirinnyt ollenkaan. Pikku-ukkonen toi vaan tunnelmaa :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Arki tosiaan alkoi ja mies lähti töihin... Tulkaa käymään kylässä! Voitas mekin lähtiä kyläileen...

    VastaaPoista