sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Kielten sekamelska


'




Sieltä hän tuli maailmaan... pieni mies suuren suuresta masusta. Kuvassa Aaron parin viikon ikäisenä.

Luulin, että Aaron saa vain Norjan kansalaisuuden, mutta hän sai myös Suomen kansalaisuuden, mikä on todella hieno juttu.

Olen huomannut, että on vaikeaa puhua pelkästään suomea lapsille nykyään. Puhun norjaa huomaamatta. Saatan havahtua, kun lepertelen Aaronille norjaksi. Sanoin Arelle, että minun täytyy todella skarpata, jos haluan Aaronin oppivan suomea.

Meea ja Niklas puhuvat keskenään vain norjaa. Meea on alkanut puhua osittain norjaksi myös minulle. Minulla on tapana pyytää häntä puhumaan suomea, mutta aina en edes hoksaa hänen puhuneen norjaa. Tapahtumia ja juttuja voi olla vaikea selittää suomeksi, koska ne linkittyvät vahvasti norjalaisiin paikkoihin, tapoihin ja tottumuksiin. Näin ollen usealla sanalla ei ole luontevaa suomen kielistä vastinetta.

Niklas puhuu minulle norjaa eikä häntä voi pyytää puhumaan suomea, sillä hänellä ei ole sanavarastoa tarpeeksi. Hän kuitenkin käyttää joitakin suomen sanoja, kun puhuu minulle. Olisi mukava jos Aaron ainakin oppisi ymmärtämään suomen, niinkuin Niklas.

Meea sai uuden viulunsoiton opettajan nyt syksyllä. Hän on ruotsalainen ja puhuu ruotsia oppilailleen. Meeaa jännitti aluksi, että ymmärtääkö hän opettajaa, mutta pelko osottautui turhaksi. Hänestä on hauskaa oppia myös ruotsia.

Katselin netistä suomen kielen kurssia Meealle, jotta oppisi kielioppia ja sanavarasto karttuisi, mutta ovat turkaisen kalliita. Sellainen olisi kyllä todella tarpeen. Iso bonus on, että hän lukee kirjoja myös suomeksi ja tekee mielellään tehtäväkirjoja, esim. lapsille suunnattuja ristikoita, joten niitä toivotaan lisää synttäri- ja joululahjapaketteihin...

Itse olen rakastunut tanskan kieleen. On hauska katsoa tanskalaisia tv-sarjoja ja hämmästellä, kuinka pystyy seurata ilman tekstejä. Käytän sarjoja katsellessa norjan tekstitystä, jotta itse opin lisää sanojen kirjoitusasusta.

Koko ajan melkoista kielikylpyä tämä ulkosuomalaisen elämä.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Uusi onni nimeltään Aaron

Jo yli kahden kuukauden ajan sylimme on täyttänyt uusi onni, nimeltään Aaron. Hän tuli maailmaan nopeasti. Lapsiveden mentyä tanssin voitontanssia pitkin keittiötä ja itkeä tihrustin, kun sen hajusta tuli aiemmat synnytykseni niin elävästi muistiin. Niistä kuvioista kun selvisin, soitin synnytyssairaalaan ja sain kohdata lempeän suomalaisen kätilön.

Sairaalasta lähtiessä, miehen kantaessa pienintä turvakaukalossa ja isompien kävellessä ylpeänä vierellä ulos auringonpaisteeseen, vannoin tallettavani sen näyn ja tunteen syvälle sisälleni. Olin niin täynnä onnea, että tunnetta on vaikea kuvailla. Tunsin olevani luvattoman onnellinen. Pakahtuvani onnesta.



Ensimmäinen kävelylenkki oli henkisesti merkityksellinen ja siten äärettömän vapauttava monen kuukauden liikkumattomuuden jälkeen. Vaikka vähän ankkatyylisesti vielä edettiin, niin olin siitä jo todella onnellinen ja kiitollinen, että pystyin kävellä! Vauvan kanssa onkin vaunuiltu ahkerasti ja rohkaistuin jo kokeilemaan juoksuakin, kun koin olevani niin teräskunnossa kuuden viikon jälkeen. Mutta vähän piti pakittaa kohdun laskeuman pelossa.

Syksy on ollut täydellinen vaunulenkeille ja kaveri on tykännyt kyydistä. Hakeudun paikkoihin, joissa vuorilta laskee puro, jonka solina rentouttaa, tai missä tuoksuu metsä ja kuulee linnut. Niiden avulla edelleen löydän rauhan ja täytyn hyvästä olosta. Se on ollut eräs tärkeimmistä opetuksista viime vuosina. Ja siitä minun on pidettävä kiinni, kuunneltava omia tarpeitani.





Olen hetkessä läsnä erityisesti kun tiedän, että lapsiluku on nyt ihan varmasti täynnä. Aika ei ole armollinen; joka kerta unilta herää aina vähän terävämpi ja osaavampi kaveri, ja jokainen päivä hyvästellään haikeana. 

Lumi on käväissyt jo vuorilla, mutta vielä syksyinen sää jatkuu. Tuuli pudottelee viimeisiä keltaisia lehtiä puista ja paikoittain voi aamulenkillä löytyä jäätyneitä pikkuputteja. Valo alkaa vähentyä ja on valmistauduttava henkisesti kaamokseen. Sytytettävä takkatuli, poltettava päivittäin tuikkuja, mutta muistettava myös katsoa ulos silloin kun vähäinen valo näyttäytyy vuorten välistä ja takaa. Mutta ihan vielä ei onneksi ole sen aika. 





tiistai 26. heinäkuuta 2016

Sängyn tuunausta

Instagramia seuranneet ainakin näkivät, että tuunasin Niklakselle uuden sängyn. Hän on jo todella pitkään halunnut uutta sänkyä kun kummipojaltani peritty päästä vedettävä lastensänky alkoi vedellä viimeisiään kaikkien muuttojen uuvuttamana. 

Olin suunnitellut tilaavani Ikealta uuden sängyn Tromssaan, jonne toimitus ei maksaisi maltaita ja josta sängyn pääsisi suhteellisen helposti hakemaan norjanmummulla käynnin yhteydessä. Vaan facebookin kirppistelysivuilla tälläinen sänky myytiin 15 eurolla. Joten mies sitä hakemaan.


Sängyn kokoamisen yhteydessä kävi ilmi, että osia puuttui. Alhaalla pituussuunnassa kulkevien tukipuiden lisäksi yksi päätylevy ei ollut tullut mukaan. Laitoin myyjälle viestiä, joka valitteli asiaa ja totesi samalla, että ne ovat joutuneet sitten muuttojätteen mukana roskalavalle. Hän maksoi rahat takaisin, sängyn saimme pitää. 

Are nikkaroi alas tukipuut, mikä tukevoitti sängyn. Päätimme laittaa levytetyn seinämän seinää vasten, jolloin lukulampulle alas saisi virtaa puuttuvan levyn kohdalta. Olin tilannut aiemmin ebaysta liitutaulutarraa, joka liimautui siististi vaneriin. 


Aloin maalaamaan sänkyä Niklaksen ollessa Suomessa. Are laittoi minulle kaiken valmiiksi, että saatoin sutia omaan tahtiin. Tiedätte, kuinka vaivanen olen, joten se otti aikansa. Mutta oli mukava saada tusertaa jonkin mieluisen homman parissa.


Yllätys oli mieluinen lasten tullessa kotiin. Niklas valitsi, että sänkyyn laitettaisi myös sängyn mukana tullut kupu. Hän halusi ehdottomasti myös verhot alas, jotta voisi mennä piiloon majaansa. Jos jollakin on ylimääräisenä esim. batman- tai angrybirds-verhoja, saa vinkata. En löytänyt äkkiseltään netistä.


Hinnaksi tuli maali+liitutaulutarra, yht. n. 20 euroa. Ja maalarille muutama erittäin kivulias yö maalaamisurakan päätteeksi :) Kannatti.